Amorilaiset - paimentolaisuuden ja pysyvän asumismuodon välillä
Muinaisten paimentolaisten tutkimus on noussut arkeologian mielenkiinnon kohteeksi varsinaisesti vasta 1990-luvulla. Koska paimentolaiset jättävät jälkeensä vain harvoin kirjallisia lähteitä, heistä ja heidän elämänmuodostaan saamamme kuva on ollut paljolti kaupunkikulttuurin värittämää, toteaa FL Minna Lönnqvist väitöskirjassaan.Amorilaiset tunnettiin aina 1800-luvun lopulle yhtenä Raamatun mainitsemista Lähi-idän kansoista, kunnes heidän identiteettinsä "lännen paimentolaisina" alkoi avautua Mesopotamiassa tehtyjen muinaisten nuolenpäätekstilöytöjen välityksellä.
- Mainittakoon, että muinaisten imperiumien perustajista Shamshi Adad ja Hammurabi olivat amorilaisia ja heidän esi-isänsä esiintyvät Mesopotamian lähteissä nimenomaan "teltta-asukkaina", kertoo Lönnqvist.
Amorilaistutkimus on ollut pitkälti kirjallisia lähteitä käyttävien tieteenhaarojen, kuten kielitieteen ja historian varassa. Amorilaisten identiteetin ongelmaan pureutuneet tutkijat ovatkin esittäneet, ettei amorilaisista voida saada tietoa arkeologisin menetelmin.
- Viimeaikaiset arkeologiset lähestymistavat ja metodit, jotka ovat hyödyntäneet paimentolaisia koskevia etnografisia ja antropologisia tutkimuksia, avaavat kuitenkin uusia näköaloja amorilaisten tutkimukseen, toteaa Lönnqvist.
- Lähestyn amorilaisten identiteetin ongelmaa erityisesti ns. kontekstuaalisen arkeologian näkökulmasta. Kontekstuaalinen arkeologia korostaa löytöyhteyksien ja -ympäristöjen merkitystä, hän kertoo.
- Amorilaisten kohdalla kokonaisvaltainen kuva kyseisen etnisen ryhmän kulttuurista voi syntyä vain kirjallisten ja arkeologisten lähteiden välisestä vuoropuhelusta; kirjallisia lähteitä ei voida erottaa arkeologisesta löytökontekstistaan.
- Siksi amorilaisten arkeologista kulttuuria jäljittäessäni olen ottanut lähtökohdaksi amorilaisia koskevien muinaisten nuolenpäätekstien tarjoaman informaation ja löytöyhteydet, kertoo Lönnqvist.
Varhaisimmat kirjalliset lähteet paikantavat amorilaisten asuma-alueen Syyrian aromaiden rajalle. Kyseisellä Lounais-Aasian ns. kuivalla vyöhykkeellä paimentolaisuuden ja kyläkulttuurin välimaastosta voidaan löytää esihistoriallisia rakenteita, jotka toistuvasti ilmenevät amorilaisten jäämistössä historiallisena aikana.
- Tutkimukseni mukaan alueen paimentolaisuutta edustava arkeologinen kulttuurivyöhyke siirtyy heilurinomaisesti kuivan vyöhykkeen mukaan vuotuisen 250 mm:n sademääräkäyrän vaihteluita seuraten, sanoo Lönnqvist.
Varhaispronssikauden kirjallisten lähteiden ja arkeologisten löytöhorisonttien avulla voidaan Syyriassa seurata amorilaisten vähittäistä asumismuodon muutosta ja siirtymistä pysyvään asutukseen yli Lounais-Aasian kuivan vyöhykkeen.
Kerrostumista, jotka tarjoavat kirjallisen todistusaineiston amorilaisasutuksesta, voidaan jäljittää amorilaisten arkeologisen kulttuurin piirteitä. Jäämistö käsittää niin kiinteitä rakenteita kuin esinelöytöjäkin, jotka toistuvasti esiintyvät amorilaisiin liittyvinä löytöryppäinä.
Tutkimuksen tuloksena muodostuu kuva arkeologisesta kulttuurista, jossa materiaalinen jäämistö heijastelee amorilaisten paimentolaista, puolipysyvää ja pysyvää asumismuotoa varhais- ja keskipronssikaudella.
Jäämistö on paikannettu levinneisyyskarttojen ja yksinkertaisten alueellista ja ajallista keskittymistä kuvaavien tilastokäyrien avulla Syyrian-Palestiinan alueelle.
Mekanismit, joilla asumismuodon muutokset tapahtuvat, koskevat sekä asutuspaikkojen hylkäämiskäyttäytymistä että invaasioita, joissa ympäristöllisillä ja sosiaalisilla tekijöillä on tärkeä liikkeellepaneva rooli.
Alueellisessa tutkimuksessa Syyria osoittautuu varhais- ja keskipronssikauden taitteessa amorilaisten kulttuurin keskusalueeksi ja Palestiina puolestaan sen periferiaksi, joka integroidaan yhä kiinteämmin Syyriaan keskipronssikauden aikana.
- Näin kysymys Raamatun mainitsemien amorilaisten yhteydestä Syyrian pronssikauden amorilaisiin saa tutkimuksessani positiivisen lisävahvistuksen, päättelee Lönnqvist.
Lönnqvistin väitöskirja Between Nomadism and Sedentism. Amorites - a Perspective of Contextual Archaeology esitetään tarkastettavaksi Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa esitetään perjantaina 30.6.
Vastaväittäjänä on professori Moshe Kochavi Tel Avivin yliopistosta ja kustoksena professori Ari Siiriäinen.
IA
23.6.2000
