Kaupan toivomalle investointituelle ymmärtämystä eduskunnasta
Kyläkaupat yritetään pitää hengissä
Kyläkaupat halutaan saada eduskunnassa vireillä olevan yritystukilain piiriin. Hanke kuuluu osana Päivittäistavarakauppa ry:n ohjelmaan, jolla yritetään vahvistaa haja-asutusalueiden kauppojen toimintaedellytyksiä. Yhdistys toivoo vetoapua myös mm. postin ja Alkon palveluista.
Yhteiskunnan investointituen tarvetta perustellaan maaseudun säilyttämisenä elinvoimaisena. Tukea tarvittaisiin kylmälaitteiden ja polttoainesäiliöiden uusintaan.
- Kyläkauppaverkko ei pysty keskimääräisellä eli alle 2 miljoonan markan myynnillä selviytymään näistä
investoinneista, Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Osmo Laine sanoi.
Kyläkauppojen määrä on vähentynyt rajusti viime vuosina. Nyt
niitä lasketaan olevan hieman päälle 900, kun vielä 1995 niitä
oli noin 1 300.
- Kun koulu ja kauppa lähtevät kylältä, siitä kahden vuoden
päästä lähtevät myös ihmiset, muistutti Leppävirran
Konnuslahdella kyläkauppaa pitävä Pentti Kaulamo.
Sen jälkeen nykyisten haja-asutusalueiden perään on turha
itkeä. Tyhjästä ei voi lähteä rakentamaan menetettyä
maaseutua, hän jatkoi.
Ajatuksille tukea vaihtelevasti
Laine kertoi, että yhdistys on hakenut esityksilleen tukea eri
tahoilta, mutta sitä on saatu vaihtelevasti. Pettymykseksi hän
mainitsi mm. käynnin maa- ja metsätalousministeri Kalevi
Hemilän puheilla. MTK:n kantaa odotetaan.
Kiitosta Laine antoi mm. kauppa- ja teollisuusministeriölle,
vaikka sen valmistelemassa lakiesityksessä yritystukilaiksi
kauppaa ei ole otettu mukaan.
Tätä on perusteltu sillä, että yritystukilailla on tarkoitus
vahvistaa uuden, entistä monipuolisemman yritystoiminnan
syntyä taantuvilla alueilla.
Laineen mukaan KTM:stä on saatu apua, kun yhdistyksen
kyläkauppajaosto on rakentanut yhdessä Kainuun
TE-keskuksen kanssa pilottijärjestelmää kyläkauppojen
investointitukea varten. Rahat tukeen yritetään saada pääosin
EU:n yhteispussista.
Eduskunta ottaa kantaa syksyllä
Lakiesitys on eduskunnan talousvaliokunnassa, jonka
puheenjohtaja Leena Luhtanen (sd.) kertoi valiokunnan
jäsenten suhtautuvan erittäin myönteisesti kaupan toiveisiin.
Vireillä olevaan lakiin niitä voi olla vaikea saada, koska lailla ei
ole tarkoitus tukea taantuvaa yritystoimintaa.
- Vaikka valiokunnassa ei ole vielä käyty virallisesti
yleiskeskustelua, minulle on vahva tunne, että kaupan toiveet
tulevat esille ja tarkoitus on katsoa, onko kauppa mahdollista
kytkeä tähän lakiin tai mikä olisi mahdollinen muu keino tukea
kyläkauppoja, hän sanoi.
Lain täysistuntokäsittely on syksyllä.
Tuen tarve vaihtelee
Tuen tarpeen on laskettu olevan noin 300 000 markkaa
kyläkauppaa kohden, mutta vaihtelut ovat suuria.
Päivittäistavarakauppa ry:n kyläkauppajaoston puheenjohtaja
johtaja Timo Koskelin muistutti myös, että tukitarve jakaantuisi
pidemmälle aikavälille.
- Investointituessa myös yrittäjä sitoutuu. Sitä saa vain, jos
pistää omia markkojaan kiinni, Kaulamo muistutti.
Liikenneministeriön toivotaan sijoittavan asiamiesposteja
kyläkauppoihin. Sosiaali- ja terveysministeriölle STM:lle taas on
menossa esitys, jossa toivotaan alkoholijuomien
toimitusmyyntisopimusten myöntämistä kyläkaupoille.
Laineen mukaan STM:ssä asiaan on suhtauduttu myönteisesti,mutta viime kädessä päätösvalta on Tuotevalvontakeskuksella.
Sieltä kerrottiin, että ratkaisut uuden pisteen myöntämisestä
tehdään aina tapauskohtaisesti.
STT-IA
16.6.2000
Talous -sivulle
|