Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys


Haku Verkkouutisista:






Pääkirjoitus


Päätoimittaja Ilkka Ahtokivi

17.11.2000


Akavan uusi ryhti


Suomalaista tulopolitiikkaa on perinteisesti tehty teollisuuden ja sen työntekijöiden ehdoin. Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että SAK ja TT ovat sopineet keskeisimmät asiat keskenään ja vasta lopuksi Akava ja STTK on kutsuttu pöytään kuulemaan mitä kokonaisuudesta on sovittu.

Akavaa onkin totuttu työmarkkinoilla pitämään "lullukkaliittona", joka aina viime kädessä antaa periksi yleisen edun nimessä, luopuu omista vaatimuksistaan ja taipuu yleiseen linjaan. Neuvottelupöydissä on voitu luottaa siihen, että hyvätuloisten edustajana pidetty Akava tai sen jäsenet eivät palkkarakenteen perään huutele, puhumattakaan siitä, että turvautuisivat työtaistelutoimenpiteisiin.

Tällä kertaa tupo-neuvottelupöydässä on nähty uudenlainen Akava, joka on pitänyt kiinni omista erityisvaatimuksistaan: prosenttilinjasta palkankorotuksissa sekä nyt erityisesti korkeasti koulutettujen, mutta matalapalkkaisten ja vastuullista työtä tekevien nk. koulutuspalkkaerästä.

Akavan uudenlainen neuvotteluote ja peräänantamattomuus on selvästi tullut yllätyksenä sekä muille palkansaajien keskusjärjestöille että työnantajien edustajille. Neuvottelujen alkuvaiheessa Akavan erityisvaatimuksiin ei kiinnitetty sen enempää huomiota kuin mitä niihin oli totuttu kiinnittämään aikaisemminkaan.

Neuvottelujen kuluessa Akavan peräänantamattomuus on käynyt muille osapuolille koko ajan selvemmäksi, jopa niin, että työntekijäjärjestöjen pääasiallista puhevaltaa pitämään tottunut SAK on joutunut lykkäämään omia aiemmin ehdottomia ajallisia takarajojaan. Onpa SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalaisen suulla myös puhuttu erityisestä "Akava-ongelmasta".

SAK sen enempää kuin STTK:kaan eivät ole olleet erityisen ilahtuneita siitä, että Akava on tuoreen puheenjohtajansa Risto Piekan (kok.) johdolla sivuuttanut ne siinä julkisuuspelissä, joka tupon ympärillä vääjäämättä pyörii. Niinpä Akavan vaatimuksille ei ole hurrattu kummankaan muun keskeisen työntekijöiden keskusliiton toimesta.

Akava on pitänyt vaatimuksistaan kiinni niin pitkälle, että sen uskottavuus on kiinni siitä, että jokin parannus korkeasti koulutettujen matalapalkkaisten asemaan tulee. Piekan olisi äärimmäisen hankala poistua neuvottelupöydästä ilman, että tässä kysymyksessä saadaan aikaan selvää edistystä. Tämän Piekka myös vanhana työmarkkinakonkarina on koko ajan hyvin tiennyt.

Akateemisesti koulutettujen palkkauksen suhteellinen kurjistuminen esimerkiksi teollisuustyöntekijöiden palkkaukseen nähden on ollut tiedossa jo pidempään. Se ei koske ainoastaan Akavan nyt esillä pitämiä palkansaajien keskiansioita vähemmän ansaitsevia, kuten lastentarhanopettajia ja sosiaalityöntekijöitä. Yhtä lailla palkkauksessa ovat jääneet jälkeen mm. tuomioistuintuomarit. Ymmärrettävää kuitenkin on, että Akava on aloittanut uuden ajan edunvalvonnan juuri matalapalkkaisimmista jäsenryhmistään.

Akava on selvästi päättänyt nousta vakavasti otettavien työmarkkinajärjestöjen joukkoon, joilla voi olla vaatimuksia, jotka muiden neuvotteluosapuolten on kohtuudella otettava huomioon. Akateemisesti koulutetut palkansaajatkin tarvitsevat vahvan etujärjestön, sillä palkkarakenteen vinoutumien korjaaminen ei tapahdu poliittisin päätöksin.

