Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Työaikakirjanpito laiminlyöty osassa yrityksistä kokonaan

Vakavia työaikarikkomuksia Uudenmaan työsuojelupiirin yrityksissä



Kolmeneljäsosaa Uudenmaan työsuojelupiirin keväällä tarkastamasta 143 yrityksestä oli teettänyt työntekijöillään ylityötä.


Vakavimpia rikkomuksia olivat työaikakirjanpidon puuttuminen ja ylityön vuotuisen enimmäismäärän suuret ylitykset. Näitä löytyi lähes kolmanneksessa yrityksistä.

Uudenmaan työsuojelupiiri teki keväällä työaikojen tehovalvontaa vajaalla 150 työpaikalla osana valtakunnallista työssä jaksamisen hanketta. Aiemmin on tehty ylempien toimihenkilöiden työaikavalvontaa.

- Nyt, kun on alettu kantaa huolta ihmisten jaksamisesta ja uupumisesta, työaikojen valvonta hankkeen muodossa on paikallaan. Aiemmin valvontaa tehtiin ennemminkin yksityisten työntekijöiden aloitteesta, piiritarkastaja Juha Keinänen Uudenmaan työsuojelupiiristä kertoo.

Kevään tarkastus kohdistui metalliteollisuuden yrityksiin, tukkukaupan varastoihin, kuljetus- ja vartiointiliikkeisiin sekä yksityisiin sosiaalialan laitoksiin. Eniten työaikarikkomuksia Uudellamaalla löytyi kuljetusalan yrityksistä.


Työaikalaki velvoittaa

Työaikakirjanpito oli laiminlyöty kokonaan 25 yrityksessä. Sitä selitettiin usein käsityksellä, että kirjanpitoa ei tarvitsisi pitää kuukausipalkkalaisten työssä.

Työaikakirjanpitoa on pidettävä kuitenkin aina, kun yrityksessä toimii työaikalain alaisina olevia henkilöitä. Työaikalain piiriin kuuluvat pieniä poikkeuksia lukuunottamatta lähes kaikki työntekijäryhmät.

Suurin vuotuinen työntekijällä teetetty ylityötuntimäärä oli tarkastetuissa yrityksissä 720 tuntia, kun sallittu työtuntimäärä on 250 ilman lisätyösopimusta. Jos lisätyöstä on sovittu, on ylityön maksimituntimäärä vuodessa kuitenkin 330 tuntia.

Rikkomuksiin syyllistyneet yritykset velvoitettiin hoitamaan työaikakirjanpitonsa kuntoon marraskuuhun mennessä. Työaikarikkomuksista voidaan piiritarkastaja Juha Keinäsen mukaan langettaa sakko- ja pahimmillaan vankeusrangaistus.

Uudenmaan työsuojelupiiri suunnittelee jatkavansa yritysten työaikatarkkailua. Seuraavana tarkastukset aiotaan Keinäsen mukaan kohdentaa yhdelle tai kahdelle toimialalle. Mahdollisia kohteita ovat piiritarkastajan mukaan esimerkiksi atk- ja it-alan yritykset.

Uudenmaan työsuojelupiirissä on 60 000 yritystä. Eri puolilla maata on tehty noin 1 000 yrityksiin kohdistuvaa työaikatarkastusta.

STT-MH
18.8.2000


Kotimaa -sivulle