Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Matkailun kasvu jatkui viime vuonna



Matkailu kasvu jatkui vuonna 1999. Sekä kotimaan että ulkomailta Suomeen suuntautuva matkailu majoitusliikkeiden yöpymisvuorokausilla mitattuna kasvoivat kumpikin 2,2, prosenttia ilmenee Tilastokeskuksen majoitustilastoista.


Tulosta paransivat mm. joulukuun hyvät yöpymisluvut, kotimaiset yöpymiset kasvoivat 3,5 ja ulkomaiset vajaat 12 prosenttia.

Ulkomaalaisten yöpymisten runsas lisääntyminen joulukuussa näkyy ennen kaikkea englantilaisten, kreikkalaisten, japanilaisten ja belgialaisten yöpymisten määrän kasvuna.

Kasvun syynä on pitkälti Lappiin suuntautuva joulumatkailu. Ulkomaalaisten yöpymiset kasvoivat Lapissa yli 16 000. Helsingissä, missä joulukuussa pidettiin EU:n huippukokous, lisäystä oli vain runsas 5000.

Kotimaiset yöpymiset kasvoivat viime vuonna määrällisesti neljännesmiljoonan ja ulkomaiset 80 000.

Venäläisten yöpymiset kääntyivät joulukuussa pieneen kahden prosentin kasvuun, mutta koko vuoden osalta venäläisten yöpymiset vähenivät noin 28 prosentilla, eli 150 000 yöpymisellä.

Tätä taustaa vasten koko vuonna saavutettua 2,2 prosentin ja noin 80 000 yöpymisen lisäystä ulkomaalaisten osalta voidaan pitää hyvänä tuloksena.

Venäjän matkailu pois lukien lisääntyivät muiden maiden yöpymiset noin 230 000 eli runsaalla seitsemällä prosentilla.


EU-maiden osuus korostui

Määrällisesti suurin kasvu ulkomaisissa yöpymisissä merkittiin englantilaisille, heidän yöpymiset kasvoivat noin 32 000. Kokonaismäärä oli ensimmäisen kerran yli 300 000.

Saksalaisten ja norjalaisten yöpymiset kasvoivat merkittävästi, 27 000. Italialaisten yöpymisten lisäys oli 23 000 ja yhdysvaltalaisten 22 000.

Ranskalaisilla ja tanskalaisilla lisäys yöpymisvuorokausissa oli 20 000.Tanskalaisten yöpymiset ylittävät ensimmäisen kerran 100 000:n rajapyykin. Ruotsalaisten yöpymisvuorokaudet kasvoivat noin kahdella prosentilla ja niitä kertyi 562 000.

EU-maiden merkitys Suomeen suuntautuvassa matkailussa korostui entisestään. EU-maiden kansalaisten osuus ulkomaalaisten yöpymisistä kasvoi 53, 1 prosentista 56,6 prosenttiin.

Suomen matkailun kannalta merkittävistä kaukomaista kasvoivat yhdysvaltalaisten yöpymiset 11 ja japanilaisten yöpymiset kahdeksan prosenttia.

Yöpymismäärät vähenivät Viron lisäksi myös muista Itämeren maista. Virolaisten, latvialaisten ja liettualaisten yöpymiset vähenivät kaikki tarkalleen viidellä ja puolalaisten kuudella prosentilla.


Suomen kasvuluvut Euroopan keskitasoa

Verrattuna muihin Euroopan maihin Suomen runsaan kahden prosentin kasvu ulkomaalaisissa yöpymisissä edustaa Euroopan keskitasoa.

Maailman matkailujärjestön WTO:n mukaan Euroopan maihin suuntautuva matkailu on kasvanut noin prosentilla. European Travel Commissionin keräämien ennakkotietojen mukaan matkailun kasvu on kuitenkin ollut jonkun verran WTO:n arviota nopeampaa.

Parhaimmat kasvuluvut viime vuoden osalta voidaan merkitä Välimeren maille Kreikalle 14 prosenttia, Kyprokselle 10 prosenttia ja Espanjalle 9 prosenttia ja myös Alankomaille (11 %) ja Irlannille (7 %).

Suurimmat menetykset ovat tapahtuneet Balkanilla, missä Kosovon sota on vähentänyt matkailijamääriä. Myös Turkin maanjäristykset ovat karkottaneet matkailijat Turkista.


Ruotsissa suurin kasvu yöpymisissä

Pohjoismaissa matkailu ulkomailta on kehittynyt hyvin eri suuntiin. Paras kasvu yöpymisluvuilla mitattuna on Ruotsilla, jossa ulkomaalaisten yöpymiset ovat kasvaneet runsaalla seitsemällä prosentilla.

Kasvu johtuu pitkälti ulkomaalaisten leirintäyöpymisten suuresta kasvusta. Hotelleissa, lomakylissä ja retkeilymajoissa ovat ulkomaalaisten yöpymiset kasvaneet saman verran kuin Suomessa, eli noin kahdella prosentilla.

Norjassa ulkomaalaisten yöpymiset majoitusliikkeissä ovat vähentyneet runsaalla prosentilla. Norjassa puolestaan leirintäyöpymiset ovat vähentyneet. Hotelleissa ulkomaalaisten yöpymiset ovat hienoisesti lisääntyneet.

Tanskan osalta ei vielä ole olemassa koko vuotta käsittäviä tilastoja, mutta alustavien tietojen mukaan Tanskassa ulkomaalaisten yöpymiset tulevat vähentymään lähes kymmenellä prosentilla.

Tämä johtuu ennen kaikkea saksalaisten, mutta myös ranskalaisten ja hollantilaisten yöpymisten vähentymisestä. Islannissa tilastoidaan maahan saapuneet matkailijat ja Islannin osalta kasvu on ollut 13 prosenttia.

Pohjoismaiden kannalta merkittävin ulkomaalaisryhmä ovat saksalaiset. Suomessa tilastoitiin viime vuonna vajaan kuuden prosentin, 27 000 yöpymisen kasvu.

Suomi oli ainoa maa, missä saksalaisten matkailu kehittyi suotuisasti. Muissa maissa kehitys on jo monena vuonna ollut huolestuttavan heikko, kuten Suomessakin pari vuotta sitten ja viime vuosi ei parannusta tuonut.

Norjassa saksalaisten yöpymiset ovat vähentyneet viime vuonna kahdeksalla prosentilla, Ruotsissa kuudella ja ennakkotietojen mukaan Tanskassa noin 20 prosentilla. Yhteensä nämä prosentuaaliset vähennykset merkitsevät noin miljoonan saksalaisyöpymisen vähennystä.

IA
25.2.2000


Kotimaa -sivulle