Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Viikon varrelta - kotimaan talousuutisia lyhyesti



Internet-osoitteille uusia päätteitä

Dotcomille on syntymässä kollegoja. Kuluvan vuoden loppuun mennessä yritysten Internet-osoitteilla tulee olemaan perinteisten com-, org- ja edu-päätteiden rinnalla myös muita päätetavuja.

Ajateltavissa olevia uusia päätteitä voisivat olla esimerkiksi Internet-kauppaa harjoittaville yrityksille shop-pääte ja uutisryhmille news-pääte.

Uusien domain-päätteiden lisäämisestä päätti Internet Corporation for Assigned Names and Numbers (ICANN) -järjestö sunnuntaina tapaamisessaan Japanissa. Järjestön tehtävänä on muun muassa organisoida Internet-osoitteiden domain-järjestelmä.

ICANN ryhtyy elokuussa ottamaan vastaan ehdotuksia ja hakemuksia yrityksiltä, jotka haluavat rekisteröidä itselleen uuden domain-nimen. ICANN:n puheenjohtajan Esther Dysonin mukaan ensimmäiset uudet nimet tulevat käyttöön jo vuoden loppuun mennessä, mutta ennen ICANN:n marraskuun tapaamista ei tiedetä varmasti, mitkä uudet päätteet tulevat olemaan.


Akumiitilta langatonta teknologiaa Latinalaiseen Amerikkaan

Suomalainen langattoman ympäristön palveluja tarjoava Akumiitti kertoi tehneensä sopimuksen yhdysvaltalaisen Starmedia Networkin kanssa. Sopimuksen mukaan Akumiitti toimittaa langatonta teknologiaa Starmedialle, joka ryhtyy jälleenmyymään Akumiitin kehittämää viihdepalvelukeskusta Entertainment Service Centeriä (ESC:tä) Latinalaisessa Amerikassa.

Palveluun sisältyvät soittoäänet, ikonit ja kuvaviestit tuottaa Akumiitin osakkuusyhtiö Wireless Entertainment Services.

- Starmedialla on tällä hetkellä 17 operaattorikumppania kaikissa tärkeimmissä Latinalaisen Amerikan maissa. Yhteistyö nopeuttaa pääsyämme maanosan nopeasti kasvaville mobiilimarkkinoille, sanoi Akumiitin myynti- ja markkinointijohtaja Ilkka Castrén.

Akumiitin mukaan ESC:n pohjalle rakennetut lisäpalvelut ovat operaattoreille keino parantaa asiakasuskollisuutta sekä kasvattaa nopeasti liikevaihtoa ja markkinaosuutta. Langattomien palvelujen yksikön Starmedia Mobilen toimitusjohtaja Enrique Narciso perusteli yhteistyötä Akumiitin kanssa yrityksen haluna tarjota operaattoreilla valmis avaimet käteen -ratkaisu.


Kapasiteetin pienennys paransi Finnairin koneiden käyttöastetta

Heikosti tuottavista reiteistä luopuminen paransi Finnairin koneiden käyttöastetta kesäkuussa. Vaikka matkustajamäärät pienenivät 7 prosenttia edellisvuodesta, koko liikenteen matkustajatäyttöaste nousi 1,5 prosenttiyksikköä 73,8 prosenttiin.

Täyttöaste parani matkustajamäärien laskusta huolimatta, koska tarjotut lentokilometrit supistuivat yli kymmeneksellä. Suurin osa tarjonnan pienenemisestä johtuu Osakan, San Fransiscon ja Toronton reittien lakkautuksesta.

Myös Finnairin koneiden kokonaistäyttöaste kohentui 60,2 prosenttiin, vaikka tonnikilometrejä maksettiin selvästi viime vuoden kesäkuuta vähemmän. Rahti- ja postitonnien määrä kasvoi kymmeneksellä samaan aikaan kun tonnikilometrien tarjontaa supistettiin.

Lentoalan liikatarjonta kavensi Finnairin voittoa selvästi viime tilikaudella. Pääjohtaja Keijo Suilan mukaan "rautaa on ollut ilmassa enemmän kuin on kysyntää".


Sisäpiiririkoksesta tuomittu WSOY:n Siljola eroaa tehtävistään

Sisäpiiritiedon väärinkäytöstä kesäkuussa sakkoihin tuomittu WSOY:n pääjohtaja Antero Siljola eroaa tehtävistään.

