Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Ajan suunnassa lyhyesti



Italian jäätiköt supistuneet puoleen

Italian alpeilla olevat jäätiköt ovat supistuneet kooltaan puoleen viimeksi kuluneiden sadan vuoden aikana. Asiantuntija pitää syynä kasvihuoneilmiön aiheuttamaa ilmaston lämpenemistä.

- 1800-luvun lopun tuhannesta neliökilometriä on jäljellä enää vain noin 500 neliökilometriä, sanoo jäätikkötutkija Giuseppe Orombelli torstain Corriere della Sera -lehdessä.

Orombellin mukaan monien suurten jäätiköiden kutistuminen on selvästi nähtävissä samalla kun eräät pienemmät jäätiköt ovat hävinneet kokonaan.

Jäätiköiden sulaminen ei ole aivan vaaratonta, sillä ilmiön ennustetaan johtavan mm. maanvyörymien yleistymiseen ja vesihuollon vaikeutumiseen, Orombelli sanoo.


Katumuspilleri reseptivapaaksi Ruotsissa

Ns. katumuspilleri tulee parin kuukauden päästä reseptivapaaksi Ruotsissa. Kaikki ruotsalaisnuoret eivät kuitenkaan suhtaudu täysin myönteisesti Lääkintöhallituksen päätökseen, että raskaudenehkäisemiseen jälkikäteen tarkoitettuja pillereitä voi ostaa mistä tahansa apteekista ilman käyntiä lääkärillä tai kätilöllä.

- Tuleeko niistä reseptittömiä? Se ei ole lainkaan hyvä, sanoo osa Malmön lukion tytöistä Sydsvenskan -lehdelle.

Tyttöjen mukaan katumuspillereiden käyttö on hyvin yleistä Ruotsin lukiolaisten keskuudessa. Niin tavallista se on, että aamupahoinvoinnista kärsivältä tytöltä on tapana kysyä, harrastiko hän suojaamatonta seksiä edellisiltana, he kertovat.

Tytöt pelkäävät, että nuoret alkavat käyttää katumuspillereitä tavallisen ehkäisypillerin tavoin. Heidän mielestään ilmaiset ehkäisypillerit olisivat olleet huomattavasti parempi vaihtoehto.

- Ehkäisypillerit ovat kalliita, ja tytöt säästävät mielellään rahojaan. Tämän vuoksi voi olla houkuttelevampaa ottaa yksi katumuspilleri ehkäisypillerien sijaan, tytöt pohtivat.

Ruotsin Kansanterveyslaitoksen mukaan pillerin saanti nopeasti on tärkeää.

- Olemme tulleet siihen tulokseen, että naisten on tärkeää saada pilleri nopeasti, koska tarkoitus on ottaa se mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Sen ostaminen suoraan apteekista on helpompaa kuin että tarvitsisi ensin käydä lääkärissä, sanoo Kansanterveyslaitoksen osastopäällikkö Eva Forsman.

Katumuspilleri on tällä haavaa reseptivapaa Norjassa, Ranskassa, Portugalissa ja Etelä-Afrikassa.


Seksi voi pelastaa elämän

Yhdyntä voi säästää henkesi - jos olet naarasperhonen. Ehtona on myös, että osaat valita oikean koiraan, joka luovuttaa sinulle hämähäkit karkottavaa kemikaalia.

”Häälahja” on kitkeränmakuinen alkaloidi, jota uros saa eräistä kasveista, kuten fenkolista. Muutamassa tunnissa katkero leviää koiraan vartaloon saaden hämähäkit ja muut pedot inhoamaan sitä.

Pitkään on jo tiedetty, että koiras voi siirtää mainitun suojan siemennesteessään naaraaseen, mutta suojavaikutuksen leviäminen naaraan koko vartaloon saattaa kestää jopa päivän.

Uuden amerikkalaistutkimuksen mukaan suojan saaneilla urosperhoilla on myös alkaloideja pisaroivia nukkaisia kuituja, jotka hankautuvat naaraaseen yhdynnän aikana tehden naaraan välittömästi kauhean makuiseksi.

Tutkija Bill Conner Wake Forest yliopistosta Pohjois-Carolinasta luonnehtii Nature-lehden tuoreimmassa numerossa tapausta harvinaiseksi hyönteisten keskuudessa. Kyseessä on Connerin mukaan ensimmäinen esimerkki kemikalisen puolustusmekanismin siirtymisestä tällä tavalla.

