Porojen tarhaus yleistyy etelässä
Porojen tarhaus saa hiljalleen jalansijaa varsinaisen poronhoitoalueen ulkopuolella Pirkanmaalla, Satakunnassa, Turun seudulla ja Etelä-Pohjanmaalla.Alueella on nyt toistakymmentä porotarhaa, joissa on parisataa poroa. Tarhaajat ovat järjestäytyneet Suomen Porofarmarit -yhdistykseen.
Syksyn aikana tarhoja ja poroja tulee lisää, Parkanon Palkeet -hanketta vetänyt projektipäällikkö Jyrki Käppi uskoo. Kesällä päättyneessä projektissa selvitettiin tarhauksen kannattavuutta.
- Porojen tarhaaminen Etelä-Suomessa on kannattavaa, Käppi tiivistää selvityksen annin.
Kannattavuus on kuitenkin monen ehdon takana. Porotarhurin on ensinnäkin paneuduttava työhönsä vakavasti ja hankittava tarpeellinen ammattitaito.
- Poron kasvattaminen ei ole jokamiehen hommaa, Käppi muistuttaa.
Kannattavuuden saavuttaminen vaatii myös yrittäjän lahjoja. Yhtä kaikille sopivaa mallia ei ole. Useimmille tarhaus olisi sivuelinkeino, joka tulisi yhdistää muihin tulolähteisiin.
Noin 50 poron tarha tarjoaa jo tuntuvia sivutuloja. Jos tarhan koko nousee 100-150 eläimeen, voidaan puhua päätulolähteestäkin.
Liha jalostettava ja myytävä itse
Selvityksen mukaan liha on jalostettava, jotta sen kilohinta nousee kannattavalle tasolle. Lihan on oltava tuottajan omistuksessa mieluummin kuluttajalle myyntiin saakka, jotta jalostusarvo kertyy tarhaajalle eikä jää välikäsille.
Lihan jalostusta yhteistoimintarenkaassa on jo kokeiltu Parkanon seudulla. Renkaaseen kuuluu tarhaajia, tilateurastamo, savustuspalveluja ja suoramyyntipiste. Kokemukset osoittavat, että markkinat vetävät ja hinta on kannattavalla tasolla.
- Kaikki liha, mitä pystytään tuottamaan, myydään kahdessa päivässä pois, Käppi sanoo.
Tavoitteena on saada yhteistoimintarenkaaseen kolmen-neljän vuoden kuluessa 1 000-1 500 poroa. Silloin markkinoille tulee lihaa riittäviä määriä jatkuvasti ja tehokkaasti. Rengas antaisi sivutuloja 20-25 maatalousyrittäjälle.
Lähivuosina elinkeinon tueksi kehitetään laatujärjestelmä. Sillä olisi merkitystä myös tuotteiden markkinoinnin kannalta.
Liha ei ole porokarjan ainoa anti. Tällä hetkellä paras kate saadaan poroon liittyvien matkailupalveluiden ja elämysten myynnistä. Kaukoidän markkinoilla voisi tehdä vieläkin paremman tilin verisarvituotteilla, joiden kilohinta on tuhansia markkoja.
Ensimmäiset porot vuonna 1998
Kiinnostus poronhoitoon alkoi Parkanon seudulla muutama vuosi sitten. Vuonna 1997 Parkanon aikuisopisto järjesti tarhauskurssin. Tammikuussa 1998 Ivalosta tuotiin ensimmäiset porot kolmelle tarhalle Parkanoon, Kihniöön ja Karvialle.
Parin vuoden aikana porojen tarhauksesta on Parkanon seudulla saatu hyviä kokemuksia. Tarhattujen vasojen teuraspaino on ollut poikkeuksellisen korkea. Vasomisprosenttikin on ollut täysi sata, eli kaikki sukukypsät vaatimet ovat saaneet vasan.
Tarhaajille on jo kertynyt runsaasti kokemusta tarharuokinnasta. Tietoja ei salata, vaan niitä luvataan jakaa vaikkapa Lapin poronhoitajille. Käpin arvion mukaan tarhaus tulee väistämättä lisääntymään pohjoisessakin.
Yksi mielenkiintoinen havainto on ollut kauran sopivuus porojen rehuksi. Erityisesti luomukaura sopii poroille hyvin, sillä sen valkuaisainepitoisuus ei ole liian korkea. Luomukauran viljely on paljolti näennäisviljelyä, jossa sato kyllä korjataan, mutta sitä ei käytetä hyödyksi. Käyttö porojen rehuna tekisi viljelyn mielekkääksi.
Parkanon seudulla syttynyt poronhoitoinnostus havahdutti pari vuotta sitten luonnonsuojeluväen sekä maa- ja metsätalousministeriön. Ne pelkäsivät tarhoista karkaavien porojen sekaantuvan Suomenselän alueen metsäpeuroihin ja heikentävän peurojen perimää.
Jyrki Käpin mukaan pelko porojen karkaamisesta on osoittautunut turhaksi, sillä kaikki porot ovat pysyneet tarhoissaan. Mahdollisten karkurien kohtelusta tarhaajat ja metsästäjät ovat sopineet pelisäännöt. Karkurien pääsy luontoon pitäisi siis olla mahdotonta.
STT-MH
22.9.2000
