Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Kännykän käytöstä koulussa jopa vankeutta Yhdysvalloissa



Koululaisen repussa suljettunakin oleva kännykkä saattaa aiheuttaa vakavia hankaluuksia oppilaille Yhdysvalloissa, Marylandin osavaltiossa.


Osavaltion lain mukaan oppilailla ei saa olla koulun alueella hallussaan minkäänlaisia puhelimia tai hakulaitteita.

Puhelimen hallussapito saattaa johtaa jopa poliisin paikalle kutsumiseen - rikkeestä voidaan rangaista pahimmillaan 15 000 markan sakolla tai kuuden kuukauden vankeudella. Tosin kouluviranomaisten ei tarvitse ryhtyä äärimmäisiin toimenpiteisiin: yleisin rangaistus on koulusta määräajaksi erottaminen eli pakkoloma.

Vanhemmat ja jotkut osavaltion lainlaatijat ovatkin jo nostaneet mekkalan lakipykälästä. Lakia sanotaan vanhentuneeksi, sillä se laadittiin 80-luvulla, jolloin oppilaiden hallussa olevat hakulaitteet ja puhelimet yhdistettiin huumekauppaan ja muihin laittomuuksiin.


Puhelimesta turvatekijä

Amerikkalaiset vanhemmat haluavat nuorilleen kännyköitä, sillä niiden avulla he pystyvät pitämään yhteyttä lapsiinsa. Monet haluavat myös lapsilleen puhelimen hätätapausten varalta.

Niin ikään vanhemmat haluavat tietää, jos nuori tarvitsee autokyytiä harrastusten jälkeen tai jos bussi on jostain syystä myöhässä.

- Nykysäännökset ovat täydellistä ylireagointia, valittaa kahden teini-ikäisen äiti Cynthia Gardstein Washington Post -lehdessä.
- Kuin ampuisi kirppua norsupyssyllä.

Hän haluaisi harrastuksissa juoksevien lastensa pystyvän pitämään yhteyttä kotiin muutenkin kuin kolikkopuhelinten avulla.

Lakimuutos onkin vireillä; sen mukaan puhelimen hallussapito koulun alueella ei olisi enää laitonta ja puhelinta voisi käyttää koulun alueella koulutuntien jälkeen. Koululaisia voitaisiin kuitenkin rangaista, jos puhelimen käyttö häiritsee koulutunteja.

Amerikkalaisnuoret ovat erittäin innostuneita uusista kännyköistä, mutta toistaiseksi vain noin viidellä prosentilla nuorista on oma puhelin. Selvitysten mukaan noin 30 prosenttia vanhemmista suunnittelee puhelimen hankkimista teini-ikäiselleen vuoden sisällä.

STT-MH
25.2.2000


Ajassa -sivulle