Jallinoja: Perheen sisältö on ratkaiseva, ei muoto
Perhe-asiat tulivat presidentinvaalien yhteydessä pysyvästi Suomen politiikkaan, ennustaa sosiologian professori Riitta Jallinoja. Vaaleissa tärkeimmälle sijalle nousi onneksi muodon sijasta perhe-elämän sisältö.
30 vuotta perheitä tutkineen Jallinojan ennustus
koskee sitä, mikä esimerkiksi Yhdysvalloissa on jo
käytäntöä.
Joka vaaleissa vedetään ehdokkaitten
perheen edestä esirippu, kaikki mahdollinen
nostetaan sieltä esiin ja sillä peilataan ehdokkaan
pätevyyttä kulloiseenkin toimeen. Tämä ei
välttämättä ole onneksi yksityisyydelle.
Jallinoja näkee perhepohdintojen olevan
yhteydessä siihen keskusteluun, jota käydään
lasten ja nuorten pahoinvoinnista. Halutaan
tiukkoja sääntöjä perheille. Kaikki yhteiskunnassa
tapahtuva paha on perheen syytä.
Sen valossa oli yllätys, ettei Esko Ahon tavallinen
ydinperhe voittanut vaaleja. Mutta eihän perhe
niin tavallinen ollutkaan. Kyse olikin kotiäidistä ja
isästä, joka osallistuu perheen elämään lähinnä
viikonloppuisin ja puhelimitse.
Tarja Halonen sen sijaan onnistui Jallinojan
mukaan paremmin huonoista lähtökohdista
huolimatta. Hän pystyi todistamaan, että on
yksinhuoltajana hoitanut ja rakastanut lastaan
niin paljon kuin on kynnelle kyennyt.
Jallinoja puhui perheen tulevaisuudesta
Naisjärjestöjen keskusliiton Naisten
laiva-risteilyllä maanantaina.
Kuviteltu ja todellinen arki
Ihmisillä on kaksi perhettä, kuviteltu ja eletty,
jotka molemmat ovat tavallaan yhtä todellisia,
olkoonkin,että vain toinen toteutuu.
Kuviteltu perhe lienee se, joka elää parhaiten
yhteiskunnallisessa keskustelussa ja sitä
käytetään pelotteena, kun oikeaa ja väärää
erotellaan.
- Toisaalta useat ihmiset tietävät, ettei hyviä
perheitä ole olemassakaan. Jos joku ilmaantuu
julkisuuteen mainostamaan perheensä täydellistä
hyvyyttä, se herättää pelkkää ärsytystä, sanoo
Jallinoja.
Perhe ei häviä mihinkään. Antropologi Margaret
Meadin ajatuksia mukaillen yhteiskunta ajaa
ihmiset perustamaan parisuhteita ja perheitä.
Kun pakko kerran on, perheestä pitäisi kai sitten
löytää enemmän ilon ja onnen aiheita. Hyveenä
pidettyä vastuuta ei pitäisi korostaa liikaa, vaan
arjen pieniä iloja.
- Se on tietenkin liikaa vaadittu, että ihmisillä
pitää kaiken olla suurta ja juhlaa.
Juhlahumu liittyy nykyään yleiseen ns.
pidennettyyn nuoruuteen. Liki 30-vuotiaaksi
nautitaan maailmasta, kavereista, työelämästä ja
seksistä täydellisyyttä tavoitellen. Sitten tulee
perheen perustaminen ja naisille erityisesti
äitiyden illuusio. Kun se karisee, jäljelle jää
"elämän" ja perhe-elämän" välinen ristiriita.
Puolet eroavat
Avioerot ja "toisen tilaisuuden" saaminen eivät
kuitenkaan useimmille tuo onnea.
Jallinojan mukaan erityisesti aikuiset katsovat
perhettä onnistuneen parisuhteen kautta, mutta
lapset näkevät perheen yksikkönä. Tutkimusten
perusteella vain 10 prosenttia lapsista sanoo, että
he ovat avioerosta onnellisia.
Aikuisista onnellisimpia ovat 30-40-vuotiaat
menestyvät miehet, jotka naivat itseään
nuoremman naisen. Onnettomimpia puolestaan
ovat 40-50-vuotiaat naiset, jotka on jätetty.
1990-luvulla 50 prosenttia suomalaisista
avioliitoista päättyy eroon. Luvut ovat samaa
luokkaa kuin Yhdysvalloissa.
Jallinoja sanoo, että avioliiton ja varsinkin toisen
avioliiton tragedia on useimmiten onnistumisen
pakossa.
Hänen mielestään täydellisyyden
tavoittelun sijasta ihmisten pitäisi todella tehdä
itse arkielämälle jotain, ettei tarvitsisi niin paljon
kuvitella. Yhteiskunta kun ei voi lakienkaan
voimalla pakottaa olemaan onnellisia.
STT-MH
18.2.2000
Kotimaa -sivulle
|