Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Rahaa on muttei rakentajia



Asuntotuotantoon on rahaa tarjolla eikä asuntojen reaalihinnat ole vielä huolestuttavan korkealla. Pulaa on sen sijaan ammattitaitoisista rakentajista ja tonttimaasta.


Asuntorakentamista hidastaa myös vilkastunut liike- ja toimistorakentaminen. Valtion asuntorahaston ylijohtaja Teuvo Ijäs arvioi kuitenkin, että erityisesti uudistalorakentaminen kasvaa.

Rakentamisen kasvuvauhti ylipäänsä ylittää kansantalouden kasvun tänä ja ensi vuonna. Ijäksen mukaan hintavakauden säilyttämiseksi on kuitenkin valvottava tiukasti kustannuksia.

- Valtion asuntorahastolla on arvopaperistaminen ollut käyttökelpoinen tapa lisää rahoitusta. Rahasto on voinut toimia kansainvälisillä pääomamarkkinoilla ja ohjata tuottoa sosiaaliseen asuntotuotantoon.

Ijäs kehuu Valtion asuntorahaston olleen jopa edelläkävijän asuntolainojen arvopaperistamisessa.

Valtion asuntorahaston tuotantotavoite tälle vuodelle on 13 000 asuntoa. Puolet tuotannosta ohjataan Helsingin seudulle.


Kuumeneeko talous vai julkisuus?

OKO:n johtokunnan jäsen, pankinjohtaja Timo Ritakallio epäilee, että asuntojen hintakeskustelussa on vaarana, että markkinoiden ylikuumentumisen sijaan kuumentuukin asioiden saama julkisuus.

Tilanne ei ole karkaamassa käsistä, väittää Ritakallio.

- Kerrostalojen hinnat ovat edelleen selvästi 1980-luvun huipputason alapuolella, vaikka hinnat ja vuokrat ovat kalleimmilla alueilla nousseet.

Ritakallion mielestä korot säilyvät lievästä noususta huolimatta tasolla, joka on historiallisesti alhainen.
- Kun korot ovat olleet matalalla kauan niin pienikin nousu tuntuu.

Ritakallio arvelee asuntorahoituksen kasvavan lähivuosina. Siksi OKO-pankissakin selvitellään uuden kiinnityspankin perustamista.

Timo Ritakallio ja Teuvo Ijäs puhuivat asuntomarkkinoista kunta-alan talous- ja rahoitusseminaarissa keskiviikkona.

STT-MH
11.2.2000


Politiikka -sivulle