Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Viikon varrelta - ulkomaat lyhyesti



Suhartoa epäillään korruptiosta

Indonesian entinen presidentti Suharto sai torstaina kutsun kuulusteluihin korruptioepäilyjen vuoksi. Indonesian yleisen syyttäjän toimiston edustaja kertoi, että Suhartoa kehotettiin saapumaan kuulusteluihin maanantaina.

Suhartoa, 78, epäillään miljoonien dollarien väärinkäytöstä hyväntekeväisyysjärjestöjen kautta. Lisäksi syyttäjä haluaa tutkia hänen valtakaudellaan epäonnistunutta autoteollisuushanketta sekä neilikka- ja hedelmämonopoleja.

Suharto on kieltänyt kaikki korruptiosyytteet samoin kuin väitteet perheensä ja ystäviensä suosimisesta ja miljardien dollarien tallettamisesta ulkomaisille pankkitileille.

Puolustusasianajajat ovat toistaiseksi vedonneet siihen, että Suharton terveydentila ei kestä oikeudenkäyntiä.

Suharto pakotettiin eroamaan 1998 mellakoinnin ja demokratialiikkeen protestien seurauksena. Hänen seuraajansa B. J. Habibie aloitti korruptiotutkimukset, mutta ne raukesivat viime vuonna tuloksettomina. Nykyinen presidentti Abdurrahman Wahid aloitti ne uudelleen.


Venäjältä varoja Groznyin jälleenrakennukseen

Venäjä varaa kaksi miljardia ruplaa (n. 420 miljoonaa markkaa) Tshetshenian talouden jälleenrakentamiseen, kertoi vt. presidentti Vladimir Putin tavattuaan ministereitään torstaina.

Kun Putinilta kysyttiin tshetsheeniviranomaisille vuosien 1994-1996 sodan jälkeen myönnettyjen jälleenrakennusvarojen kohtaloa, hän sanoi niiden "kadonneen mustiin aukkoihin".

Aikakauslehti Itogin esittämän arvion mukaan Tshetshenian jälleenrakentaminen maksaisi 4-7 miljardia dollaria (24-42 miljardia markkaa).

Venäläiselle Rosneft-öljy-yhtiölle myönnetään puolestaan tilapäiset oikeudet Tshetshenian öljy- ja kaasuvarojen hyväksikäyttöön, kertoi uutistoimisto Interfax viitaten energiaministeriön lähteisiin.

Venäläinen konserni ottaa haltuunsa myös tshetsheenien öljylaitteistot, joista suurin osa sijaitsee Groznyissa.

Neuvostohallinnon aikoina Grozneft-nimisenä toiminut konserni hallitsi Tshetshenian ja Ingushian öljyvaroja. Tällä hetkellä Rosneft tuottaa noin 12 miljoonaa tonnia öljyä vuosittain.


Unkari vaatii korvauksia Romanian syanidipäästöstä

Unkari vaatii Romanialta korvauksia syanidipäästön aiheuttamista laajoista vesistötuhoista Szamos- ja Tiszajoessa Itä-Unkarissa.

Luoteis-Romaniassa sijaitsevasta kultakaivoksesta tammikuun lopussa veteen päässyt myrkyllinen jätevesi on tappanut runsaasti kaloja ja lintuja sekä vaarantanut laajojen alueiden juomavedet.

Viranomaiset ovat nostaneet jo 40 tonnia kuolleita kaloja Tiszajoesta Szolnokissa, ja joen siivoaminen jatkui torstaina. Syanidin aiheuttamat todelliset vahingot selviävät vasta myöhemmin keväällä.

Ympäristökatastrofin vuoksi kaivoksen johto on eronnut. Kultakaivoksen omistavat Romanian valtio ja australialainen kaivosyhtiö Esmeralda Exploration.

Romanian ympäristöviranomaiset ja australialaisen kaivosyhtiön johto ovat eri mieltä onnettomuuden syistä. Syanidivaraston seinämä ei tiettävästi kestänyt rankkasateita ja lumien nopeaa sulamista.

