Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Suomalaiset uskovat veroviranomaisten oikeudenmukaisuuteen



Suomalaiset pitävät veroviranomaisten toimintaa oikeudenmukaisena. Myös veroviranomaisten ammattitaito ja palvelualttius saavat kiitosta. Sen sijaan verottamisen oikeudenmukaisuuteen yleensä ja verotettavien yhdenmukaiseen kohteluun ei uskota.


Tiedot käyvät ilmi Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tutkimuslaitoksella parhaillaan tehtävästä henkilöverotettavia koskevasta verotustutkimuksesta. Verohallituksen toimeksiannosta tehtävää tutkimusta johtaa Risto Sänkiaho, ja sen on määrä valmistua syyskuussa.

Tutkimuksen asiakaskysely toteutettiin postikyselynä toukokuussa. Kyselykaavake lähetettiin 5 200 henkilöverotettavalle 12 eri kuntaan samaan aikaan kuin veroehdotukset. Otokseen kuului sekä veroehdotuksen saajia että veroilmoituksen tekijöitä.


Tulos on edustava

Verotustutkimuksen postitse tehdyssä asiakaskyselyssä olivat kunnista mukana Espoo, Helsinki, Järvenpää, Kaustinen, Kivijärvi, Mäntsälä, Närpiö, Oulu, Siuntio, Suomussalmi, Tampere ja Vieremä. Vastauksia saatiin 1750 verotettavalta.

- Me emme järjestäneet vastaamattomille mitään karhukierrosta, koska emme voineet mitenkään yksilöidä vastaamatta jättäneitä. Kyselyyn vastanneiden osuus oli tyypillistä postikyselytasoa, joten tulos on edustava ja siitä voidaan tehdä luotettavia päätelmiä, professori Sänkiaho arvioi.

Kyselyyn vastanneista peräti 72 prosenttia piti oman verotuksensa toimittamista oikeudenmukaisena. Vain kymmenesosa oli asiasta eri mieltä.

Vastaajista kuitenkin 61 prosenttia oli eri mieltä väitteestä, että verottaminen on Suomessa oikeudenmukaista. Täysin eri mieltä väitteestä oli 28 prosenttia vastaajista ja jokseenkin eri mieltä oli 33 prosenttia. Vain vajaa viidennes eli 17 prosenttia vastaajista piti verottamista oikeudenmukaisena. 22 prosentille vastaajista väittämä oli liian vaikea vastattava.


Hyvätuloiset epäileväisempiä

Kyselyssä 49 prosenttia vastaajista oli eri mieltä väitteestä, että kaikkia kohdellaan verotuksessa samalla tavalla. Täysin eri mieltä väitteen kanssa oli 19 vastaajista ja jokseenkin eri mieltä oli noin kolmannes vastaajista.

Tutkimuksen tekijät arvelevat, että jos henkilö kokee oman veroprosenttinsa korkeaksi tai verotusmenettelyyn liittyvät ohjeet ovat epätarkkoja, niin verotettavan usko verottamisen oikeudenmukaisuuteen heikkenee. Myös henkilön oma korkea tulotaso on omiaan heikentämään uskoa oikeudenmukaisuuteen. Niinpä esimerkiksi työmatkakulujen vähentämiseen ja tulojen määräytymisperusteisiin liittyvien epäselvyyksien poistaminen on omiaan parantamaan uskoa verotuksen oikeudenmukaisuuteen.

Kyselyyn vastanneista kaksi kolmasosaa eli 68 prosenttia piti veroviranomaisia ammattitaitoisina. Kahden kolmasosan, 65 prosentin mielestä veroviranomaiset ovat myös palvelualttiita.


Lähes puolet luottaa suuresti

Veroviranomaisia kohtaa tuntee suurta luottamusta lähes puolet vastaajista eli 47 prosenttia ja vähäistä luottamusta viidennes vastaajista. Poliisi saa suuren luottamuksen 82 prosentilta vastaajista. Puolustusvoimiin luottaa suuresti 66 prosenttia vastaajista.

- Veroviranomaisten nauttima luottamus on samanlaista kuin mitä se muissakin tutkimuksissa on ollut. Luottamuslistan hännillä ovat perinteisesti olleet eduskunta ja EU, Sänkiaho kertoi.

Kyselyyn vastanneista veroehdotuksen saajista peräti 90 prosenttia oli tyytyväisiä nykyiseen veroehdotusmenettelyyn. Hyvin tyytyväisiä oli 37 prosenttia ja melko tyytyväisiä 53 prosenttia vastaajista. Yli puolet, 52 prosenttia veroehdotuksen saaneista vastaajista piti veroehdotuksen muuttamista helpompana kuin veroilmoituksen tekemistä.

Professori Risto Sänkiaho mukaan kaikenlaisen byrokraattisuuden karsiminen on henkilöverotettavien verotusmenettelyn kehittämisessä tärkeää. Se käy ilmi asiakaskyselystä.

Henkilöverotettavien verotustutkimus valmistuu Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tutkimuslaitoksella syyskuussa. Laitoksella haluttaisiin jatkaa verotustutkimusta myös yritysverotuksen puolelle.

- Olemme keskustelleet verohallituksen kanssa jatkosta, mutta yritysverotukseen liittyvät tietosuojaongelmat saattavat nousta esteeksi. Syksyn aikana kuitenkin ratkaistaan jatkuuko tutkimus yrityspuolelle, Sänkiaho kertoi tiistaina.

IKK
21.7.2000


Politiikka -sivulle