Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Vanhat merimerkit luetteloitu

Historialliset majakat uhkaavat rapistua



Merenkulkuhallinnon rakennusperinnön luetteloinnissa on kenttätyöt saatu päätökseen. Museoviraston ja merenkulkulaitoksen vuonna 1996 aloittamassa inventoinnissa selvitettiin kattavasti historialliset majakat ja luotsivartiorakennukset.


Kummeleita ja loistoja inventoitiin valikoivasti. Rakennusten lisäksi luetteloitiin myös muutamia toiminnallisia kokonaisuuksia, kuten esimerkiksi historiallisia väyläosuuksia.

Inventoinnin alustavien tulosten perusteella Suomen historialliset majakat näyttävät olevan suhteellisen hyvässä kunnossa. Automatisoinnin takia niiden huolto on kuitenkin loppunut ja ne ovat alkaneet rapistua.

Kivistä kasatut, usein valkoisiksi kalkitut päivämerenkulun kiintopisteet eli kummelit eivät osoittautuneet kovin uhanalaiseksi rakennusryhmäksi. Osa historiallisista kummeleista on kuitenkin purettu ja korvattu betonisilla kaivonrengaskummeleilla.

Vanhoja tunnusmajakoita eli pookeja löytyi erityisesti Pohjanlahden rannikolta. Rakennusryhmä on kadonnut lähes kokonaan muualta maailmasta, joten jäljellä olevilla pookeilla on myös kansainvälistä mielenkiintoa.

Rannikon luotsiasemaverkko on inventoinnin mukaan harventunut, ja monet vartiotuvista ovat tuhoutuneet.

Kenttätöiden tulokset analysoidaan ja tiedot viedään talven aikana tietokantaan. Tietoja käytetään merenkulun rakennusperinnön suojeluohjelman valmisteluun.

Merenkulun rakennuksille on tarkoitus saada samanlainen suojeluohjelma kuin valtakunnallisesti arvokkaille rautatieasema-alueillekin. Lisäksi kenttätöitä aiotaan myöhemmin jatkaa sisävesiväylillä.

STT-IA
13.10.2000


Ajassa -sivulle