Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Tapahtui näinä päivinä...



Gorilla pakeni, eläintarha evakuoitiin

Los Angelesin eläintarhan yleisö evakuoitiin keskiviikkona, kun tarhan gorilla lähti omille teilleen. Häkistään livahti noin 300-kiloinen gorillaneito Evelyn.

Eläintarhan edustajat kertoivat, että Evelyn innostui tekemään tarhassa "monkey businessia" eli suurinpiirtein apinankuria. Gorilla ei suostunut palaamaan häkkiinsä, vaikka häkkiin asetettiin houkuttelevasti hedelmiä.

Sen sijaan Evelyn päätyi miesten käymälään. Gorilla sai lopulta maistaa nukutusnuolesta, joten pakoretki päättyi tirsoihin miesten vessassa.

Tarhan miesten vessan merkillisin käyttäjä nostettiin lopulta rekkaan ja kuljetettiin takaisin häkkinsä.

Eläintarhan edustaja Lora LaMarca muistutti, että gorillat eivät yleensä hyökkää ihmisten kimppuun. Nämä lempeät jättiläiset ovat vaaraksi vain, jos ne tulkitsevat ihmisen käytöksen aggressiiviseksi.


Nimi ei enää poikaa pahenna

Turkkilainen tuomioistuin on myöntänyt oikeuden muuttaa pojan etunimi, koska pahamaineisella ryhmittymällä on sama nimi. Näin Hizbullah Icigenin etunimi muutettiin Abdullahiksi.

Islamilaista Hizbullah-ryhmittymää pidetään syyllisenä sarjaan raakoja murhia.

- Poikani nimi johti siihen, että hänen ystävänsä kiusasivat häntä ankarasti, nimivaihdokkaan isä Abdurrahman Icigen todisti oikeudessa.

Pojan kotimaakunnan nimi saattaa sekin herättää huomiota. Seudun nimi on Batman.


Brittikampanja: Nastaa olla neitsyt

Britannian hallitus on aloittanut valistuskampanjan, jolla yritetään kertoa nuorten kielellä teiniseksin riskeistä. Kampanjan iskulauseeksi valittiin It's Cool To Be a Virgin eli On nastaa olla neitsyt.

Teini-ikäisille korostetaankin, miten mukavaa on seksistä kieltäytyminen. Hanke pyrkii kertomaan asiasta svengaavasti ja menevästi.

- Tämä on suorapuheinen kampanja, joka antaa teineille faktat, arvioi brittien terveysministeri Yvette Cooper.

Kampanja maksaa yhteensä 60 miljoonaa puntaa (593 mmk). Hankkeelle on tarvetta ainakin siinä mielessä, että teini-ikäisten raskaudet ovat Euroopan yleisimpiä Britanniassa.


Piikikkäät kitarisat

Turkkilaiset lääkärit kohtaisivat perin erikoisen ongelman, kun he valmistuivat leikkaamaan seitsenvuotiaan tytön kitarisat. Kävi ilmi, että lapsella oli kitarisojen ohella kurkussaan - naula.

Eskisehirin kaupungin lääkärit kertoivat, että Busra-nimisen tytön nielusta löytyi nelisenttinen naula.

- Busran perheen mukaan hän alkoi valittaa kurkun kipuja noin kaksivuotiaana. On mahdollista, että hän oli nielaissut naulan silloin, kirjoitti päivälehti Sabah.

Pulma sai onnellisen lopun: lääkärit poistivat onnistuneesti sekä kitarisat että naulan.


Ukraina rahastaa sotilasturismilla

Valuuttapulassa rimpuileva Ukraina on keksinyt uuden keinon houkutella turisteja. Entinen neuvostotasavalta avasi 11 armeijan harjoitusaluetta ja kolme sotilaslentokenttää, joilla turistit voivat nyt leikkiä sotilasta.

Jos rahaa - ja lentotaitoa - löytyy, turisti saa jopa lentää Mig-29 hävittäjällä. Hieman vähemmät taidot riittävät T-72-panssarivaunun ajamiseen. Ja jokainen osaa ainakin räiskiä Kalashnikov-mallin AK-47-rynnäkkökiväärillä.

- Tämän päivän turisteja on vaikea yllättää. Siksi päätimme tarjota heille jotakin todella maukasta, sotilasturismia, kertoi matkatoimisto Alarisin johtaja Hryhory Zhorov.

Alaris järjestää Ukrainan sotilasturismin yhdessä aseita vievän Ukrspetsexportin ja maan puolustusministeriön kanssa.


Ranskankin armeijassa seksuaalista ahdistelua

Ranskan armeija on tähän asti kiistänyt jyrkästi, että sen sotilaiden keskuudessa ilmenisi seksuaalista ahdistelua. Armeijan kannan mukaan tämä on perustunut siihen, että ranskalaiset suhteutuvat seksiin aikuisemmin kuin anglosaksit.

Nyt Ranskan armeijan komentaja pyörtää väitteen.
- Valitettavasti seksuaalista ahdistelua esiintyy armeijassamme. Siihen ovat sekaantuneet sekä tavalliset sotilaat, toimiupseerit että upseerit, tunnustaa kenraali Yves Crene.

Kenraalin mukaan armeija joutuu tutkimaan vuosittain liki sata asiaan liittyvää valitusta. Ranskan armeijassa palvelee noin 10 000 naista, mikä on kahdeksan prosenttia kantahenkilökunnasta.


Tekstiviesteistä riippuvaiset juutit hoitoon

Matkapuhelinten tekstiviestit voivat nekin orjuuttaa käyttäjänsä. Tämä on todettu Tanskassa, joka on alkanut vieroittaa tekstiviesteistä riippuvaisia uhkapelaajien hoitoklinikalla.

Patologisesta pelihimosta kärsivät ja Internetin orjat saavat siis rinnalleen kännykkäaddikteja. Vieroitusta yritetään Jyllannissa sijaitsevassa laitoksessa.

Eräs ensimmäisistä kännyviestipotilaista oli 25-vuotias autonkuljettaja. Hän oli käyttänyt kännykkäviestien lähettämiseen ja lukemiseen useita tunteja päivässä. Miehen matkapuhelimen käyttölasku olikin kohonnut 12 000 kruunuun (9 500 mk) per kuukausi.

Koonnut: IA
13.10.2000


Ulkomaat -sivulle