Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Intian väkiluku ylittää miljardin



Intian väkiluku ylitti torstaina virallisesti miljardin. Sisäministeriön alaisen väestönlaskutoimiston mukaan miljardis intialainen syntyi torstaina klo 12.31.50 paikallista aikaa. Intiasta tuli näin Kiinan jälkeen toinen maa maailmassa, jonka väkiluku ylittää virallisesti miljardin.


Kiinassa lasketaan tätä nykyä olevan runsaat 1,2 miljardia ihmistä. Intian väkiluku kasvaa kuitenkin Kiinaa nopeammin, ja eri arvioiden mukaan Intia ohittaa Kiinan maailman runsasväkisimpänä maana joskus vuosien 2035-2045 välillä.

Intian väestö kasvaa tällä haavaa 30 ihmisellä minuutissa. Se tietää 1 815 intialaista lisää tunnissa ja 1,3 miljoonaa kuukaudessa. Vuodessa Intian väestö lisääntyy 15,7 miljoonalla, mikä on jotakuinkin Australian koko väkiluvun verran.

Miljardis intialainen syntyi todennäköisesti köyhiin oloihin ja voi odottaa elävänsä noin 63 vuoden ikäiseksi. Hänellä on runsaan 60 prosentin todennäköisyys oppia lukemaan, jos hän on mies. Naisella todennäköisyys laskee alle 50 prosentin.


Syntyvyyden säännöstely ongelmallista

Väestönkasvun rajoittaminen ei ole koskaan ollut Intiassa erityisen menestyksellistä.

Maan ensimmäinen pääministeri Jawaharlal Nehru piti suurta väestöä voimavarana, ja poliittisesti arka aihe syntyvyyden säännöstelystä tuli 1970-luvulla, kun edesmenneen pääministerin ja Indira Gandhin pojan Sanjayn johdolla toteutetut pakkosterilisointikampanjat nostivat kansan sotajalalle hallitusta vastaan.

Muutaman vuoden takaisen selonteon mukaan Intiassa ei juuri tiedetä nykyaikaisista ehkäisymenetelmistä, ja perhesuunnittelua harrastaa vain yksi kymmenestä naisesta. Väestönkasvu lähes pysähtyisi, jos Intiassa päästäisiin eroon kaikista epätoivotuista raskauksista.

Selonteon julkistamisen jälkeen Intiassa on hyväksytty uusi väestöohjelma. Sen tavoitteena on saada väestönkasvu pysähtymään vuoteen 2010 mennessä. Ohjelma pyrkii tavoitteeseen parantamalla naisten asemaa, naisten ja pikkulasten terveydenhuoltoa ja kannustamalla myös miehiä osallistumaan perhesuunnitteluun.

Ohjelmaan sisältyy myös kannustimia niille, jotka rajoittavat lastensa lukumäärää. Kannustinjärjestelmät ovat aiemminkin johtaneet tilastojen väärentämiseen Intian väestösektorilla, ja onkin todennäköistä, että intialaisia on jo huomattavasti enemmän kuin miljardi.


Pieniä perheitä kaupungeissa

Väestön nopeasta kasvusta huolimatta Intian kaupungeissa on etenkin keskiluokassa syntynyt kulttuuri, jossa arvostetaan pieniä perheitä. Healthwatch-kansalaisjärjestön edustajan Leela Visarian mukaan kaupunkien naiset suhtautuvat perheeseen radikaalisti eri tavoin kuin esimerkiksi heidän vanhempansa.

- Naiset eivät missään osissa maata halua enää kantaa suurperheen taakkaa. Kaupunkien naisilla vain on enemmän valtaa ruumiiseensa ja kohtaloonsa kuin maaseudun kanssasisarillaan, Visaria sanoo Indian Express -päivälehden verkkosivuilla.

Visarian mukaan yhden lapsen perheistä on tullut "muodikkaita ja hyväksyttyjä" Intian kehittyneimmässä osavaltiossa Keralassa ja useissa kaupungeissa.

Vain vajaa kolmannes intialaisista asuu kuitenkin kaupungeissa. Väestönkasvun rajoittaminen on huomattavasti vaikeampaa köyhällä maaseudulla, jossa lukutaidottomuus ja miesten ylivalta on yleistä ja naisen mitta on edelleen hänen synnyttämiensä poikalasten määrässä.

STT-IA
12.5.2000


Ulkomaat -sivulle