Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys


Haku Verkkouutisista:






Pääkirjoitus


Päätoimittaja Ilkka Ahtokivi

24.11.2000


Ainahan on maksettava, eikös juu?


Edellinen, joskaan varmuudella ei viimeinen, lama kyettiin vastaanottamaan sen vuoksi, että valtiolla oli suhteellisen vähän velkaa ja sen luottokelpoisuus oli hyvä. Valtion velanottokyky oli se puskuri, jonka avulla lama kyettiin ottamaan vastaan ilman, että hyvinvointiyhteiskunnan peruspalveluista ja sen vähäosaisimmilleen tarjoamista etuuksista täytyi luopua.

Näissä kansallisissa pelastustalkoissa sosialidemokraatit ja Kokoomus löysivät toisensa. Molemmissa puolueissa ymmärrettiin, että elleivät talouden realiteetit tule politiikassa huomioon otetuiksi, tulee laman inhimillinen loppulasku vieläkin suuremmaksi, kuin miksi se lopulta muodostui.

Mutta esimerkiksi keskustajohtaja Esko Ahon toiminta ennen vuoden 1991 vaaleja osoitti, ettei tämä asia keskustaa tuolloin huolettanut. Pyrkimys valtaan ohitti kaikki muut tarpeet - myös kansallisen edun.

Lama siis otettiin vastaan valtion velkapuskurin avulla. Nyt, kun ajat ovat paremmat, on aika palauttaa tämä puskuri sellaiseen kuntoon, että sen avulla voidaan jatkossakin lieventää ennemmin tai myöhemmin seuraavan matalasuhdanteen yhteiskunnallisia seurauksia.

Velan vähentämistä vaatii sekin, että valtionvelan kymmeniin miljardeihin kohoavat hoitokustannukset voidaan tulevaisuudessa käyttää hyvinvointia rakentaviin ja sitä ylläpitäviin tarkoituksiin.

Nyt valtiontilintarkastajat katsovat, että velkaa olisi kyettävä lyhentämään ilman turvautumista valtion omaisuuden myyntiin. Tarkastajien mielestä myyntitulot tulisi sen sijaan käyttää tuotantoa lisäävään ja työllisyyttä ylläpitävään toimintaan.

Miten? Sitä eivät valtiontilintarkastajat kerro.

Selvittämättä jää, mitkä olisivat ne investoinnit, joiden talous- ja työllisyysvaikutukset olisivat niin suuret, että tuotot olisivat suuremmat, kuin velan lyhentämisen korkosäästöt - ja ne vaikutukset kansainvälisiin rahoittajiin, joiden luottamuksesta uskottavuutemme lainaajina on vastaisuudessakin kiinni.

Laman hellitettyä jakopolitiikka nostaa päätään. Etenkin sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän suunnassa esiintyy ääneen lausuttuja käsityksiä, joiden mukaan valtiontalouteen olisi syntynyt jotakin uutta jakovaraa, joka voitaisiin SDP:tä uhkaavan vaalitappion torjumiseksi käyttää erilaisten yhteiskunnan kustantamien etuuksien parantamiseen tai uusien luomiseen. Kansakunnan onni on, että pääministeri Paavo Lipponen (sd.) ei ainakaan vielä näytä tähän harhaoppiin hurahtaneen.

Lama ja sen seuraukset on vastaanotettu niin, että etulinjassa ovat olleet kokoomuslaiset valtiovarainministerit Iiro Viinanen ja Sauli Niinistö. Päivänselvää on, että Kokoomus on joutunut maksamaan tästä hintaa ainakin hivenen kannatuksen muodossa. Jos Kokoomus ei olisi kantanut vastuuta maan taloudesta, puolueen kannatus olisi varmasti suurempi, kuin mitä se on viime vaalikausina ollut. Kuitenkin Kokoomuksessa on uskottu, että kannatuskysymyksiä suurempi kysymys on se, miten kansakunta vaikeuksistaan selviytyy.

Vastuunkantaminen on sittenkin aidointa välittämistä. Ilman, että joku kanta vastuuta - olkootpa päätökset miellyttäviä tai eivät - ei voida säilyttää niitä hyvinvointiyhteiskunnan peruselementtejä, jotka ovat vähäosaisten usein ainoa turva.

Kunnia ei tietenkään kuulu yksin Kokoomukselle. Viimeisinä hallituskausinaan sekä keskusta että SDP ovat kantaneet osansa tästä taakasta. Rehellistä olisi tietenkin tehdä samoin silloin, kun sattu olemaan oppositiossa.

Mutta ehkäpä se on liikaa vaadittu.

