Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Asbesti suurin syyllinen ammattitautikuolemiin



Asbesti on suurin syyllinen viime vuonna sattuneisiin ammattitautikuolemiin. Viimevuotisista 107 ammattitautikuolemasta asbestin aiheuttamia oli peräti 103.


Työtapaturmien määrä kääntyi viime vuonna laskuun lähes viiden vuoden yhtäjaksoisen kasvun jälkeen. Vakuutusyhtiöille ja Valtiokonttorille ilmoitettujen yli 137 000 työtapaturma- ja ammattitapausten määrä on siten 1,6 prosenttia edellisvuotista vähemmän.

Apulaisjohtaja Pertti Pukkila Tapaturmavakuutusten liitosta (TVL) sanoo asbestikuolemien määrän nousseen tasaisesti koko viime vuosikymmenen. Kuolleet ovat yleensä olleet työkyvyttömyyseläkkeellä olleita miehiä.

Heidän asbestialttiutensa on peräisin pääasiassa telakoilta tai rakennustyömailta 1960- ja 1970-luvulta. Asbestisairauksien puhkeaminen kestää yleensä parikymmentä vuotta altistuksesta.

Pukkila uskoo asbestikuolemien saavuttavan muutaman lähivuoden aikana huippunsa kääntyen sen jälkeen laskuun. Sen sijaan homeen aiheuttamien ammattitautien määrä on tasaantunut.

Työtapaturmien määrä nousi maassamme vuodesta 1993 vuoteen 1998 peräti 17 prosenttia. Tapaturmien viimevuotisen vähenemisen lisäksi myös kuolemaan johtaneet työtapaturmat laskivat muutamalla.

Vakuutusyhtiöille ja Valtiokonttorille ilmoitettiin 171 kuolemantapausta, joista varsinaisia työpaikkaturmia oli 33. Työmatkalla kuoli 21 ja työstä johtuvalla matkalla liikenteessä kymmenen ihmistä.

Pukkila pitää merkittävänä sitä, että rakennusmailla tapaturmien taajuus on pudonnut 30 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 1998. Hän sanoo sen selittyvän sillä, että viime vuosina työpaikoilla rakennustyötä ovat pääasiassa tehneet kokeneet ammattimiehet.

STT-MH
11.2.2000


Kotimaa -sivulle