Kysymyksessä on puhdas työmarkkinakysymys, jonka ratkaiseminen kuuluu työmarkkinajärjestöjen neuvottelupöytään - ei esimerkiksi eduskunnalle.

TIMO KERVINEN


Vihreät välikädessä


Teollisuuden Voima on päättänyt jättää valtioneuvostolle periaatehakemuksen uuden ydinvoimalan rakentamiseksi. Vaikkei hallitus asiaa ratkaisekaan, sillä voimassa olevan lainsäädännön mukaan hakemukseen suostumisesta tai sen eväämisestä päättää eduskunta, Vihreä Liitto joutuu asiassa kannaltaan hankalaan välikäteen.

Vihreiden johto on monessa yhteydessä sanonut, että uuden ydinvoiman rakentaminen on heille kynnys- eli hallituskysymys. Tästä kannasta lienee erittäin vaikeaa ellei mahdotonta perääntyä. Toisaalta myöskään muu hallitus - eduskunnasta puhumattakaan - ei voi tässä asiassa olla vihreiden panttivanki.

Tiettävästi hallituksen enemmistö suhtautuu ydinvoimaan eli tässä tapauksessa TVO:n periaatehakemukseen myönteisesti. Jo hallituksessa eri ryhmät ja ministerit joutuvat siis asettamaan vastakkain oman vakaumuksensa noudattamisen tai sen myymisen vihreiden todennäköisen erouhkauksen edessä.

Tilanne ei välttämättä ajankohtaistu vielä hallituksen käsittelyssä, sillä asiasta päättää lopullisesti eduskunta. Sielläkin on tapana ollut, että ydinvoima-asiassa kukin edustaja saa toimia oman vakaumuksensa mukaisesti, sillä suhtautuminen ydinvoimaan ei ehkä vihreitä lukuun ottamatta ole puolueille ideologinen vaan tarkoituksenmukaisuuskysymys.

Pääministeri Paavo Lipponen (sd.) pitää varmaankin tärkeänä, että vihreät voisivat jatkaa hallituksessa. Hänelle - ja sosialidemokraateille yleisemminkin - vihreiden mukana olo on ollut tärkeää, koska sen on katsottu pehmentävän hallituksesta ulospäin muodostuvaa kuvaa. Myöskään vihreiden hallituskelpoisuuden kannalta asia ei ole yhdentekevä. Hallituksen jättäminen kesken kauden ei antaisi kovin hyvää kuvaa vihreiden kyvystä hallitusvastuuseen jatkossa.

TVO:n hakemusta - kunhan se ensin saadaan jätettyä - ei ratkaista heti. Aikaa erilaisten ratkaisujen löytymiseksi hakemuksen myötä syntyviin ongelmiin toki on. Toisaalta olisi naivia kuvitella, etteikö niitäkin olisi ainakin alustavasti kartoitettu jo ennen hakemukseen päätymistä.

Toisaalta edellisen hakemuksen käsittelyn yhteydessä tehdyt virhearviot eivät jättäneet kovin hyvää käsitystä teollisuuden ydinvoimalobbareiden kyvystä ymmärtää politiikan realiteetteja.

TIMO KERVINEN


Lipposen vastaiseen rintamaan on tungosta


Sosialidemokraattien puheenjohtaja, pääministeri Paavo Lipponen tuntuu keräävän osakseen rankkaa arvostelua, tekipä hän mitä tahansa. Luontaisetuna pääministeri saa osakseen opposition tuomion, mutta huomattavan paljon kritiikkiä tulee myös sosialidemokraattien omasta piiristä. Välillä vaikuttaa siltä, etteivät Lipposen toimia ymmärrä ketkään muut kuin hallituskumppanit.

Keskustaoppositio on koko hallituskauden arvostellut Lipposta välillä hyvinkin kovasanaisesti. Osaksi tämä selittyy varmaan silläkin, että Lipponen on tunneihmisenä itsekin herkkänahkainen ja suhtautuu häneen kohdistettuun arvosteluun prinsessan herkkyydellä. Siksi hän on joskus sen enempää ajattelematta toivottanut opposition nahkurin orsille tai kysellyt mitä Mauri Pekkarisen tupeen alla oikein piilee - siitäkin huolimatta, ettei se välttämättä aina ole ollut kovin kaukonäköistä.