TIMO KERVINEN


Internet-ajan videolaki?


Liikenne- ja viestintäministeriö on tilannut professori Jukka Kemppiseltä selvityksen, jonka avulla etsitään keinoja torjua Internetissä liikkuvia laittomia ja haitallisia aineistoja. Jo nyt voi ennustaa, että selvitys ei johda mihinkään, vaan hautautuu mihinkään johtamattomien selvitysten alati paisuvalle hautausmaalle.

Jokainen Internetin käyttäjä tietää, että verkko on pullollaan laitonta, haitallista tahi muuten vastenmielistä aineistoa. Kokonaan toinen kysymys on, miten tätä tarjontaa voidaan vähentää tai sitä peräti kokonaan torjua.

1980-luvulla säädetty videolaki oli hyvä esimerkki siitä, että hyvää tarkoittavat hurskaat uskovat lainsäädännöllä voitavan vaikuttaa siihen, millaista informaatiota tai viihdettä ihmiset käsiinsä saavat. Väkivaltaisina tai pornahtavina pidetyt videot hävisivät vuokraamoista ja R-kioskeista, mutta lainsäädäntö ei estänyt ketään niitä harrastavia saamasta käsiinsä videolailla kuritettuja tuotteita. Samaan aikaan meillä kiellettyjä elokuvia tulvi taivaskanavien täydeltä jokaisen ulottuville.

Sanan- ja ilmaisunvapaus ovat arvokkaita asioita, eikä näiden perusoikeuksien käyttämisen vapautta soisi väärinkäytettävän. Kuitenkin niin tapahtuu vääjäämättä. Kaikille vapautta ei suinkaan aina näytä seuraavan vastuu.

Internetin myötä olemme siirtyneet tuntuvan askeleen kohti maailmaa, jossa tieto on koko yhteiskunnan omaisuutta. Sitä on myös sellainen "tieto", joka on jonkin maan lainsäädännön vastaista tahi jonkun käsityksen mukaan "haitallista". Tätä muutosta eivät Suomen lainsäädäntö tai Kemppisen kaavailemat palvelujen tarjoajien eettiset ohjeet muuksi muuta. Siitä on esimerkkejä vaikkapa Kiinasta, joka turhaan on yrittänyt rajoittaa kansalaistensa tiedonsaantia säätämällä erilaisia rajoituksia Internetin käyttöön ja palvelutarjontaan.

Itsestään selvää on, että palvelujen tarjoaja on velvollinen poistamaan palvelimeltaan kansallisen lainsäädännön vastaisen aineiston heti, kun hänellä on siitä tieto. Tällaista tietoa ei esimerkiksi vapaiden keskustelupalstojen osalta kuitenkaan aina voi olla. Kukaan ei pysty valvomaan kaikkea - ei ainakaan, ellei käyttöön oteta ennakkosensuuria, joka puolestaan on sananvapauden periaatteidemme vastainen ja mahdoton toteuttaa.

Suomessa väitetään olevan hyviä kokemuksia median itsesääntelyn puolella. Monet nk. suomettumista ja itsesensuuria muistelevat ovat kuitenkin varauksellisia sen suhteen, ovatko nämä kokemukset sittenkään niin erinomaisia.

Median itsesääntelyksi nyt nimitetty ilmiö ei ehkä sittenkään aina perustunut siihen, mitkä olivat median arvot. Usein oli kysymys myös siitä, mikä oli oman tulevaisuuden kannalta varmin vallanpitäjien mielistelyvaihtoehto.

Erityisen ongelmalliseksi asia muuttuu silloin, kun viisastenkerho alkaa kokoontua pohtimaan sitä, mikä on "haitallista" ja mikä ei. Hyppäys rikollisesta toiminnasta haitalliseen on aina jo sensuroijan oma arvovalinta.

Internet on puolustuskyvytön. Se ei nouse puhumaan puolestaan ja torjumaan yrityksiä rajoittaa yrityksiä puuttua sisältöön. Verkko on myös helppo leimata: onhan se pullollaan sekä rikollista että epämiellyttävää materiaalia. Toisaalta eihän puhelintakaan ole kielletty sen vuoksi, että rikolliset voivat sen avulla suunnitella tulevia rikoksiaan jne.

On tästä selvityksestä ainakin se hyöty, että vähän aikaa voidaan välttää keskustelua Internetin sisällöstä ja sen rajoittamisesta viittaamalla tekeillä olevaan selvitykseen. Sehän onkien monien selvitysten perimmäinen tehtävä.

TIMO KERVINEN


Sivun alkuun