Tahko - urheilumies henkeen ja vereen
Ponnistamisen ilo, nääntymisen autuus ja voimien palaamisen hurma. - Tässä oli se kolmiakseli, mihin hän uskoi. Näin kuvaa Lauri Tahko Pihkalan (1888-1981) suhdetta urheiluun liikuntatieteiden lisensiaatti Harri Salimäki väitöskirjassaan Isänmaan ja urheilu-uskon mies. Lauri Pihkala modernin urheiluaatteen esitaistelijana.Tuo kolmiakseli sai aikaan Tahkon valtavan tarpeen liikkua ja lenkkeillä päivittäin. Kuvassa oli vahvasti mukana myös kilpailuelementti. Aina piti kilpailla.
- Kilpailuelementti oli se, jonka hän koki olevan ihmisen biologisperäinen, vaistoon kuuluva juttu, Salimäki toteaa.
Tahkon merkitys kilpaurheilun edistämisessä oli hänen mukaansa ratkaiseva.
- Kilpa- ja huippu-urheilukeskeinen liikuntakulttuuri löi läpi hyvin voimakkaasti ja nopeasti viimeistään Tukholman olympiakisojen jälkeen. Eli 1910-luvulla, jolloin Tahko toimi urheilun matkasaarnaajana, urheilukonsulenttina SVUL:ssa.
Urheilu sivistyksen edellytys
Tahko Pihkalan liikuntafilosofian taustalla oli sosiaalidarvinistinen elämän peruslain omaksuminen, joka perustuu darvinismiin. Eli ihmisen pitää luoda oman elämänsä onni.
Selityksen urheilulle Tahko löysi sosiaalidarvinismiin kuuluvasta leikin ja urheilun vaistoteoriasta, jonka mukaan leikkiminen, pelaaminen, juokseminen jne. kuuluvat ihmisen vaistoulottuvuuteen.
Tahko katsoi, että liikunta kuuluu ihmisyyteen ja kaikkeen kehitykseen ja jopa niin, että liikkuminen ja urheileminen eivät ole sivistyksen seuraus,vaan kaiken sivistyksen edellytys.
- Siltä pohjalta Tahko vahvasti sitoutui henkilökohtaisella tasolla saarnaamaan urheilun evankeliumia, urheilun ilosanomaa. Ja noudattamaan sitä myös omassa elämässään ja omissa toimissaan, Salimäki sanoo.
Papin pojasta agnostikoksi
Tahko Pihkala oli papin poika ja pappissukua sekä isän että äidin puolelta. Sen sijaan Tahkosta tuli agnostikko.
- Mutta nimenomaan Tahkon kohdalla on todettava, että hän ei missään nimessä ollut ateisti. Päinvastoin. Hän melkein vihasi ateisteja, jotka rupesivat paatostamaan, että Jumalaa ei ole, Salimäki huomauttaa.
Tahko luopui perinteisestä kristinuskon näkemyksestä viimeistään toisella Amerikan-matkallaan vuonna 1912-13.
- Hän halusi elää siivolla, mutta pakanallisella tavalla.
Mutta Tahko ei halunnut tehdä numeroa näkemyksistään.
- Hän suhtautui pieteetillä kaikkiin. Joskus hän jopa kadehti niitä, jotka pystyivät uskomaan kristinuskon tavoin. Mutta hän halusi elää irti siitä, Salimäki sanoo.
Poliittisen historian alaan kuuluva väitöskirja tarkastettiin Helsingin yliopistossa lauantaina.
Kuva: Helsingin kaupungin taidemuseo.
STT-IKK
15.9.2000
