Väitöskirja:
Maallikkotietoa pitäisi hyödyntää julkisten palvelujen kehitystyössä
Vapaaehtoisjärjestöt ja -ryhmät eivät pysty korvaamaan julkisia sosiaali- ja terveyspalveluita, sanoo tutkija Marianne Nylund.Vapaaehtoissektorista, ns. kolmannesta sektorista, ei hänen mukaansa ole silti mielekästä puhua pelkästään julkisten palvelujen täydentäjänä.
Julkiset palvelut ja vapaaehtoistyö toimivat tällä hetkellä hyvin rinnakkain. Julkinen palvelu edesauttaa toiminnallaan vapaaehtoistyöhön osallistumista.
Esimerkiksi oma-apuryhmiin osallistuminen ei Nylundin mukaan sulje pois julkisten tai yksityisten palvelujen käyttöä.
Julkiset ja vapaaehtoispalvelut eroavat toisistaan erilaisilla ajattelutavoilla, eri ideologioilla, kertoo Marianne Nylund.
Väitöskirjansa tutkimustulosten mukaan eri vapaaehtoissektorin toimijat - oma-apuryhmät, vapaaehtoisjärjestöt ja -työntekijät - ovat varsin erilaisia eli ne eivät edusta mitään yhtenäistä ilmiötä suomalaisessa yhteiskunnassa.
VTM, Master of Arts in Sociology Marianne Nylundin väitöskirja Keskinäisen tuen ja vapaaehtoistoiminnan moninaisuus - tutkimus suomalaisista oma-apuryhmistä ja vapaaehtoistyöntekijöistä tarkastettiin Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa torstaina.
Keskustelu palveluista tarpeen
Marianne Nylund haluaa herätellä keskustelua sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisestä. Hänen mielestään ihmisille on tärkeintä, että heille tarjottu palvelu on laadukasta. Ihmiset eivät kuitenkaan välttämättä aina tiedä, mikä taho palvelut heille tuottaa.
Tutkijan mukaan julkisten palvelujen suunnittelussa ja toteuttamisessa tulisikin hyödyntää nykyistä enemmän kansalaisten kokemus- ja maallikkotietoa. Hän pitää vapaaehtoissektorin suurimpana voimana juuri ihmisiä, jotka haluavat ajaa tärkeiksi katsomiaan asioita.
Vapaaehtoissektorin toiminta perustuu kansalaisten haluun osallistua asioihin ja auttaa toisia ihmisiä.
Vapaaehtoistyöntekijät haluavat tehdä elämän eri pulmatilanteita näkyviksi ja tunnetuiksi yhteiskunnassa. Samalla he kuitenkin haluavat säilyttää itsellään päätösvallan tekemäänsä vapaaehtoistyöhön.
Vapaaehtoissektori osa yhteisöllisyyttä
Marianne Nylund löytää 1990-luvulla yleistyneiden oma-apuryhmien taustalta tietynlaista uuden yhteisöllisyyden hakemista. Hänen mielestään erityisryhmiin kuuluminen on usein väliaikainen vaihe ihmisten elämissä. Ryhmistä haetaan pääasiassa joustavuutta, ei sitoutumista.
Erityisryhmästä toiseen saatetaan eri elämänvaiheissa siirtyä, yhteen ryhmään ei yleensä sitouduta pitkäksi aikaa. Ryhmistä halutaan juuri vertaistukea, eli tukea saman asian kokeneilta ihmisiltä.
Tutkimuksen tavoitteena olikin lisäksi kartoittaa, minkälaisia oma-apuryhmiä Suomessa toimii. Tutkimuksen kyselyyn vastasi kaikkiaan 173 varsin erilaista oma-apuryhmää. Joukosta löytyy työttömien yhdistyksiä, omaishoitajien, ylivelkaantuneiden, yksinhuoltajien ja lapsettomien ryhmiä.
Kyselyyn vastanneet oma-apuryhmät jakautuivat tavoitteiden perusteella henkilökohtaisiin tavoitteisiin keskittyviin sekä henkilökohtaisia ja yhteiskunnallisia tavoitteita yhdisteleviin ryhmiin.
Motiivit kietoutuneet yhteen
Vapaaehtoistyöntekijöiden kyselytutkimus liittyy pohjoismaiseen vertailevaan tutkimukseen. Yhteisen tutkimusprojektin esimerkiksi valittiin Punainen Risti, jonka toiminta eri Pohjoismaissa on varsin samantyyppistä.
Suomesta Nylund valitsi tutkimukseen lisäksi vapaaehtoistoiminnan keskukset ja työttömien yhdistykset. Suomen Punaisen Ristin toiminnasta kyselyyn osallistuivat lähinnä ystäväpalveluun ja ensiaputoimintaan osallistuvat vapaaehtoistyöntekijät.
Kyselyyn osallistui kaikkiaan 479 vapaaehtoistyötä tekevää henkilöä.
Kaikilla kyselyyn vastanneilla vapaaehtoistyöntekijöillä auttamisen syyt olivat sekä yksilöllisiä että epäitsekkäitä. Monesti yksilölliset ja epäitsekkäät motiivit kietoutuvat toisiinsa ja yhdistyvät mielekkäästi vapaaehtoistyössä.
Suurin osa, 80 prosenttia, tutkimukseen osallistuneista vapaaehtoistyötä tekevistä piti tärkeimpänä motiivinaan muiden ihmisten auttamista. Motivaatiota vapaaehtoistyöhön löydettiin lisäksi yhdessäolosta, itsensä kehittämisestä ja uusien taitojen oppimisesta.
Tutkimuksen mukaan oma-apuryhmien toiminnassa korostuu tasavertaisuus ja ryhmän jäsenten tukeminen. Vapaaehtoisjärjestöjen työ taas keskittyy toisten ihmisten auttamiseen.
Usein vapaaehtoistyöhön lähdetään omien tavoitteiden mukaisesti, eli auttamistyöstä etsitään hyvän mielen lisäksi myös esimerkiksi helpotusta omaan yksinäisyyteen tai vaihtelua palkkatyöhön.
STT-MH
18.8.2000
