Satelliittihavainnoilla saadaan esille täysi totuus
Historia kertoo Itämeren jäätyneen joskus kokonaan
STT-IA, 29.12.2000
Itämeri on historian tietojen mukaan jäätynyt joinakin vuosina kokonaan. Entisajan havaintotekniikka on tosin ollut näissä asioissa jotensakin huteraa.
- Tämä "kokonaan" jäätyminen on tarkoittanut esimerkiksi sitä, että joku kirkonmies tai munkki on Utössä katsonut merelle ja todennut, että niin kauas kuin silmä siintää on Itämeri jäässä. Meren keskiosista ei ole ollut havaintoja, muistuttaa
merentutkimuslaitoksen jääpalvelun tutkija Jouni Vainio.
Vasta satelliittien välittämät kuvat Itämerestä voivat osoittaa,
kuinka laajasti meri todellisuudessa jäätyy kovana
pakkastalvena.
Itämeren on kerrottu olleen kokonaan jäässä mm. 1730-luvun
lopulla. Toisaalta siltä ajalta on myös sellainenkin hieman
epäilyttävä muistiinmerkintä, että oli niin kylmä, että
Tanskassa pikkulinnut tippuivat kuolleena kesken lennon
maahan.
Itämeren on kerrottu jäätyneen kokonaan myös Suomen
katovuosien aikaan 1890-luvulla, kohta sen jälkeen kun
tulivuori Krakatau oli purkautunut räjähdysmäisen rajusti 1883
syytäen ilmakehään suuren määrän tuhkaa.
Krakatau sijaitsee Sundansalmessa Sumatran ja Jaavan välissä.
Purkauksesta aiheutunut tuhkapatsas nousi noin 80 kilometrin
korkeuteen ja levisi kaikkialle maailmaan. Vainion mukaan tämän
arvioidaan olleen yhtenä syynä tapahtuneeseen ilmaston
jäähtymiseen.
Ankara talvi 1987
Vuonna 1987 oli ankara jäätalvi Itämerelle, ankarin mitä tähän
mennessä on satelliittikuvin voitu todentaa.
- Silloin melkein koko Itämeri jäätyi lukuun ottamatta pientä
aluetta Tanskalle kuuluvan Bornholmin saaren itä-koillispuolella.
Avoin alue alkoi 30 kilometrin päässä saaresta. Täysin
jäättömäksi jäi siellä vain 15 000 neliökilometrin verran
Itämeren kokonaispinta-alasta, joka on 442 000 neliökilometriä.
Keskimääräisenä talvena Itämerestä jäätyy noin puolet.
Kuluvana talvena meren jäätyminen näyttää olevan 3-4 viikkoa
myöhässä siitä jäätymisen asteesta, joka saavutetaan tähän
aikaan keskimääräisenä talvena.
- Tornion ja Kemin edustalla saaristossa on jäätä ja jonkin
verran rantavyöhykkeellä Kemistä kohti Oulua. Matalat alueet
ovat jäässä, samoin Hailuodon ja mantereen välissä on ollut
jäätä.
Keskimääräisenä talvena pitäisi Suomenlahdella olla tähän
aikaan Porvoosta itään saaristossa jäätä, jonka paksuus olisi
kymmenisen senttiä. Nyt Suomenlahti on avoin.
Ajassa -sivulle
|