Sanoma-WSOY -konserni kertoi keskiviikkona, että Siljola on ilmoittanut eroavansa WSOY:n pääjohtajan ja Sanoma-WSOY:n toimitusjohtajan sijaisen tehtävistä. Lisäksi hän jättää paikkansa näiden yhtiöiden ja niiden tytäryhtiöiden hallituksissa.

Antero Siljola kertoi lyhyessä tiedotteessaan haluavansa vapauttaa Sanoma-WSOY:n rasitteesta, joksi hänen rangaistuksensa saattaisi pörssiyhtiölle muodostua. Siljola sanoo laittaneensa asiat arvomaailmansa mukaiseen järjestykseen.

Helsingin käräjäoikeus katsoi kesäkuun lopussa Siljolan syyllistyneen sisäpiiritiedon tahalliseen väärinkäyttöön neljästi vuosina 1996-98. Siljola osti tuolloin Rautakirjan ja WSOY:n osakkeita juuri tulostietojen julkistamisen alla. Oikeus tuomitsi hänet 120 päiväsakon rangaistukseen eli maksamaan yhteensä 125 520 markkaa.

WSOY:n toimitusjohtajana toimii toistaiseksi pääjohtajan sijainen, varatoimitusjohtaja Jorma Kaimio. Kysymystä Siljolan seuraajasta käsitellään Sanoma-WSOY:n hallituksen kokouksessa elokuun puolivälissä.

Siljola oli erouutisen tullessa julki viettämässä lomaa eikä kirjallisen kommenttinsa mukaan halua kommentoida asiaa laajemmin. Myöskään Sanoma-WSOY:n johto ei tuoreeltaan halunnut antaa lausuntoja.


Aikataulut tärkeitä graafisella alalla

Graafisen alan yritysten asiakkaat pitävät erittäin tärkeänä, että sovitut aikataulut pysyvät ja että tuote ja palvelu ovat tasokkaita. Valitessaan yritystä asiakkaat kiinnittävät paljon huomiota yhteyshenkilön toimintaan.

Tiedot paljastuvat Graafisen alan koulutus- ja kehittämishankkeesta (GRAM), joka on juuri päättynyt. Siinä oli mukana 57 yritystä. Ne edustavat graafisen alan pieniä ja keskisuuria yrityksiä.

Hinnan merkitys valintaperusteena on selvästi lyhyessä ajassa vähentynyt. Tutkijat arvelevat tämä heijastavan sitä, että laman jälkeisinä vuosina asiakkaat kiinnittivät erityistä huomiota hintaan.

Kiitettävän arvosanan yritykset saavat, kun yhteyshenkilö oli palvelualtis ja asiantunteva. Lähes yhtä hyvän arvosanan asiakkaat antavat, kun asiointi sujuu helposti ja kun aikataulut pitävät.

Eniten asiakkaiden mielestä ongelmia syntyy, kun kukaan muu kuin yhteyshenkilö ei tiedä asiakkaiden asioista. Monet valittavat, että yhteyshenkilöä on vaikea tavoittaa.

Asiakkaita suututtaa, jos asioiden hoito ei suju hoputtamatta. Tutkimus vahvistaa, että GRAM-yritysten asiakkaista on tullut entistä vaativampia ja kriittisempiä. Turun kauppakorkeakoulun Mediaryhmä toteutti hankkeen. Siinä tutkittiin asiakastyytyväisyyden lisäksi graafisen alan koulutustarvetta ja yritysten ilmapiiriä.


Nokialle jälleen uusi verkkotilaus

Nokia ja italialaisoperaattori Blu ovat allekirjoittaneet sopimuksen Nokian WAP- ja GPRS-ratkaisujen toimittamisesta. Nokia kertoi tiedotteessaan toimittavansa Blulle GPRS-runkoverkkoratkaisun ja WAP-yhdyskäytävän, minkä lisäksi Blulle toimitetaan Nokia 7110 -puhelimia. Nokia ei ilmoittanut kaupan arvoa.

Blu oli ensimmäinen operaattori Italiassa, joka julkisti Internet-portaalin, minkä kautta asiakkaat saavat palveluita Internetistä ja matkapuhelimella. Blun pääkonttori sijaitsee Napolissa ja sen omistavat muun muassa Autostrade (32 prosenttia) sekä British Telecom (20 prosenttia).

Tiistaina julkistettu verkkotilaus oli Nokian viides heinäkuussa ilmoittama GPRS-kauppa. GPRS on olennainen osa kehityksessä kohti kolmannen sukupolven matkapuhelinverkkoja.


