Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Kiina jatkaa edelleen yhden lapsen politiikkaansa



Kiina ilmoitti tiistaina, että se aikoo jatkaa niin sanottua yhden lapsen politiikkaansa. Kiinan tavoitteena on rajoittaa väestönsä määrä 1,6 miljardiin vuoteen 2050 mennessä.


Väestönkasvua ja kehitystä koskevassa raportissa todettiin kuitenkin, että maan taloudella on silti täysi työ selvitä väestönkasvusta. Kiinan väkiluvun arvioidaan kasvavan kymmenellä miljoonalla joka vuosi ainakin seuraavan vuosikymmenen ajan.

Raportin mukaan yli 300 miljoonaa raskautta on keskeytetty sen jälkeen kun syntyvyyden säännöstely aloitettiin vuonna 1980.
- Tämän vuoksi on säästetty suuri määrä varoja, jotka yhteiskunnan olisi tarvinnut käyttää lasten kasvatukseen", raportissa sanottiin.


Tulevaisuus avoin

Kiinan yhden lapsen politiikka ei ole täysin ehdotonta. Joillakin maaseutualueilla maanviljelijöille ja etnisille vähemmistöille sallitaan kaksi lasta. Myös kaupunkialueilla vanhemmat, jotka itse ovat ainoita lapsia tai sotaveteraaneja, saavat hankkia kaksi lasta.

Valtion perhesuunnitteluyksikön johtaja Zhang Weiging ei tiedotustilaisuudessa osannut sanoa, milloin Kiina luopuu yhden lapsen politiikastaan. Varmaa kuitenkin on, että mitään muutoksia ei ole odotettavissa nykyisen hallituksen kaudella, joka loppuu vuonna 2003.

Kiinan yhden lapsen politiikan on arvosteluissa sanottu johtavan muun muassa poikalasten suosimiseen. Koska vain yksi lapsi sallitaan, halutaan sen varsinkin maaseudulla olevan poika, jotta suvun nimi säilyy. Tämä johtaa tyttösikiöiden abortointiin tai jo syntyneiden tyttövauvojen tappamiseen.

Zhangin mukaan ongelma tulee kuitenkin korjaantumaan sosiaalisen ja taloudellisen kehityksen sekä lainsäädännöllisten toimien myötä. Zhang totesi, että syntyvien tyttöjen ja poikien määrä on jo nyt tasapainottumassa kaupunkialueilla.

Kiinassa on juuri saatu loppuun järjestyksessään viides valtakunnallinen väestönlaskenta, jonka tuloksien odotetaan valmistuvan ensi vuoden alussa. Kiinassa arvioidaan olevan tällä hetkellä vajaat 1,3 miljardia asukasta.

STT-IA
22.12.2000


Ulkomaat -sivulle