Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Pohjoismaille halutaan tiiviimpää yhteistyötä



Pohjoismaiden tulisi tiivistää keskinäistä yhteistyötään muun muassa Euroopan unionissa ja puhua yhä useammassa tapauksessa "yhdellä suulla". Näin ehdottaa pohjoismainen asiantuntijaryhmä, joka julkisti tiistaina ehdotuksensa alueen maiden yhteistyön kehittämisestä.


Työryhmä arvioi, että EU:n laajentuessa yhteistyön tarve samanmielisen arvomaailman omaavien maiden välillä lisääntyy.

- Kehitys kohti ryhmäneuvotteluja ja EU:n alueellistumista vaikuttaa todennäköiseltä. Mikäli Pohjoismaat haluavat säilyttää vaikutusvaltansa, tämä edellyttää, että pohjoismaiset jäsenet koordinoivat näkökantansa ja yhä useammassa tapauksessa puhuvat neuvotteluissa yhdellä suulla, työryhmän raportissa todetaan.

"Viisaiden paneeliksi" kutsutun työryhmän asettivat Pohjoismaiden pääministerit runsas vuosi sitten. Suomea työryhmässä edusti takavuosien eturivin poliitikko ja nykyinen suurlähettiläs Ole Norrback.

Tarve Pohjoismaiden parempaan yhteiseen edunvalvontaan ei työryhmän mielestä koske vain EU:ta, vaan muutakin kansainvälistä yhteistyötä.

Kun Pohjoismaiden yhteistyö käsitettiin aiemmin lähinnä vain näiden maiden väliseksi, työryhmän ajattelussa se on "eräs poliittinen instrumentti kansainvälisissä yhteyksissä".

- Ajoissa tehdyt selkeät kansalliset ja pohjoismaiset kannanotot lisäävät vaikutusvaltaa nopeasti muuttuvassa maailmassa, työryhmä perustelee.


Lähialuepolitiikka menee uusiksi

Pohjoismaiden ns. lähialuepolitiikkaa on työryhmän mielestä muutosten edessä, kun Baltian maat ovat liittymässä EU:hun. "Isäntä-suojatti"-suhteen pitää päättyä ja yhteistyö saatava toimimaan yhtäläisillä ehdoilla.

Asiantuntijaryhmä vauhdittaisi myös Pohjoismaiden talouselämän integraatiota, jotta Pohjolasta saataisiin entistä yhtenäisempi markkina-alue. Samalla Luoteis-Venäjä on jäämässä ainoaksi "lähialueeksi".

Työryhmä ehdottaa lisäksi mm., että jäljellä olevat esteet ihmisten vapaalle liikkuvuudelle Pohjolassa tulisi poistaa. Samalla tulisi helpottaa eläkkeiden ja muiden etuuksien saamista valtioiden rajojen yli.


Myös yhteisiä urheilujoukkueita

Työryhmä ehdottaa useita muutoksia myös yhteistyön virallisiin muotoihin. Pääministereiden yhteistyötä voisi sen mielestä viedä pidemmälle. Sen sijaan ministerineuvostojen ja erilaisten laitosten nykyinen suuri määrä epäilyttää.

Pohjoismaiden neuvoston työtapoja työryhmä muuttaisi siten, että neuvosto koostuisi kansallisten parlamenttien valiokuntien edustajista.

Ehdotusten kirjo on laaja. Työryhmä näkisi mielellään yhteispohjoismaisia urheilujoukkueita ottamassa mittaa muista alueellisista joukkueista. Yhteisjoukkueet olisivat työryhmän mielestä "voimakas osoitus Pohjoismaiden yhteistyön kansanomaisesta luonteesta".

STT-IKK
13.10.2000


Politiikka -sivulle