Romanian ympäristöministeri Virgil Diaconu on syyttänyt kaivosyhtiötä ympäristöriskien vähättelystä. Kaivosyhtiö puolestaan väittää, että se rakensi myrkkyvaraston nimenomaan ympäristöviranomaisten ohjeiden mukaisesti.

Uutistoimisto Reutersin torstaina haastattelema Esmeralda-yhtiön johtaja Brett Montgomery sanoi epäilevänsä raportteja, joiden mukaan syanidivuoto olisi yksin syyllinen kala- ja lintukuolemiin.

Tisza on Unkarin toiseksi tärkein joki, ja se virtaa Itä-Unkarin halki Jugoslaviaan, jossa se yhtyy Tonavaan.


Eurooppa haluaa Yhdysvaltain luopuvan kuolemanrangaistuksesta

Euroopan unioni haluaa, että Yhdysvallat luopuu kuolemanrangaistuksesta. EU ilmaisi keskiviikkona antamassaan lausunnossa tyytyväisyytensä siihen, että Yhdysvaltain osavaltioista Illinois on keskeyttänyt kuolemantuomioiden täytäntöönpanon.

EU toivoo nyt, että myös muut osavaltiot seuraavat Illinoisin esimerkkiä. Lopullisena tavoitteena on, että kuolemanrangaistuksesta luovutaan Yhdysvalloissa kokonaan.

Republikaaneja edustava kuvernööri George Ryan keskeytti helmikuun alussa määräämättömäksi ajaksi kaikki teloitukset sen jälkeen kun oli ilmennyt, että monia syyttömiä oli tuomittu kuolemaan.

- Riski siitä, että viattomia ihmisiä tuomitaan kuolemaan, on yksi EU:n kuolemanrangaistuksen poistamiseen tähtäävän filosofian takana olevista perusperiaatteista, sanotaan puheenjohtajamaa Portugalin antamassa lausunnossa.

Kuolemanrangaistuksen poistamisella on vankka tuki Euroopassa: kannanoton taakse asettuvat EU-maiden lisäksi myös Itä- ja Keski-Euroopan kymmenen jäsenehdokasmaata, Kypros ja Malta sekä Efta-maat Sveitsi, Norja, Islanti ja Lichtenstein.

Lausunnossa todetaan, että EU aina ja kaikissa tilanteissa vastustaa kuolemanrangaistusta. Kuolemanrangaistuksen poistaminen myötävaikuttaa EU:n mukaan siihen, että ihmisarvo ja ihmisoikeuksien kunnioitus kasvavat.

Illinois on yksi Yhdysvaltain 38 osavaltiosta, joissa kuolemanrangaistus on voimassa. Osavaltiossa on teloitettu 12 ihmistä sen jälkeen kun kuolemanrangaistus uudelleen vuonna 1977 otettiin käyttöön.

Samana ajanjaksona on kuitenkin 13 jo kuolemaantuomittua ihmistä vapautettu, koska uudet todisteet ovat osoittaneet heidät syyttömiksi.

Amerikkalaisten enemmistön tavoin kuvernööri Ryan kannattaa kuolemanrangaistusta. Teloitukset keskeytettiin Illinoisissa siksi, että saataisiin tarkistettua ne oikeuskäytännöt, jotka ovat johtaneet niin monen viattoman ihmisen joutumiseen kuolemanselleihin.


Paikallisuus valttia Viron suosikkiherkuissa

Virolaisten suurimpia herkkuja ovat Rakveren lihakombinaatissa valmistetut nakit ja Pöltsamaalla valmistettu edamtyyppinen Eesti juusto. Maan suhdanneinstituutti on tutkinut virolaisten makutottumuksia maatalousministeriön toimeksiannosta.

Tuotteiden suosiossa on havaittavissa jonkin verran muutoksia, kertoi instituutin johtaja Marje Josing. Hänen mukaansa omien tuotealojensa johtavien valmistajien rinnalle ovat nousseet myös aivan paikalliset valmistajat yhdellä tai kahdella tuotteellaan.

