Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Hassi: Myös ruoan GM-johdannaiset merkittävä



Ympäristöministeri Satu Hassin (vihr.) mukaan geenimuunneltujen (GM) elintarvikkeiden merkintöjen on katettava myös johdannaistuotteet.


Hassi korosti, että kuluttajilla pitää olla mahdollisuus valita, syövätkö he geenimanipuloitua tai GM-vapaata ruokaa.

- Jos johdannaistuotteita ei merkitä, silloin kuluttajan valinnan vapaus jää aika teoreettiseksi, Hassi sanoi Brysselissä.

Lähes kaikki maat olivat samoilla linjoilla, kun EU:n ympäristöministerit keskustelivat tiistaina geenimuunneltujen elintarvikkeiden ja tuotteiden merkinnöistä Brysselissä.

Hollanti vaati, että kaupoista pitäisi saada GM-vapaita tuotesarjoja. Tämä tarkoittaisi vaikkapa lastenruokia, joiden taataan olevan puhtaita geenimanipuloidusta aineksesta. Itävallan edustajan mielestä pitää tarkasti määritellä, mitä GM-vapaa tarkoittaa.

GM-johdannaisilla tarkoitetaan muun muassa erilaisia prosessiruokia, joiden valmistuksen osana on käytetty vaikkapa geenimuunnellusta maissista tehtyä öljyä. Hassin mukaan vain luomuviljelijöillä tai luomutiloilta kaiken ruokansa hankkivilla perheillä on käytännössä mahdollisuus varmistaa, että he eivät syö geenimanipuloituja tuotteita.

- Kaikki muut, jotka syövät työmaaruokaloissa, kouluissa, kahviloissa, ravintoloissa, junissa tai huoltoasemien baareissa, heillä ei valinnan vapautta oikeasti ole, Hassi sanoi.


Ravintoloiden ja työmaaruokaloidenkin annokset merkittävä"

Hassi korostaakin, että geenimanipuloitujen perunoiden tai tomaattien merkitseminen kaupan hyllyllä ei riitä.
- Pitää merkitä myös jauhot, einekset, kakkupohjat, pizzat, pullat ja leivät. Henkilökohtainen näkemykseni on, että myös ravintola- ja työmaaruokaloiden annokset on merkittävä. Ihmisten pitää tietää, mitä he syövät, Hassi sanoi.

Hassin mukaan Suomessa ei ainakaan laillisesti ole saatavissa geenimanipuloituja tuotteita.
- Volyymi on hyvin pieni, sikäli mikäli GM-tuotteita on markkinoilla, Hassi sanoi.

Geenitekniikkaa käytetään viljelyssä mm. siksi, että lajikkeet kestäisivät paremmin esimerkiksi tuholaisia ja niiden ulkonäkö saataisiin näyttäväksi ja paremmin myyväksi.

Geenimuuntelua on noustu vastustamaan varsinkin Britanniassa, jossa ympäristöaktivistit ovat tuhonneet kokonaisia viljelmiä. Vastustajien mukaan tekniikka sisältää riskejä ja eräät tutkijat arvioivat GM-tuotteiden lisäävän mm. allergiaa tulevaisuudessa.

Useat supermarket-ketjut eri puolella Eurooppaa ovat asiakkaiden menetyksen pelossa julistaneet myyvänsä vain GM-vapaita tuotteita. Brittiläisten markettien lisäksi näin on tehnyt mm. ranskalainen Carrefour. Samaan aikaan luomu-tuotteiden kysyntä on noussut räjähdysmäisesti monissa maissa.

STT- IKK
22.12.2000


Politiikka -sivulle