Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Puron työryhmä sai pikaisen tehtävän

Osa-aikaeläkkeen hohtoa himmennetään



Suosiotaan rivakasti lisänneen osa-aikaeläkkeen hohtoa aiotaan himmentää, vaikka budjettiriihessä valtiovarainministeri Sauli Niinistön (kok.) esittämät muutokset haudattiinkin vähin äänin.


Suurempaa eläkeremonttia valmisteleva Puron työryhmä on saanut tehtäväkseen arvioida syyskuun puoliväliin mennessä, miten osa-aikaeläke on täyttänyt tavoitettaan ja muokata sitä mahdollisesti uuteen uskoon. Jos muutoksista päästään yksimielisyyteen, ne tulisivat voimaan ensi vuoden alussa.

Niinistö ehdotti budjettiriihessä, että osa-aikaeläke pienentäisi vanhuuseläkettä, kun nykyisin vanhuuseläkkeen saa yhtä suurena kuin puurtamalla kokoaikatyössä eläkeikään saakka.


Kokonaisvaikutukset puntaroitava tarkemmin

Sosiaali- ja terveysministeri Maija Perhon (kok.) mielestä osa-aikaeläke on täyttänyt tavoitettaan siinä, että se on vähentänyt työkyvyttömyyseläkkeitä. Sen sijaan toistaiseksi ei ole saatavilla tietoa siitä, miten hyvin se on tukenut työllistymistä. Järjestelmän kokonaisvaikutukset on Perhon mielestä nyt puntaroitava tarkemmin.

Valtiovarainministeriö on kärkäs uudistukseen siksi, että suuret ikäluokat ovat juuri pääsemässä sen piiriin. Osa-aikaeläkkeen käytön pelätään paisuvan jo epätarkoituksenmukaisiin mittoihin, jos eläkkeelle hakeutuvat nekin, joilla olisi kaikki edellytykset jatkaa täysiaikaisesti vanhuuseläkkeelle, sanoo Perho.

Perhon mielestä osa-aikaeläkejärjestelmä puolustaa kuitenkin edelleen paikkaansa, vaikka joitakin muutoksia onkin tarpeen tehdä.

Myöskään ikärajan nostamista takaisin 58 vuoteen jo ensi vuonna Perho ei pidä todennäköisenä. Ikärajan alennuksesta sovittiin työttömyyseläkettä koskevien muutosten yhteydessä, joten siihen ei olisi Perhon mielestä reilua puuttua.


Eläkeremontista näkemyserot suuria

Myös Puron työryhmän valmistelemasta eläkejärjestelmän suuremmasta remontista odotetaan näkemyksiä jo tämän syksyn aikana.

Eri keskusjärjestöjen näkemykset ovat kuitenkin vielä kovin kaukana toisistaan, eikä asiassa ole tapahtunut juuri minkäänlaista edistystä, katsoo Perho.

Esillä on ollut koko työhistorian ottaminen eläkkeen karttumisen perustaksi. Tätä ei kuitenkaan voida toteuttaa ilman, että selvitetään, miten se kohtelee eri ammattiryhmiä. Sehän toisi erityisesti pidemmälle koulutetuille ja myöhemmin työelämään tuleville heikennyksiä, joihin pitäisi löytää ratkaisut.

- Kyse on siitä, käytetäänkö ne säästöt, jotka järjestelmän muutoksesta tulisi, paikkaamaan niitä epäkohtia, jotka uudesta laskentatavasta syntyisi, sanoo Perho.

STT-MH
18.8.2000


Politiikka -sivulle