Samoin ovat esimerkiksi keskisuuret lihanjalostamot Adavere, Saaremaa ja Nöo nousemassa muutamien erikoistuotteiden suosiolla suurtuottajien kuten Rakveren ja Talleggin kilpailijoiksi. Myös pienen Vastse-Kuusten lihanjalostustehtaan tuotteet ovat herkkusuiden suosiossa.

Jugurteista suosituin tuotemerkki on Alma, juustoista etusijalle asetettiin useimmiten Pöltsamaan meijerin ja Vörun Juuston tuotteet. Oma kannattajakuntansa on myös Merevaik-sulatejuustolla.

Tummien leipien osalta on vanha vironlippu palannut ykkössuosikiksi. Vaaleista leivistä suosituimpia ovat mm. Leiburin ja Fazerin tuotteet.


Viro korvaa pakolaisten omaisuutta

Viron hallitus suunnittelee maksavansa korvaukset Saksaan vuonna 1941 paenneille kansalaisilleen tai heidän jälkeläisilleen valtion haltuun otetusta omaisuudesta.

Hallitusryhmien neuvonpidossa päätettiin, että kaikkia ryhmiä on käsiteltävä tasapuolisesti.

Samalla on ratkaistava myös niiden ihmisten kohtalo, jotka ovat asuneet pakolaisten omistamissa taloissa. Oikeusministeriön mukaan kaikki nämä asunnot on mahdollisuus yksityistää.

Parlamentissa on parhaillaan asiaa koskeva asetusluonnos, johon tehdään tarvittavat parannukset ja määritellään myös korvauskeinot. Yhtenä keinona hallitus katsoo, että valtion obligaatioita voitaisiin käyttää myös korvauksiin.


NATO:n Jugoslavian pommitukset vaativat 500 siviiliuhria

NATO:n viimekeväiset Jugoslavian-pommitukset johtivat noin 500 siviilin kuolemaan, toteaa ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch maanantaina julkistamassaan raportissa.

Määrä on huomattavasti enemmän kuin NATO-maiden hallitukset ovat tähän asti myöntäneet.

Yhdysvaltalainen ihmisoikeusjärjestö syyttää raportissaan liittoutumaa siitä, ettei se tehnyt pommituskampanjassaan enempää siviilien suojelemiseksi.

Raportissa syytetään NATO:a jopa "kansainvälisen humanitäärisen lain" rikkomisesta ja vaaditaan NATO:n jäsenmailta itsenäisen ja puolueettoman komission perustamista siviiliuhreja vaatineiden tapausten selvittämistä varten.

Human Rights Watch perustaa raporttinsa viime elokuussa 91 kaupungissa ja kylässä tekemiinsä tutkimuksiin. Järjestön mukaan siviiliuhreja aiheutui 90 erillisessä tapauksessa. Järjestön mukaan yli puolet siviiliuhreista syntyi hyökkäyksissä "laittomia tai kyseenalaisia kohteita vastaan". Tällaisiksi katsottiin muun muassa Serbian tv:n studiot ja belgradilainen lämpövoimala.

Yhdysvaltain puolustusministeriö on tähän mennessä puhunut Jugoslavian pommitusten yhteydessä vain 20-30 siviiliuhreja vaatineesta tapauksesta.


Itävaltalaislääkäri oikeuteen natsien eutanasiaohjelmasta

84-vuotias itävaltalaislääkäri joutuu maaliskuussa oikeuteen syytettynä osallisuudesta lasten surmaamiseen natsien armomurhaohjelmassa toisen maailmansodan aikana.

Heinrich Grossia vastaan nostettiin viime vuoden huhtikuussa syyte, jonka mukaan hän avusti yhdeksän henkisesti ja ruumiillisesti vammaista lasta kuolemaan johtaessaan Wienin lastenklinikkaa vuonna 1944.

Gross, joka kiistää syytteet, on yli 20 vuoteen ensimmäinen henkilö, joka joutuu Itävallassa oikeuden eteen sotarikoksista. Oikeudenkäynnin on määrä alkaa 21. maalikuuta.

Koonnut: IA
11.2.2000


Ulkomaat -sivulle