"Olemme trokareita ja treidaajia"
Idänkauppa on kestävyyslaji Etelä-Karjalassa
Rahdinajo oli keskeistä taloudellista toimintaa nykyisellä Etelä-Karjalan alueella 1800-luvulla. Monen kauppahuoneen alkupääoma kerättiin Pietariin suuntautuvasta voin viennistä.
Runsas sata vuotta myöhemmin itään kulki Valion
tuotteita ja Fazerin sinistä koko ajan kasvavalla
vauhdilla. Uusi Venäjä näytti valaisevan
maakunnan yritystoimintaa, itäraja oli
menestystekijä.
Nyt kultamuna on taas kateissa ja
vientiterminaalit tyhjenneet.
- Ruplan arvon keinotekoisuus teki mahdolliseksi,
että suomalaisin palkkakustannuksin tehty juusto
oli Pietarissa halvempaa kuin venäläisin
kustannuksin tehty.
- En usko, että Venäjällä
päästetään enää tilannetta samanlaiseksi kuin
90-luvun alussa. Kyllä siellä ymmärretään,
etteivät peruselintarvikkeet voi olla tuonnin
varassa, arvioi toimitusjohtaja Jukka Pesu
Etelä-Karjalan kauppakamarista.
Vaikka illuusiot ovat karisseet eikä suuren
naapurin enää uskota siivittävän maakunnalle
parempaa tulevaisuutta, on alueelle Pesun
mukaan kertynyt monen tasoista osaamista
Venäjällä toimimisesta.
Hän arvelee, että alueelta
haetaan myös vielä pitkään tavaraa, koska
vastaavaa kauppajärjestelmää ei rajan taakse
nopeasti synny.
Alueen globalisoituvan suurteollisuuden varjosta
ei ole vahvoja idänvieviejiä syntynyt. Venäjän
markkinoille tuotteita valmistavia
teollisuusyrityksiä ei Etelä-Karjalassa ole
lappeenrantalaista Finreilaa lukuunottamatta.
- Jos me jotakin olemme, niin olemme trokareita
ja treidaajia, kuvaa vientiasiamies Ilkka Lampinen
Kaakkois-Suomen TE-keskuksesta.
Alueen
vahvuutena Lampinenkin pitää ruohonjuuritason
kokemusta kahden maailman välisestä erosta.
Länsimainen talousajattelu ei yksinkertaisesti
toimi Venäjällä. Asiantuntemus on niissä
yrityksissä, jotka tuntevat käytännön ja
mukautuvat muutokseen.
Asiat ovat päinvastoin
kuin oppaissa kerrotaan
Lappeenrantalainen World Trade House on
hoitanut logistiikka- ja rakennustarvikekauppaa
Venäjälle kolmisen vuotta. Neljä ihmistä
työllistävän yhtiön liikevaihto oli viime vuonna 14
miljoonaa markaa.
Toimitusjohtaja Teuvo Heikkisen takana on pitkä
tie: hän toimi Finn Stroin rakennusprojekteissa jo
Neuvostoliiton aikana, perusti Pietariin oman
yrityksen 90-luvun alussa ja kävi
rakennustarvikekauppaa uuden Venäjän
kuumimmat vuodet.
- Aika oli varsinaista vapauden huumaa, sai tehdä
melkein mitä tahansa. Yrityskulttuuri muuttui, kun
venäläiset tulivat itse markkinoille.
Heikkinen
korostaa paikallisten verkostojen tuntemusta:
välttämättömät kontaktit eivät synny
lainsäädäntöä ja sertifiointia opiskelemalla.
- Idänkaupan oppaissa ja seminaareissa
kerrotaan, kuinka asioiden tulisi olla tai kuinka
pitäisi tehdä. Käytäntö on usein päinvastainen -
tehdään niin kuin kannattaa tehdä tässä ja nyt,
Heikkinen kuvaa.
WTH:n kuormissa kulkee kaikkea mahdollista,
isoista puristimista nauloihin ja ruuveihin.
Venäjän päästä vastaavat yhtiön pietarilaiset
yhteistyökumppanit. Tavoitteena on ollut yhdistää
molempien vahvat alueet.
Muutokseen on
kuitenkin varauduttava koko ajan, sillä oman
tuotannon kehittäminen etenee rajan takana
Heikkisen mukaan vauhdikkaammin kuin on
oletettu. Yksinkertaisimmat puutuotteet ja
esimerkiksi rakennusten pohjustusmateriaalit ovat
jo pudonneet vientikuormista.
Kilotyttöjä ja
kenttäsirkkeileitä
Ruplan devalvoituminen elokuussa 1998 leikkasi
reilusti venäläisten tekemiä Suomen-matkoja,
mutta määrä kääntyi uudelleen nousuun viime
keväänä.
Kaakkois-Suomen raja-asemien kautta
ennakoidaan Suomeen saapuvan tänä vuonna noin
miljoona venäläistä, joista 300 000 jää
Lappeenrannan seudulle. Valtaosa käynneistä
liittyy tavaran ostoon ja välittämiseen edelleen
Venäjälle.
- Lappeenrantaan venäläiset jättävät keskimäärin
400 miljoonaa markkaa vuodessa, ja kyllä sillä on
merkitystä täällä. Venäläisten mielikuvat
paikkakunnasta ovat etupäässä myönteisiä -
palvelua saa venäjän kielellä paremmin kuin
esimerkiksi Kouvolassa tai Helsingissä, kertoi
toimitusjohtaja Pasi Nurkka Tutkimus- ja
Analysointikeskus TAK Oy:stä.
Yhtiö tekee
Venäläiset ostajina Suomessa -tutkimusta, johon
kerätään haastatteluaineistoa raja-asemilta pari
kertaa vuodessa.
Matkustajaprofiilissa ja ostoksissa tapahtuneet
muutokset heijastavat Venäjän muutoksia kuten
esimerkiksi tulli- ja verorajoituksia.
Kun tavaraa
voi viedä korkeintaan 50 kiloa matkustajaa kohti,
autoon tarvitaan monta pientä ihmistä,
"kilotyttöjä", että betonimylly pääsisi peräkärrissä
rajan yli.
Vientiasiamies Ilkka Lampinen korostaa, että
digitaalielektroniikan tarve on vielä kaukana. Nyt
haetaan "kenttäsirkkeleitä" eli kaikenlaista
peräkylätekniikkaa, jolla voi itse ryhtyä
päkertämään jotakin.
- Idänkauppa on meillä eräänlainen akateeminen
haamu, jonka jahtaamiseen on upotettu paljon
rahaa. Vieläkin kuvitellaan, että idänkaupan
osaamiskeskuksia perustamalla länsimainen
ajattelu kulkisi rajan yli.
- Tosiasiassa tässä on
kaksi erilaista maailmaa, joissa vain vikkelä
yrittäjä pärjää, puolin ja toisin, Lampinen sanoo.
STT-IA
3.3.2000
Kotimaa -sivulle
|