Kirkkaat värit ja ryhmittyminen vähentää eläinten riskiä tulla saalistetuksi
Luonnossa monet eläimet vähentävät kirkkailla väriyhdistelmillä riskiään tulla saalistetuksi. Saalistajat yhdistävät värisignaalit pahanmakuisuuteen ja osaavat jättää saaliinsa rauhaan.Värisignaaleihin liittyy kuitenkin ristiriita, jota evoluutioekologit ovat pohtineet jo Darwinin päivistä lähtien. Miten ensimmäiset väreillä varoittavat eläimet selvisivät, jos ne erottuivat ympäristöstään selvästi?
Tutkija Leena Lindström on selvittänyt Jyväskylän yliopiston Konneveden koeasemalla uraauurtavissa kenttäkokeissa eläinten varoitusvärien merkitystä ja syntyä evoluutiossa.
Tutkimustuloksensa Lindström julkaisee lauantaina Jyväskylän yliopistossa tarkastettavassa väitöskirjassaan Evolution on Conspicious Warning Signals.
Lindströmin väitös kuuluu akatemianprofessori Rauno Alatalon johtamaan evoluutioekologian huippututkimusyksikön projekteihin.
Ryhmä aloitti 1990-luvun puolivälissä eläinten värisignaalien evoluution tutkimuksen Alatalon ja tutkija Johanna Mappesin kehittämän kokeellisen menetelmän avulla. Aiemmin signaalien evoluutiokehityksen selvittäminen on maailmalla perustunut lähinnä teoreettisiin tutkimuksiin.
Lindströmin väitös kerää Jyväskylään bio- ja ympäristötieteiden laitokselle viikonlopuksi joukon Euroopan johtavia eläinten varoitussignaalien tutkijoita seminaariin ja workshopiin, joissa tutkijat esittelevät omia tuloksiaan. Ainutlaatuinen seminaari tuo alan uusimman tiedon myös opiskelijoiden ulottuville.
Talitiaisille luotiin keinomaailma
Leena Lindström sovelsi värisignaalien kokeellista tutkimusmenetelmää talitiaisiin. Ne soveltuivat kokeeseen monestakin syystä: linnut on helppo pyydystää, ne näkevät värejä, ovat kaikkiruokaisia ja säyseitä sekä oppivat helposti syömään saaliskohteita.
Kokeissa linnuille tarjottiin ravinnoksi eri värisignaaleilla tai symboleilla merkittyjä mantelipaloja, joista osa oli hyviä ja osa pahoja.
Linnuille luotiin eräänlainen keinomaailma, jossa ne joutuivat saalistamaan ravintonsa niille täysin vieraassa tilanteessa. Koejärjestelyillä eliminoitiin luonnossa tapahtuvaa lajien sopeutumista ja myötäsyntyisten taipumusten mahdollisuutta. Linnuille luodussa keinomaailmassa seurattiin niiden käyttäytymistä ja oppimista.
Koetuloksista Lindström lähti hakemaan vastausta jo 1930-luvulla pohdittuun kysymykseen, miten kirkkaat väriyhdistelmät ovat luonnossa syntyneet, jos saalistajat söivät ensimmäiset pioneerit saalispopulaatiosta?
Lindström arvelee, että saalistajilla on jonkinlainen myötäsyntyinen taipumus valita saaliinsa. Pesästä otetut talitiaiset suosivat ruskeita saaliita keltamustien sijaan.
Myös nuoret ja vanhat metsästä pyydystetyt talitiaiset välttivät kelta-mustia kohteita. Saalistajat suosivat heti pesästä lähdettyään tiettyjä värejä. Varsinkin uuteen pelokkaasti suhtautuvat saalistajat suosivat tuttuja väriyhdistelmiä.
Varoitusvärien on kuitenkin oltava tarpeeksi voimakkaita. Saalistaja ei opi välttämään heikkoja värisignaaleja.
Näkyvyyden asteittainen syntyminen olisi mahdollista, jos saalistajat oppisivat erottamaan maukkaat saaliit pahanmakuisista riippumatta värisignaalin voimakkuudesta. Kenttäkokeet eivät kuitenkaan vahvistaneet tätä näkemystä.
Erottuvat lajit selviytyvät ryhmittymällä
Yksi saaliseläinten tapa vähentää värisignaalien tuomaa erottumisen riskiä on ryhmittyminen. Se lisää selviytymisen todennäköisyyttä, koska saalistaja hylkää muut todettuaan yhden pahanmakuiseksi.
Saalistaja ei opi kuitenkaan välttämään itse ryhmiä. Siksi saalislajille on hyödyllistä varoittaa myös näkyvin signaalein. Näkyvämpi signaali opitaan sitä tehokkaammin, mitä suurempi ryhmä on.
Lindströmin mukaan tämä viittaa siihen, että pahanmakuisuus olisi suosinut ryhmittymistä, joka osaltaan olisi edesauttanut värisignaalin voimakkuuden kasvua. Ryhmittyminen siis selittäisi sen, miten ensimmäiset pioneerit selvisivät luonnossa saalistajien kynsistä jatkamaan sukua.
FM Leena Lindströmin ekologian ja ympäristöhoidon väitöskirja Evolution on Conspicious Warning Signals tarkastettiin viime lauantaina Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa.
STT-MH
18.2.2000
