Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







EQ Onlinen toisen neljänneksen tappio 23 miljoonaa markkaa



Internetissä osakkeita välittävä EQ Online teki huhti-kesäkuussa 3,9 miljoonan euron eli noin 23 miljoonan markan liiketappion. Vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana yhtiön liiketappio nousee näin 9,1 miljoonaan euroon.


Ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja tappioksi tuli ensimmäisen puolen vuoden aikana 7,6 miljoonaa euroa. Viime vuonna vastaavalla ajalla tappio oli 245 000 euroa.

EQ Online julkaisi vuoden toisen osavuosituloksen keskiviikkona. Yhtiö toisti näkemyksensä, että koko vuodesta tulee selvästi tappiollinen. Syynä ovat kasvun aiheuttamat kustannukset.

Toisella neljänneksellä kustannuksia lisäsi laajentuminen Eurooppaan. Yhtiöllä on nyt 2 500 asiakasta Saksassa ja se valmistelee laajentamista Ranskaan. Euronext-pörssiyhteenliittymästä johtuva epävarmuus saattaa kuitenkin yhtiön mukaan viivästyttää markkinoille tuloa Ranskassa.

Myös langattoman kaupankäyntijärjestelmän käynnistäminen on ollut yhtiön odotuksia hitaampaa. Syyksi EQ Online mainitsee SIM-korttien rajallisen tarjonnan ja WAP-puhelimien vähäisen suosion.

Yhtiö suhtautuu online-sijoituspalveluiden tulevaisuudennäkymiin luottavaisesti, vaikka pitää vallitsevaa tilannetta osakemarkkinoilla hankalana. Online-markkinat hiljenivät vuoden toisella neljänneksellä kurssien heikon kehityksen ja suurten heilahtelujen vuoksi.

Tytäryhtiö EQ Pankkiiriliikkeen kautta toteutettujen kauppojen lukumäärä kasvoi 14 prosenttia edelliseen neljännekseen verrattuna. Asiakaskohtainen kauppamäärä kuitenkin laski. Yhtiön osuus Helsingin pörssissä huhti-kesäkuussa tehdyistä kaupoista oli 11,1 prosenttia.

EQ Online listautui Helsingin pörssiin huhtikuussa. Listautumisen kerrotaan parantaneen yhtiön rahoitusresursseja merkittävästi. Sen omavaraisuusaste oli kesäkuun lopussa 69,6 prosenttia.

STT-IKK
21.7.2000


Talous -sivulle