Kemianteollisuuden kannattavuus parani viime vuonna

Kemianteollisuuden kannattavuus parani vuonna 1999. Kemianteollisuuden vuotuisen kannatusselvityksen mukaan myös alan tuotannon kasvu voimistui viime vuoden aikana.

Kannattavuuskehityksen arviointi vuosikeskiarvojen avulla oli tällä kertaa tavallista vaikeampaa, koska monien merkittävien raaka-aineiden ja tuotteiden hinnat kohosivat viime vuonna. Kemianteollisuuden kysyntänäkymät ovat hyvät, ja tämän uskotaan mahdollistavan kannattavuuden säilymisen tai jopa parantumisen lähitulevaisuudessa.

Kemianteollisuuden vuotuinen kannatusselvitys käsitti 130 kemianalan yrityksen tiedot vuodelta 1999. Näiden yritysten liikevaihto oli runsaat 51 miljardia markkaa ja henkilöstö lähes 36 000 henkeä.


Norvestian toimitusjohtajalle potkut - hallituksen suomalaisjäsenet eroavat

Pörssiyhtiö Norvestia Oyj on erottanut toimitusjohtajansa Kim Lindströmin hallituksen ruotsalaisjäsenten maanantaina pitämässä kokouksessa. Uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Claes Werkell.

Werkell on oikeustieteen kandidaatti, ja hän on syntynyt vuonna 1952. Werkell valittiin vuonna 1996 Norvestian emoyhtiön Havsfrunin toimitusjohtajaksi ja myöhemmin myös yrityksen konsernijohtajaksi. Vuonna 1996 Werkellistä tuli myös Norvestian hallituksen jäsen ja hallituksen työvaliokunnan puheenjohtaja. Havsfrun-holdingyhtiö on noteerattu Tukholman pörssissä.

Lindströmin erottamisesta päättivät hallituksen ruotsalaisjäsenet ja pikaisesti koolle kutsutusta kokouksesta esteiden vuoksi poisjääneiden suomalaisjäsenten ruotsalaiset varajäsenet. Erottamispäätös syntyi siitä huolimatta, että kaksi suomalaisjäsentä vastusti sitä ennakkoon kirjallisesti.

Hallitukseen ovat tähän asti kuuluneet kolmen ruotsalaisjäsenen lisäksi professori Jarmo Leppiniemi, johtaja Ralf Lehtonen ja asianajaja Tom Schubert.

Yhtiön hallituksen puheenjohtajana maanantaihin asti toiminut asianajaja Schubert erosi hallituksesta maanantaina. Schubertin tilalle tulee hallituksen varapuheenjohtaja, professori Olle Isaksson. Professori Isaksson on ollut hallituksen jäsen ja varapuheenjohtaja vuodesta 1996.

Hallituksen jäsenet Jarmo Leppiniemi ja Ralf Lehtonen ilmoittivat erostaan tiistaina.

Norvestian suurin omistaja on ruotsalainen AB Havsfrun, jonka äänivaltaa käyttävät Claes Werkell ja John Tengberg.


Raakapuun hakkuu ennallaan viime vuonna

Suomen metsistä otettiin puuta viime vuonna 60,9 miljoonaa kuutiometriä. Metsäntutkimuslaitoksen keräämien tietojen mukaan raakapuun hakkuukertymä pysyi viime vuoden tasolla, joka oli suurempi kuin kertaakaan aikaisemmin.

Hakkuukertymä tarkoittaa vuoden aikana metsästä käyttöön otettua raakapuumäärää. Kertymä nousi ennätyslukemiin sekä vuonna 1997 että vuonna 1998, mutta viime vuonna kasvu näyttää tasoittuneen.

Kotimaisen tukkipuun hakkuut vähenivät 0,6 miljoonaa kuutiometriä, kun kuitupuun hakkuumäärä kasvoi 0,6 miljoonalla kuutiometrillä edellisvuodesta. Kokonaiskertymästä 88 prosenttia saatiin yksityismetsistä. Markkinapuun osuus hakkuukertymästä oli 91 prosenttia.

Puuston poistuma oli viime vuoden tapaan 69,4 miljoonaa kuutiometriä. Siihen lasketaan hakkuiden lisäksi metsään jäävät runkopuun osat sekä luontaisesti kuolleet, käyttämättä jäävät puut. Poistumaa voi verrata puuston kasvuun.

Koonnut: IKK
21.7.2000


Talous-sivulle