Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Stalinin vainoissa tapettiin tuhansia suomalaisia siirtolaisia



Neuvostoliitossa ns. Stalinin puhdistuksissa tuhottiin huomattavasti enemmän suomalaisia kuin aiemmin on kerrottu.


Tuoreen tutkimuksen mukaan Yhdysvalloista muutti 1930-luvulla Neuvostoliiton "ihanneyhteiskuntaan" noin 6 000 amerikansuomalaista, joista yleisimmin juuri ammuttuna kuoli yli 1 000 ihmistä.

Lisäksi suoraan Suomesta Neuvostoliittoon siirtyneistä tai loikanneista noin 30 000 suomalaisesta tuhottiin yli 7 500 henkilöä.

Tutkija Mayme Sevander sanoo torstaina Turussa julkistetussa ja Siirtolaisinstituutissa valmistuneessa Vaeltaja-nimisessä tutkimuksessaan, että Suomen amerikansiirtolaisuuden mielenkiintoinen ja samalla järkyttävä sivujuonne on noin 6 000 suomalaisen muutto Yhdysvalloista ja Kanadasta Neuvosto-Karjalaan 1920- ja 1930-luvuilla.

Ajatuksena oli rakentaa sosialistisen vakaumuksen mukaista ihanneyhteiskuntaa.
- Amerikansuomalaiset olivat vain kuin tippa meressä miljoonien neuvostokansalaisten joukossa.

- Mutta heidän vaiheidensa kautta voidaan nähdä ne traagiset tapahtumat, jotka koskivat Neuvostoliiton vähemmistökansoja: laittomat vangitsemiset ja teloitukset, perheitten karkotukset ja häätämiset kodeistaan, äidinkielen likvidointi, työpaikkojen menetys, evakkomatkat, työarmeijat, palautettujen sotavankien sulkeminen Neuvostoliiton vankiloihin sekä miljoonien ihmisten nälkäkuolemat, Sevander kuvaa.


Tehokasta värväystä

Amerikansuomalaisten värvääminen Neuvostoliittoon oli hyvin organisoitua toimintaa ja ainutlaatuinen ilmiö.
- Toimintaa johdettiin Neuvostoliitosta, ja sitä varten New Yorkiin ja Torontoon oli perustettu Karjalan Teknillisen Avun Keskus, Sevander kertoo.

- Amerikansuomalaiset olivat antaneet tuntuvan panoksen Yhdysvaltojen ja Kanadan talouteen metsätyömailla, kaivoksissa, rautateillä ja maataloudessa. Amerikan kriisivuodet lisäsivät kuitenkin radikaalikiihkoa sosialismin puolesta. Monet unohtivat lännessä niitetyt voitot ja innostuivat siirtolaisuudesta neitseelliseen ihmemaahan.

Sevanderin tutkimuksen mukaan Neuvostoliittoon tuli kaikkiaan 5 789 amerikansuomalaista. Heistä 1930-luvulla koki luonnollisen tai tapaturmaisen kuoleman vain 77 henkilöä.

Vainovuosien menetykset olivat kaikkiaan 1 006 ihmistä. Suurin osa heistä sai luodin niskaansa ilman "oikeata" oikeudenkäyntiä. Yhdysvaltoihin, Kanadaan tai Suomeen onnistui palaamaan 1 417 suomalaissiirtolaista.

Mayme Sevanderin isä Oscar Corgan oli yksi suomalaisten värväri. Hänetkin ammuttiin Neuvosto-Karjalassa vuonna 1937.


Matrikkeli tulossa

Petroskoissa asuva tutkija ja toimittaja Eila Argutina viimeistelee parhaillaan matrikkelin muotoon puettua selvitystä niistä noin 7 500 venäjänsuomalaisesta, jotka ammuttiin tai tuomittiin vankileirille Neuvostoliitossa 1930-luvun alusta 1950-luvun alkuun.

Hän sanoo, että 1900-luvulla Neuvostoliittoon saapui noin 30 000 punakaartilaista, työtöntä tai sellaista henkilöä, jotka poliittisista syistä eivät voineet olla Suomessa.

Kirja pitää sisällään nimilistojen lisäksi myös historiallisia katsauksia ja yksittäisten suomalaisten tarkempia henkilöhistorioita.

Tutkimuksen julkaisee Siirtolaisinstituutti vielä tämän vuoden aikana. Teoksen nimeksi tulee Olimme joukko vieras vaan.

STT-MH
13.10.2000


Ulkomaat -sivulle