Connerin tutkijaryhmä paritti neitseellisiä naaraita sekä suoja-aineen saaneita ja suojaamattomia koiraita jättäen ne hämähäkkien armoille. Lähes kaikki suojaamattomat koiraat pareineen joutuivat saaliiksi. Sen sijaan suojaavan alkaloidin omanneet yksilöt eivät kelvanneet saalistajille. (IKK)


YK: Vuosi 2000 viidenneksi lämpimin

Kulunut vuosi oli viidenneksi lämpimin maailman tilastoidussa lämpöhistoriassa. Neljä lämpimintä vuotta ovat olleet 1998, 1997, 1995 ja 1990, kertoi YK:n alainen Maailman ilmatieteen järjestö WMO tiistaina. Maailmanlaajuisia tilastoja lämpötiloista on kerätty vuodesta 1860 lähtien.

Pitkän ajan keskilämpötila on 15 Celsiusastetta. Vuosi 2000 oli 0,32 astetta tätä lämpimämpi.

Lämpötilan nousu on johtanut äärimmäisten sääilmiöiden, kuten myrskyjen ja kuivuuden, lisääntymiseen ja pahenemiseen, muistutti WMO:n pääsihteeri tiistaina.

- Maailman ihmisten täytyy ryhtyä poliittisiin toimiin kasvihuonekaasupäästöjen hillitsemiseksi, painotti pääsihteeri Godwin Obusi.


Euroopan vanhin apteekki avattiin Tallinnassa

Tallinnan Raatihuoneen torilla sijaitseva Raeapteekki on avannut jälleen ovensa. Se on ilmeisestikin Euroopan vanhin apteekki ja toiminut todennäköisesti jo 1300-luvulla. Ensimmäiset kirjalliset tietolähteet apteekista ovat vuodelta 1422 alusta, jolloin silloinen apteekkari haki kaupungin raadilta toimilupaa apteekkitoiminnan jatkamiseksi.

Apteekin tarinaa tutkineen historioitsijan Eino Gustavsonin mukaan 1400-luvulla apteekin tuotevalikoimiin kuului runsaasti erityyppisiä pirtupohjaisia juomia, yrttejä ja niistä valmistettuja teelaatuja sekä voiteita.

- Apteekissa oli myös myynnissä norsujen päitä, kärvennettyjä mehiläisiä ja pääskysiä, ihmisen nahasta tehtyjä remmejä, kurjen silmiä sekä koiran- ja ihmisen rasvaa, Gustavson luettelee apteekin keskiaikaista tuotetarjontaa. Hänen mukaansa apteekin arvokkaimmat tavarat olivat egyptiläisistä muumioista valmistetut lääkkeet.

Lääkkeiden ohella apteekista myytiin klarettia eli yrttimaustettua viinijuomaa, marsipaania ja jopa pelikortteja. Apteekin toiminnasta vastasi kymmenen sukupolven ajan Burchartien aatelissuku, jonka vaakuna on esillä myös apteekin tiloihin perustetussa museossa.

Vuonna 1990 rappeutuneet apteekkitilat suljettiin ja apteekkitilat sai uusi vuokralainen. Tämä ei kuitenkaan saanut apteekkia kunnostetuksi, ja neljä vuotta sitten apteekki sai isännäkseen tarkoitusta varten perustetun Reval Raeapteek-yhtiön.

Nyt avatussa uudistuneessa apteekissa on tarjolla myös joitain vanhan ajan tuotteita, kuten esimerkiksi klarettia. Sen sijaan koiranrasva tai ihmisnahkaremmit eivät kuulu tuotevalikoimiin.


Kanadassa "hullun hirven" tautia

Kanadassa on teurastettu noin 1 500 hirveä hullun lehmän tautia muistuttavien tartuntatapausten vuoksi. "Hullun hirven tauti" on iskenyt ainoastaan vangittuihin hirvieläimiin, eikä tautia ole havaittu luonnossa vapaina liikkuvissa hirvissä.

Tauti havaittiin Saskatchewanin osavaltiossa Länsi-Kanadassa, jossa 14 hirveä ehti saada tartunnan. Kanadassa on aiemminkin ilmennyt vastaavia hirvisairauksia sen jälkeen, kun ensimmäinen tautitapaus löydettiin Toronton eläintarhasta vuonne 1974.

Eläinlääkäri Brian Peart Kanadan elintarvikevirastosta sanoo, että sairaus on läheistä sukua Euroopassa kohua aiheuttaneelle hullun lehmän taudille eli BSE:lle. Kummassakin on kyse prioneista, jotka tappavat lähinnä eläimen aivosoluja. Hirvillä taudinkuvaan kuuluvat nielemisvaikeudet, heikkokuntoisuus ja lopulta kuoleminen nälkään.

Sen sijaan hullun lehmän taudista poiketen hirvisairaudella ei todistettavasti ole muotoa, joka voisi esiintyä ihmisessä. BSE:n ihmisessä esiintyvä muoto on Creutzfeldt-Jakobin taudin yksi varianttimuoto. Siihen on kuollut Euroopassa vajaa sata ihmistä.

Koonnut: IA
22.12.2000


Ajassa -sivulle