Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Kelan hallintoremontti jakaa mielipiteitä eduskunnassa



Kansaneläkelaitoksen nykyisen hallituksen korvaaminen ulkopuolisista asiantuntijoista kootulla hallituksella epäilyttää monia eduskunnassa.


Eduskuntaryhmät ovat viimeistelemässä lausuntojaan siitä, miten Kelan ylintä johtoa tulisi remontoida. Sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho (kok.) on pyytänyt ryhmiltä kannanottoja helmikuun loppuun mennessä.

Ulkopuolisista kootun hallituksen ohella toisena vaihtoehtona on esillä ollut nykyisen ns. lisätyn hallituksen tehtävien ja kokoonpanon tarkistaminen.

Osa eduskuntaryhmistä vahvistaa kantansa torstaina ja osa vasta ensi viikolla.

Kelan hallituksen muodostavat tällä hetkellä laitoksen omat korkeimmat johtajat, jotka yleensä ovat entisiä poliitikkoja.

Lisättyyn hallitukseen kuuluu heidän ohellaan työmarkkinajärjestöjen ja valtionhallinnon edustajia. Lisätyn hallituksen merkitystä pidetään yleisesti vähäisenä.

Ulkopuolisista koottava hallitus on saanut eniten kannatusta kokoomuksen ja vihreiden ryhmissä. Vihreät olisivat myös valmiit purkamaan Kelan aseman eduskunnan alaisena laitoksena.

SDP:n ryhmä vastaa Perholle vasta ensi viikolla. Ryhmän piiristä kerrottiin, että muutoksen tarve tunnustetaan yleisesti. Keskusteluissa on ollut esillä myös sekamalli, jossa Kelan omien johtajien lisäksi hallituksessa olisi ulkopuolisia asiantuntijoita.

Vasemmistoliiton ryhmä torjuu selvimmin ulkopuolisista kootun hallituksen. Puheenjohtaja Outi Ojalan mielestä näin rajulle muutokselle ei ole riittävästi perusteita.

- Muutosta Kelan toiminnassa kyllä tarvitaan. Olemme valmiit keskustelemaan lisätyn hallituksen paikkajaosta ja myös sen tehtävistä, Ojala sanoi.


Riittääkö muutos vain johdossa?

Ruotsalaisen kansanpuolueen ryhmän puheenjohtaja Ulla-Maj Wideroos sanoi keskiviikkona omana kantanaan, että pelkästään ulkopuolisista koostuvaan hallitukseen ei pitäisi mennä.

- Muutostarpeita on, mutta tilanne Kelan sisällä ei välttämättä muutu paljon sillä, että muutetaan vain hallituksen kokoonpanoa, hän lisäsi.

Suurimman oppositioryhmän eli keskustan puheenjohtaja Mauri Pekkarinen pohdiskeli, voitaisiinko sama, jota ulkopuolisella hallituksella nyt tavoitellaan, saada muuttamalla lisätyn hallituksen kokoonpanoa ja tehtäviä.

Pekkarinen arveli, että keskustan ryhmä on enemmän lisätyn hallituksen roolin rukkaamisen kannalla.

STT-MH
25.2.2000


Politiikka -sivulle