Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Japanin Liettuan varakonsuli pelasti lähes 10 000 juutalaista



Tässä kuussa on kulunut tasan 60 vuotta siitä kun vaatimattomassa asemassa oleva japanilainen diplomaatti seurasi vakaumustaan ja pelasti henkensä kaupalla tuhansia juutalaisia natsien tuhoamisleireiltä Liettuassa.


Chiune Sugihara oli vaimonsa Yukikon kanssa kesällä 1940 tuskin asettunut uuteen virkaansa Japanin varakonsuliksi Kaunasiin, kun Saksa hyökkäsi Puolaan. Tuhansia Puolan juutalaisia pakeni Liettuaan, mutta siellä Yhdysvaltain, Britannian ja Ranskan konsulit kieltäytyivät myöntämästä heille kauttakulkuviisumia.

Yukiko Sugihara näki eräänä päivänä yllättävän ja aluksi pelottavan näyn talonsa ulkopuolella: "satoja ihmisiä, miehiä, naisia ja lapsia, melkein kaikki väsyneitä ja likaisia".

- Naiset itkivät. Muistan heidän silmänsä, ne verestivät, katse oli tiivis ja pelokas. Pieni tyttö istui loassa, uupuneena ja peloissaan, muistelee Yukiko.

Chiune ja Yukiko Sugihara kuuntelivat viisumia haluavien juutalaisten kertomuksia ja pohtivat koko yön, mitä tehdä. Varakonsuli Sugihara lupasi vastata seuraavana päivänä ja pyysi sähkeitse ohjeita esimiehiltään Tokiosta.

Ulkoministeriön vastaus oli selvä ja kielteinen:
- Ei viisumeja, ei mitään poikkeuksia. Sugihara lähetti vielä kaksi sähkettä, mutta sai saman vastauksen.


Vaikea valinta

- Se oli vaikea valinta, Yukiko kertoo.
- Chiune tiesi uhmaavansa suoraa määräystä ja joutuvansa ehkä maksamaan sen hengellään, jos saksalaiset saavat tietää, että hän on myöntänyt viisumeja juutalaisille.

Saksalaiset etenivät koko ajan nopeasti kohti itää ja Liettuan valloittanut Neuvostoliitto oli määrännyt kaikki ulkomaiset diplomaattiedustustot suljettaviksi. Eräänä päivänä heinäkuun lopulla varakonsuli Sugihara julisti kuitenkin päätöksensä konsulaatin portilla: - Myönnän viisumin jokaikiselle teistä.

- Seurasi hetken hiljaisuus, muistelee Yukiko. -Oli kuin sähkövirta olisi kulkenut joukon läpi. Ihmiset halasivat ja suutelivat toisiaan. Jotkut nostivat kätensä kohti taivasta.

Seuraavat 29 päivää Chiune ja Yukiko Sugihara kirjoittivat aamusta iltaan viisumeja vaivalloisin japanilaisin merkein - joka päivä 300 viisumia.

Sugihara tiesi, ettei aikaa ollut paljon: sekä Venäjä että Sugiharan esimiehet Tokiossa vaativat sulkemaan konsulaatin. Yukiko laittoi voileipiä ja hieroi miehensä väsyneitä käsiä.

Kun konsulaatti oli 28. elokuuta lopulta pakko sulkea, Sugihara jätti oveen viestin, jossa hän antoi hotellinsa osoitteen. Hän kirjoitti viisumeja vielä kolme päivää, mutta sitten oli pakko lähteä maasta.

Junan jo liikkuessa Chiune heitti allekirjoittamattomat viisumilomakkeet ikkunasta ja antoi konsulaatin viisumileiman eräälle pakolaiselle. Hän oli tehnyt kaikkensa.


Lähes kaikki pelastuivat

Tuhansista viisumin saaneista vain seitsemän jäi saapumatta Japaniin. Sugiharan arvioidaan pelastaneen omaiset mukaanlukien 6 000-10 000 ihmishenkeä.

Myös Sugiharan oma henki säästyi, mutta hän joutui aloittamaan uuden elämän tultuaan erotetuksi ulkoministeriöstä vuonna 1945. Hän sai aluksi vain osa-aikatyötä kääntäjänä ja tulkkina ja johti myöhemmin vientiyhtiötä. Chiune Sugihara kuoli 86-vuotiaana vuonna 1986.

Sugiharan teosta ei ole tähän saakka juuri tiedetty. Nyt - 60 vuotta Liettuan tapahtumien jälkeen - Japanissa on herännyt kiinnostus Sugiharaa ja hänen rohkeaa toimintaansa kohtaan. Hänestä on kirjoitettu suurta arvostusta saanut kirja In Search of Sugihara (Sugiharaa etsimässä).

Yhdysvalloissa on myös äskettäin julkaistu dokumenttiohjelma Sugihara: Conspiracy of Kindness (Sugihara: Hyvyyden salaliitto), kertoo Linda Anderson Krech amerikkalaisen ToDo Instituten julkaisussa Constructive Living Quarterly.

ToDo-instituutti (Internet-osoite: http://www.anamorph.com/todo/) levittää tietoa kahdesta Sugiharankin toiminnan ilmentämästä japanilaisesta ajattelutavasta, Naikanista ja Moritasta, jotka eräissä kohdin poikkeavat jyrkästi läntisistä psykoterapioista.

Naikan opettaa asettumaan toisen ihmisen asemaan itsetutkiskelun avulla. Moritan sanoma on, että kaikki tunteet on hyväksyttävä ja että ihminen voi oppia toimimaan päämääränsä hyväksi myös kielteisten tunteiden vallitessa.

On arvioitu, että 40 000 ihmistä elää tänä päivänä Japanissa ja muualla sen vuoksi, että varakonsuli Chiune Sugihara - ja Yukiko Sugihara - seurasivat vakaumustaan ja toimivat pelostaan huolimatta.

STT-MH
18.8.2000


Ajassa -sivulle