Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Väitöstutkimus paljastaa yllättävän tiedon:

Lahjakkuus voisi altistaa skitsofrenialle



Tuore väitöstutkimus kertoo yllättävästi, että lahjakkuus voisi altistaa skitsofrenialle. Asia koskee varsinkin erinomaisesti koulussa menestyneitä poikia.


- Yllättäen erinomaisesti koulussa menestyneillä pojilla oli nelinkertainen vaara sairastua skitsofreniaan, kertoi väittelijä, kasvatustieteiden maisteri Irene Isohanni.

Isohanni toteaa, että koulu- ja koulutusongelmat voivat olla yhteydessä mielenterveyshäiriöihin.
- Aikuisiän mielenterveyttä ennustavia tekijöitä voidaan havaita jo kouluiässä, hän sanoo.

Suomessa vakavia mielenterveyshäiriöitä sairastaneet ovat Isohannin mukaan suhteellisen hyvin koulutettuja, mikä tarjoaa hyvät mahdollisuudet potilasopetukseen.

Tutkimuksen tavoitteena oli mm. selvitää pohjoissuomalaisten nuorten koulumenestyksen ja koulutustason yhteyttä sairaalahoitoa vaativiin mielenterveyshäiriöihin. Lisäksi selvitettiin tupakoinnin yhteyttä aikuisiän koulutustasoon. Tarkoituksena oli löytää koulutus- ja mielenterveysongelmia ennakoivia ja niiltä suojaavia tekijöitä.

Tutkimusjoukko oli Pohjois-Suomen vuoden 1966 syntymäkohortista.


Erityiskoulussa olleilla kohonnut vaara sairastua

- Luokalle jääneillä ja 14-vuotiaana erityiskoulussa olleilla oli kohonnut vaara sairastua aikuisiässä vakavaan mielenterveyshäiriöön, Isohanni selvitti.

Huonot kouluarvosanat 16-vuotiaana ennustivat taas tulosten mukaan aikuisiän ei-psykoottisia häiriöitä. Myös säännöllinen tupakointi liittyi tutkimuksen mukaan aikuisiän alhaiseen koulutustasoon.

- Tutkimuksen tuottamia tietoja voidaan käyttää kehitettäessä sosiaali- ja terveydenhuollon eri alueiden, esimerkiksi koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon toimintaa, samoin suunniteltaessa ja arvioitaessa terveyden edistämiseen tähtääviä toimia koulutusjärjestelmässä sekä kuntoutuksessa.


Yksittäinen tekijä ei selitä

Tutkimus vahvistaa käsitystä, jonka mukaan mikään yksittäinen ennakoiva tekijä ei ole riittävä selittämään skitsofreniaa tai muita vakavia mielenterveydenhäiriöitä.

- Nämä häiriöt eivät välttämättä pysäytä koulutusta, vaan sairastuneiden keskeinen ongelma on työelämään sijoittumisessa, tutkija toteaa.

Isohannin väitöskirja Koulutus ja mielenterveyshäiriöt. Pohjois-Suomen vuoden 1966 syntymäkohortin 31 vuoden seuranta tarkastettiin Oulun yliopistossa maanantaina. Vastaväittäjänä tilaisuudessa on professori Jaakko Luukkonen. Kustoksena toimii professori Marjo-Riitta Järvelin.

STT-IKK
22.12.2000


Ajassa -sivulle