Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Enquistin romaanissa pala Tanskan historiaa

Henkilääkärin suuri tarina suomeksi



"Huhtikuun 5. päivänä vuonna 1768 Johann Friedrich Struensee otettiin Tanskan kuninkaan Kristian seitsemännen henkilääkäriksi ja neljä vuotta myöhemmin hänet teloitettiin". Näin alkaa yksi syksyn kiehtovimmista kirjoista, ruotsalaisen Per Olov Enquistin Henkilääkäri, joka on juuri ilmestynyt suomeksi.


Enquist, 66, löysi tarinan koulukirjasta asuessaan Tanskassa 15 vuotta. Ruotsissa hän ei ollut siitä koskaan kuullutkaan.

Tanskalle ajanjakso oli merkittävä ja siitä puhutaan yhä Struenseen aikana. Kuninkaan valistusmielinen henkilääkäri sääti maalle 632 lakia, jotka tähtäsivät kansan hyvinvointiin uskonnonvapaudesta lähtien. Hänen ansiostaan maaorjuus lakkautettiin Tanskassa jo 1788, vuotta ennen Ranskan vallankumousta.

- Romaanini on oikeastaan kokonaan faktaa. Kaikki henkilöt ovat olleet olemassa ja he esiintyvät kirjassa omilla nimillään, myös ajat ja paikat ovat oikeat. Tiedän millaisia henkilöt ovat olleet, mutta en tiedä mitä he ovat keskenään puhuneet vaikkapa sängyssä, niihin tilanteisiin jouduin asettamaan heidät tuntemukseni perusteella, Enquist kertoo.

Hän teki romaania varten paljon pohjatyötä, luki mm. Struenseen aikaa koskevat historiankirjoitukset Kööpenhaminan kuninkaallisessa kirjastossa. Aikaa tutkimukseen ja teoksen kirjoittamiseen meni viitisen vuotta.

- Struenseen merkitys näkyy yhä Tanskassa, hän oli edelläkävijä sikäläiselle kulttuuriradikalismin perinteelle. Henkilääkäri ilmestyi Ruotsissa viime syksynä ja se sai August-palkinnon vuoden parhaana romaanina.


Jälkeläisiä elossa

Struensee oli lääkäri, joka palkattiin Tanskan hoviin hoitamaan 17-vuotiasta skitsofreniaa sairastanutta kuningas Kristiania.

Koska kuningas oli heikko, oli valta todellisuudessa juonikkailla hovimiehillä ja tuohon piiriin joutuessaan Struensee tiesi päätyvänsä mestauslavalle pienimmästäkin virheestä.

Vaikka olikin sekopäinen, Kristian ei ollut tyhmä, myös hän ihaili Ranskan valistusta ja oli mm. kirjeenvaihdossa Voltairen kanssa.

Kuninkaalle oli haettu Englannista vaimo, viisitoistavuotias prinsessa Caroline Mathilde, jota aviomies kosketti vain kerran, mutta se kerta riitti saamaan kruununperillisen alulle.

Pieni kuningatar oli heikko ja luonteeton, mutta hänestä kasvoi vahva ja Tanskan historian kannalta merkittävä nainen. Kuningatar ja Struensee rakastuivat ja heidän rakkautensa on kuvattu romaanissa äärettömän aistikkaasti.

Heille syntyi tytär, jonka jälkeläisiä on kaikissa Euroopan kuningashuoneissa tänäkin päivänä.

Henkilääkärin kuninkaalta saama valta säikäytti pian hovimiehet. Tarinan neljäs keskushenkilö onkin Guldberg, pienikokoinen taantumuksellinen, joka näki valtaan pääsynsä avaimet Struenseen tuhoamisessa.

- Struenseen virhe oli, ettei hän halunnut valtaa, mutta sai sitä. Hän oli lääkäri ja halusi vain yksinkertaisesti tehdä niin kuin oikein oli ja hän luotti liikaa ihmisiin.

Myös Guldberg teki vaikutuksen Enquistiin.
- Mitä enemmän hänestä kirjoitin, sitä enemmän aloin hänestä pitää. Guldberg uskoi asiaansa, hän oli kunniallinen ja sivistynyt ja teki paljon merkittävää tieteellistä työtä.


Elokuvaan rahoitusta

Per Olov Enquist syntyi 1934 Ruotsin Länsipohjassa. Hänen läpimurtoromaaninsa oli Ihmeparantajan viides talvi vuodelta 1964.

Romaanien lisäksi Enquist tunnetaan näytelmistään. August Strindberg-aiheinen Tribadien yö on niittänyt mainetta Suomenkin teattereissa. Hän on myös kirjoittanut dokumentin August Strindbergin elämä.

Henkilääkäristä piti alun perin tulla elokuvakäsikirjoitus, mutta tarina kasvoi romaaniksi. Elokuva on yhä kehitteillä, vain rahoitus puuttuu.

Enquistin seuraava romaani ilmestyy noin vuoden kuluttua.

STT-IA
13.10.2000


Ajassa -sivulle