Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Tekniikan kehitys ei juuri vähennä korttipakkaa lompakosta



Vaikka pankki- ja maksukortteja kehitetään koko ajan entistä älykkäämmiksi, edes asiantuntijat eivät usko, että yhteen korttiin päästään nopeasti, jos koskaan.


- Teknisesti se on mahdollista, ja tulevaisuudessa yhteen korttiin on entistä helpompi liittää useampia osapuolia. Lopulta on kuitenkin kyse siitä, kuinka monet eri alan osapuolet haluavat olla mukana.

- Harva saman alan kilpailija haluaa, että maksut tapahtuvat yhdellä kortilla, sanoo johtaja Panu Laine Luottokunnasta.

Monet muut ovat samaa mieltä.
- Kilpailutilanne näyttää menevän täysin päinvastaiseen suuntaan, sanoo pankinjohtaja Matti Inha Leonia-pankista.

Kilpailijoilla viitataan esimerkiksi kauppaketjuihin, bensanmyyjiin, pankkeihin tai luottokorttiyhtiöihin. Tuleviin kortteihin voitaisiin myös liittää vaikkapa bussikortti, kirjastokortti tai pääsy työpaikalle.

Mutta mitä useampi osapuoli, sen vaikeampaa on kortin "hallinnointi".

Jos rikot yhden osapuolen kanssa sovittuja pelisääntöjä, miten varmistetaan, ettei koko korttia suljeta? Jos kortti joutuu vääriin käsiin, koko kortin sulkeminen on välttämätöntä.

Nykyisin esimerkiksi yhdistetty luotto- ja pankkikortti jäädytetään myös silloin, kun tarvetta olisi vain toisen käytön estämiseen.


Teoriassa kyllä, käytännössä ehkä

Teoriassa korttiin voidaan yhdistää hyvinkin monta asiaa, mutta käytäntö tulee vastaan. Kun yhdessä kortissa on paljon osapuolia, kuka esimerkiksi vastaa, jos korttia käytetään väärin? Laine tuntuu uskovan "sirutekniikan" mahdollisuuksiin.

Hän kertoi, että myös kortin "monisovellukseen" liittyviä pelisääntöjä käydään parhaillaan läpi EMV-projektissa.

Se on hanke, jossa Europay, Mastercard ja Visa-korttien tekniikkaa ollaan uusimassa. Samalla sovitaan, miten pankkien kotimaiset maksukortit voidaan siirtää samaan tekniikkaan.

Nyt tiedot on magneettinauhalla. Lähivuosina ne on tarkoitus upottaa kortissa olevaan pieneen mikroprosessoriin.

Kyseessä on siis jo tuttu äly-, toimi- tai sirukortti. Esimerkiksi sirullisella kukkarokortilla on mahdollista ladata omalta tililtä pieniin ostoksiin kelpaavaa "sähköistä rahaa".

Siru lisää myös kortin turvallisuutta. Koska kaikki eivät pysty siirtymään uuteen tekniikkaan yhtä nopeasti, edessä on pitkä siirtymäaika.

Vielä nyt esimerkiksi osa suomalaisistakin kauppiaista käyttää kortteja käsipelillä eli mankeloi kortin tiedot paperilomakkeelle.

Monissa maissa se edelleen hyvin yleisesti käytössä. Aivan oma lukunsa on hankkeet, joilla kännystä kehitellään yleistä maksuvälinettä.


Uutta edessä syksyllä 2001?

Korttiuudistuksessa kansainväliset pelisäännöt on jo lyöty lukkoon, mutta niihin on tulossa vielä pieniä tarkennuksia. Tarkoitus on, että lokakuuhun 2001 mennessä Luottokunnalla on valmius vastaanottaa sirupohjaisia tapahtumia.

Laineen mukaan silloin lienee myös tiedossa, miten pitkä siirtymäkausi on edessä.

Kansainväliset osapuolet ovat arvioineet, että molempia järjestelmiä voidaan käyttää rinnakkain vuoteen 2005 - ehkä jopa vuoteen 2008 asti.

Laineen mukaan vielä tuolloinkaan magneettikortti ei välttämättä poistu kokonaan käytöstä, mutta silloin on oltava selvyys siitä, kenellä on vastuu vanhan tekniikan mahdollistamista väärinkäytöksistä.

Kansainvälisten pelisääntöjen pohjalta Suomessa ja muissa maissa tehdään omia valmistelutöitä. Tämä johtuu siitä, että maksukäytäntö eri maissa vaihtelee.

Vielä nyt tehdään teknistä valmistelua, ja esimerkiksi aikatauluun liittyvät päätökset on vasta edessä. Viimeistään syksyllä pitäisi olla aikataulun suhteen viisaampia.

- Tekniseen valmisteluvaiheeseen tarvitaan aikaa, jotta jokainen tietää, mitä aikanaan on edessä. Myös eri osapuolien sitoutuminen hankkeeseen paranee, kun asioista sovitaan yhteistyössä hyvissä ajoin, Laine perustelee.

Mukana hankkeessa ovat pankit, Luottokunta, kauppa ja öljyala.


Uudistuksen hinta ei vielä tiedossa

Laineen mukaan vielä on myöskään mahdotonta arvioida, miten paljon uudistus tulee kokonaisuudessa maksamaan.

Uudistukset pyritään tekemään niin, että turhia laitehankintoja voidaan välttää ja uutta otetaan tilalle sitä mukaan, kun laitteet muutenkin on käytetty loppuun.

Myös korttien uusimisessa tarvitaan aikaa: suomalaisilla arvioidaan olevan tätä nykyä noin 9,5 miljoonaa korttia. Niiden määrä on lisääntynyt vauhdilla.

Lue myös artikkeli: Pankkikortille tulossa pikkuveli.

STT-IA
11.2.2000


Talous -sivulle