"Jos ollaan ystäviä, käyttäydytään kuten ystävät"
Porvariyhteistyö on huuto menneisyydestä
Urho Kekkoseen liittyviin perinnetarinoihin kuuluu tarina, jossa neuvostoliittolainen neuvotteluosapuoli moitti suomalaisia siitä, että Suomen lehdistö käyttäytyi epäsopivasti.Kekkosen vastattua, ettei Suomessa ole neuvostomallista lehdistösensuuria, vaan lehdistö tekee mitä haluaa, vastasi neuvostoliittolainen osapuoli: "Jos ollaan ystäviä, käyttäydytään kuten ystävät".
Tämä venäläinen sananlasku sopii myös, kun tarkastellaan Kokoomuksen ja Suomen keskustan välisiä suhteita.
Aika ajoin toinen porvaripuolue edellyttää toiselta liittolaisuutta, mutta toistaiseksi milloinkaan kysymys ei ole ollut ystävyydestä. Sen sijaan liittolaisuutta on haettu silloin, kun omat voimat eivät ole riittäneet.
Kokoomuksen ja keskustan välinen porvariyhteistyö nousi pinnalle pitkän tauon jälkeen nyt, kun Tarja Halonen löi keskustan puheenjohtaja Esko Ahon presidentinvaalien toisella kierroksella ja nousi tasavallan presidentiksi.
Jälleen kerran porvaripuolueiden tahoilla syntyneet puheet porvariyhteistyöstä eivät alkaneet siitä, että yhteistyötä tarvitaan vaan siitä, mitä sen puuttumisen johdosta on muka menetetty.
Uskotellaan, että "porvarit" eivät saavuttaneet presidentinpaikkaa erimielisyyksiensä vuoksi. Tämä oletus on perätön ja tästä lähtökohdasta uutta porvariyhteistyötä ei synny.
Yhteistyöhalu on valtapolitiikkaa
Puolueiden välinen yhteistyö ja sen edellytykset ovat pohjimmiltaan valtapolitiikkaa. Valta on se elementti, jonka jakamiseen yhteistyöllä tähdätään. Halutaan keskimäärin parempi tulos yhteistyön avulla kuin ilman sitä olisi saatavissa.
Yhteistyöhaikailu on myös poliittisen pelin väline. Yhteistyön perään haikailee aina se, joka uskoo näin saavansa aikaan paineita poliittisen kilpailijansa sisälle. Tokihan on myös niitä, joille pyrkimys porvariyhteistyöhön on pyhä ja aatteellinen asia, mutta reaalipolitiikan kanssa näillä haaveilla on vähemmän tekemistä.
Kokoomuksen ollessa yli 20 vuotta oppositiossa puolue käytti porvariyhteistyöpuheita herättääkseen keskustapuolueen sisällä paineita keskusta-SDP -yhteistyön korvaamiseen yhteistyöllä Kokoomuksen kanssa. Samalla tavalla keskusta pyrkii nyt herättämään Kokoomuksen sisällä paineita "SDP:n ylivallan" murtamiseen.
Kysymys ei kummallakaan kerralla ole ollut aidosta pyrkimystä aatteellisesti toisiaan lähellä olevien puolueiden yhteistyöhön, vaan siitä mikä puolueiden kannalta kulloinkin on ollut valtapoliittisesti tärkeää.
Valtapoliittisesti arvokasta on aina kulloinkin oppositiossa olevan porvaripuolueen kannalta pyrkiä murtamaan valtapoliittinen asetelma ja murtautua osaksi uutta. Tämä käy helpoimmin päinsä yrittämällä ahdistaa nurkkaan sitä puoluetta, joka lähinnä kilpailee samasta äänestäjäryhmästä oman puolueen kanssa.
Uusi ulkopoliittinen rajoite?
Nyt kun ulkopolitiikka ei enää muodollisesti ole este minkään ison puolueen osallistumiselle hallitukseen, on siitä yllättäen tullut uudenlainen asiallinen rajoite yhteistyölle tiettyjen puolueiden kesken.
Suhtautumisessa ulkomaailmaan ratkaisevaa ei enää ole suhtautuminen Neuvostoliittoon vaan Eurooppaan. Puolueet voidaankin jakaa niihin, jotka suhtautuvat yleiseurooppalaiseen kehitykseen ja yhteystyöhön perusteiltaan myönteisesti tai perusteiltaan epäilevästi tai torjuvasti.
Kansankielellä on puhuttu eurosuomalaisista ja metsäsuomalaisista.
Kokoomus ja SDP ovat perusasennoitumisiltaan eurosuomalaisia puolueita, keskusta ja esimerkiksi Suomen Kristillinen Liitto taas metsäsuomalaisia liikkeitä.
Tämä raja-aita on käytännön politiikassa korkeampi, kuin perinteinen jako sosialistisiin ja ei-sosialistisiin puolueisiin. Perinteisessä mielessähän sosialistisia puolueita ei enää ole. Ne kuolivat viimeistäänkin pian Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.
Monissa arvioissa uudenlaista puolueiden välistä yhteistyötä - esimerkiksi porvariyhteistyötä - on toki pidetty mahdollisena. Yhteistä arvioille on kuitenkin se, että usko puolueiden yhdistymiseen on haihattelua. Tähän peruskäsitykseen on helppo yhtyä.
Toisaalta on vaikea löytää yhteistyömuotoja, jotka lyhyellä tähtäimellä kykenisivät ylittämään sittenkin tärkeimmäksi nousseen hallituksessa/ei hallituksessa -rajan. Sellaista on reaalipolitiikka.
Suurimpien porvarillisten puolueiden puheenjohtajat Esko Aho ja Sauli Niinistö olivat mukana tv-keskustelussa viime keskiviikkona. Heistä kumpikaan ei elätellyt toiveita konkreettisista, lyhyellä aikavälillä toteutuvista yhteistyötoimenpiteistä.
Turhaa olisi, että joku elättelisi lyhyen tähtäimen yhdentymistoiveita.
TIMO KERVINEN
25.2.2000