Tuorein opposition pommitus sikisi pääministerin Brüggessa pitämästä EU-linjapuheesta, joka tuoreeltaan tulkittiin ainakin osin tahallisesti federalistisemmaksi kuin keskustelunavaus oli varmaankaan tarkoitettu. Ensimmäisinä sen ehättivät tuomitsemaan europarlamentaarikko Paavo Väyrynen (kesk), ryhmäpuheenjohtaja Mauri Pekkarinen (kesk) sekä eudkunnan varapuhemies Sirkka-Liisa Anttila. Keskustan apupuolue kristilliset seurasi välittömästi Pursimiehenkadun nuottien vanavedessä.

Keskustaoppositiossa Lipposen lynkkaajiin yhtyivät lähes kaikki nimekkäät keskustapoliitikot paitsi sijaispuheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki, joka piti keskustelunavausta tervetulleena, vaikka ei kaikkiin Lipposen linjauksiin heti yhtynytkään. Jäätteenmäen valinta on tietoinen. Hän tahtoo kehittää keskustasta yhteistyökykyisemmän kaikkiin mahdollisiin suuntiin ja ottaa jo nyt huomioon senkin mahdollisuuden, että vaalien jälkeen keskusta voi joutua tulemaan toimeen myös Lipposen kanssa.

Lipposkritiikki on kuitenkin kasvussa myös sosialidemokraattien omissa joukoissa. Ennen nk. punaisena tusinana tunnettu eduskuntaryhmän vasemmistosiipi on alusta saakka pitänyt Lipposta liian oikeistolaisena ja haikaillut vasemmistolaisemman politiikan perään, vaikka kukaan ei tunnu enää osaavan sanoa millaista tuo politiikka voisi olla.

Ryhmän opposition puhemiehenä on totuttu näkemään äänekäs, muttei niin kovin suurta poliittista painoarvoa omaava kansanedustaja Virpa Puisto. Nyt joukkoon ovat liittyneet myös eduskuntaryhmään kuulumattomat puolueen entiset puheenjohtajat Kalevi Sorsa ja Pertti Paasio, jotka molemmat katsovat Lipposen jättäneen puolueen tuuliajolle ja aatteettomaan tilaan. Heidän mukaansa puheenjohtaja keskittyy liiaksi valtion asioiden hallinnointiin.

Tappiollisten kunnallisvaalien jälkeen arvostelijoita on tulossa koko ajan lisää, mutta vähemmän nimekkäät kriitikot eivät saa nimeään sanomalehtien palstoille. Nyt puolueessa onkin käynnissä jokin kummallinen kenttäkierros kunnallisvaalituloksen selittämiseksi ja syyllisten löytämiseksi. Ulkopuolisesta tuntuu, että puolue on kerta kaikkiaan päättänyt pukeutua säkkiin ja ripotella tuhkaa päälleen - niin tuhoisaa kuin se poliittisen kokemuksen mukaan esimerkiksi kannatuskehitykselle onkin.

Edes sosialidemokraateilla ei voi olla jatkuvasti niin huono herraonni, että puheenjohtajaksi valitaan kerta toisensa jälkeen kaikenlaisia tumpeloita, joista yhdestäkään ei päästä eroon normaalijärjestyksessä.

Myös sosialidemokraattien tulisi ymmärtää, kuinka vaikeaa on yhdistää menestyvän puoluejohtajan ja laajapohjaisen hallituksen pääministerin tehtävät. Poliittinen historia osoittaa, että vastuun kantamisen ja vaalivoiton välillä ei vallitse syy- ja seuraussuhdetta. Päinvastoin. Poliittinen oppositio on etulyöntiasemassa ainakin silloin, kun hallitus on joutunut tekemään poliittisesti epämiellyttäviä mutta kansakunnan kokonaisedun mukaisia päätöksiä.

TIMO KERVINEN


Sivun alkuun