Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Eurooppa-yhtiöstä viimein sopu



EU:n työ- ja sosiaalipolitiikkaneuvosto saavutti keskiviikkona Brysselissä yhteisymmärryksen Eurooppa-yhtiötä koskevasta asetuksesta ja direktiivistä, joka koskee työntekijöiden osallistumista yhtiön hallintoon.


Asetuksella luodaan uusi eurooppalainen ylikansallinen yhtiömuoto, joka pitkälti muistuttaa kansallisia julkisia osakeyhtiöitä.

Eurooppa-yhtiö kuitenkin tunnustetaan kaikissa jäsenvaltioissa, joten se voisi toimia paitsi omassa kotivaltiossaan myös toisessa jäsenvaltiossa ilman, että sen täytyy nykyiseen tapaan perustaa tytäryhtiötä tai sivuliikkeitä.

Työministeri Tarja Filatov piti merkittävänä saavutuksenä, että Eurooppa-yhtiöön ja sen henkilöstön osallistumiseen liittyvät ongelmat on lopultakin saatu ratkaistuksi.

- Tulokseen pääseminen on edellyttänyt puheenjohtajamaa Ranskalta ja monilta muilta jäsenmailta sekä päättäväisyyttä että joustavaa suhtautumista, hän totesi.


30 vuoden hanke

Eurooppa-yhtiötä koskevan asetuksen voimaansaattaminen on ollut Euroopan yhteisöissä vireillä vuodesta 1970 lähtien. Suomi on jäsenyytensä alusta alkaen kannattanut Eurooppa-yhtiötä koskevan yhteisötason sääntelyn täydentämistä direktiivillä, jolla järjestettäisiin henkilöstön osallistuminen.

Erityisen merkittävää Filatovin mielestä on, että nyt saavutetussa ratkaisussa ovat mukana sekä henkilöstön informointi ja konsultointi että henkilöstön edustus Eurooppa-yhtiön hallinnossa.

Suomen periaatteellinen kanta on ollut, että ratkaisu ei saa heikentää Eurooppa-yhtiön perustavien yhtiöiden henkilöstön ennestään olemassa olevia oikeuksia.

Eurooppa-yhtiötä säännellään ensisijaisesti asetuksella. Asetus on kuitenkin varsin suppea ja koskee lähinnä yhtiön perustamista, kotivaltiota ja sen vaihtamista sekä eräitä hallintoon liittyviä peruskysymyksiä. Käytännössä valtaosa Eurooppa-yhtiöön sovellettavista säännöksistä tulisikin yhtiön kotivaltion julkisia osakeyhtiöitä koskevasta lainsäädännöstä.

Eurooppa-yhtiöksi muuttuminen mahdollistaa rajat ylittävät rakennejärjestelyt. Sen voisi perustaa muun muassa sulauttamalla yhtiö toisessa jäsenvaltiossa toimivaan yhtiöön. Nykyisin yhtiöiden ylikansallinen sulautuminen ei ole mahdollista.

Eurooppa-yhtiö voisi myös siirtyä jäsenvaltiosta toiseen, mikä myöskään ei nykyisin ole yleensä mahdollista. Näitä kysymyksiä on kuitenkin kansallisesti perustettujen yhtiöiden osalta jatkossa tarkoitus säännellä kahdella eri direktiivillä.

Ennen lopullista päätöstä asiasta kuullaan vielä Euroopan parlamenttia.


Eurooppa-yhtiön voi perustaa neljällä tavalla

Saavutetun yhteisymmärryksen mukaan Euroopa-yhtiön voi perustaa neljällä tavalla.

  • eri jäsenvaltioista olevat julkiset osakeyhtiöt voivat sulautua Eurooppa-yhtiöksi

  • eri jäsenvaltioista olevat julkiset tai yksityiset osakeyhtiöt voivat perustaa holding -Eurooppa-yhtiön

  • eri jäsenvaltioista olevat yhtiöt voivat perustaa tytäryhtiö-Eurooppa-yhtiön merkitsemällä sen osakkeita tai

  • julkinen osakeyhtiö, jolla on vähintään kaksi vuotta ollut tytäryhtiö toisessa jäsenvaltiossa, voi muuntua Eurooppa-yhtiöksi. Eurooppa-yhtiön vähimmäisosakepääoma olisi 120 000 euroa.

Eurooppa-yhtiön rekisteröimisen edellytyksenä on, että työntekijöiden osallistumista koskevat järjestelyt on sitä koskevan direktiivin mukaisesti saatettu loppuun.

Eurooppa-yhtiön pääkonttorin on sijaittava yhtiön rekisteröintivaltiossa. Säännöksellä pyritään välttämään yhtiöön sovellettavan lain valintaan liittyvät ongelmat.


Henkilöstön osallistuminen sopimalla

Direktiiviehdotuksen mukaan henkilöstön osallistuminen Eurooppa-yhtiöissä olisi ensisijaisesti järjestettävä neuvottelemalla ja sopimalla. Ellei tässä onnistuta, sovellettaisiin henkilöstön osallistumisdirektiivin pakollisia toissijaisia säännöksiä.

Nämä säännökset kattaisivat sekä henkilöstön informoinnin ja konsultoinnin että osallistumisen yhtiön hallitukseen tai hallintoneuvostoon, mikäli jollakin Eurooppa-yhtiön perustamiseen osallistuvalla yhtiöllä olisi hallintoedustus ennestään käytössä.

Suomessa yhteistoiminnasta yrityksissä annettua lakia ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa annettua lakia joudutaan Eurooppa-yhtiön osalta täydentämään ylikansallista informointia ja konsultointia sekä hallintoedustusta koskevalla sääntelyllä.

- Käsiteltävänä oleva ehdotus rakenteeltaan ja pääasialliselta sisällöltään noudattelee kansallisen lainsäädäntömme mukaisia järjestelyjä, ehdotuksen toteuttaminen Suomessa ei tulisi muuttamaan henkilöstön osallistumisjärjestelmiä koskevan lainsäädäntömme pääperiaatteita, Filatov arvioi.

IA
22.12.2000


Politiikka -sivulle