Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Häkämies: Huumerikollisuuden torjunta vaatii viranomaisyhteistyötä



Sisäministeri Kari Häkämies (kok.) osallistui keskiviikkona Turussa järjestettyyn avoimeen keskustelutilaisuuteen huumeista. Häkämies painotti viranomaisyhteistyötä huumerikollisuuden torjunnassa.


Turussa yhä paheneva huumeongelma on herättänyt voimakasta julkista keskustelua ja aktivoinut asian ympärillä toimivia tahoja. Merkillepantavaa tämänkertaisessa kansanedustaja Marjukka Karttunen-Raiskion (kok.) juontamassa keskustelutilaisuudessa oli yläasteikäisten nuorten runsas osanotto.

Sisäministeri Häkämies avasi keskustelun hieman tyynnyttelevään sävyyn.
- Täytyy muistaa, että tilanne Suomessa on huumeiden osalta vielä läntisen Euroopan paras. Tämä ei tietenkään lohduta ongelman kanssa kamppailevia, Häkämies totesi.

- Huumeongelma poikii runsaasti muuta rikollisuutta, kun huumeet on saatava rahoitetuksi. Huumeet eivät kuitenkaan ole vain poliisiasia, Häkämies muistutti.

Häkämies oli huolissaan huumeisiin liittyvien ongelmien kasautumisesta.

- Terveydenhuoltoon kaivattaisiin lisäresursseja. Ymmärrän, että esimerkiksi lähiöissä tehtävä ennaltaehkäisevä työ voi tuntua turhauttavalta, kun monia muitakin ongelmia esiintyy yhtäaikaisesti, Häkämies totesi ja peräänkuulutti tiivistä viranomaisyhteistyötä huumeongelman aisoissa pitämiseksi.


Ennaltaehkäisy ei ole vain valistusta

Irti Huumeista ry:ssä nykyisin vaikuttava, monissa kuuluisissa rikosjutuissa syyttäjänä tunnetuksi tullut Ritva Santavuori painotti huumetyön kokonaisvaltaisuutta. Sisäministeri Häkämiehen tavoin hän piti tärkeänä huumeiden vastaista työtä tekevien verkostoitumista.

- On keskityttävä enemmän valvontaan ja kontrolliin, jotka välillä vähenivät, Santavuori sanoi.

- Ennaltaehkäisevä työ on tärkeää, mutta se ei ole pelkkää valistusta. Verkostoyhteistyö on olennaista. Eri tahojen on tunnettava ja kannettava vastuunsa. Jos menen puhumaan koululle, en puhu lapsille, vaan opettajille, Santavuori totesi.

Tilaisuudessa tuotiin esille myös epäilyjä valistustyön tärkeydestä ylipäänsä. Joidenkin mielestä sillä ei juurikaan ole merkitystä, kun huumeiden vaarat ovat yleisesti kaikkien tiedossa.


Kritiikkiä hoitotyöstä

Ritva Santavuori oli pettynyt valtiovallan toimiin huumeidenkäyttäjien hoidon tehottomuudessa.

- Sosiaali- ja terveysministeriö ei ole viidessä vuodessa saanut aikaan kunnon hoito-ohjelmia. Ei voida ajatella annettavan pelkkää saattohoitoa tyyliin, että heroiinin käyttäjälle annetaan lisää ainetta, hän kuvaili.

Karttunen-Raiskio oli huolissaan huumeisiin liittyvästä riippuvuudesta.
- Onko koukkuun jääminen eri asioihin tämän päivän trendi, Karttunen-Raiskio kyseli.

- Huumeidenkäyttäjät eivät välttämättä hakeudu hoitoon parantuakseen, vaan voidakseen jatkaa käyttöä, hän sanoi.

Tilaisuudessa valotettiin myös hoitotyöhön liittyvien ongelmien eri puolia. Yhtenä ongelmana nähtiin vapaaehtoisuus hoitotyössä. Esimerkiksi tuleva sisäministeri Ville Itälä (kok.) on jo herätellyt keskustelua erilaisista pakkohoitomahdollisuuksista huumeidenkäyttäjien kohdalla.

MIKKO LAITINEN
23.8.2000


Kotimaa -sivulle