Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Televisiota tarvitsevalle suositellaan laajakuvatelkkaria



Digitaalisten tv-lähetysten katseluun tarvittavia televisioita tai lisälaitteita ei ole vielä kaupoissa. Jos nyt tarvitsee uuden television, Digitan toimitusjohtaja Pauli Heikkilä suosittelee 16:9-laajakuvatelevisiota.


- Se on turvallinen ostos, hän vakuutti perjantaina.

Digita vastaa niin nykyisten analogisten kuin tulevien digitaalisten radio- ja televisio-ohjelmien lähetyksistä.

Heikkilän suositus perustuu siihen, että digitaaliset ohjelmat tullaan tekemään 16:9-kuvasuhteessa. Jo nyt joitakin ohjelmia on tehty tähän "formaattiin" ja niiden osuus lisääntyy vähitellen.

Tämän ovat havainneet myös perinteisistä 3:4-televisioista Hovimäkeä tai Saaristolääkäriä seuranneet: television ylä- ja osaan jää musta palkki.

Digitaalisen signaalin muuntamiseen tarvittava lisälaite eli set top box tulee käymään televisioihin, joissa on scart-liitäntä. Se on ollut jo jonkin aikaa vakiovarusteena televisioissa. Lisälaitteita lupaillaan laajempaan myyntiin ensi vuonna.

Monien veikkaus on, että digiaikaan siirrytään hankkimalla noin 2 500 markan lisälaite ja digi-tv ostetaan vasta sitten, kun hinta putoaa myynnin lisääntymisen myötä. Ensi alkuun hinnan on arveltu olevan noin 10 000 markkaa.


50 000 laitetta myyntiin jo 2000

Jo nyt televisiomyynnin suurimmat kasvuluvut ovat laajakaistatelevisoissa, vaikka näiden televisioiden osuus kokonaismyynnistä on vielä melko pieni. Viime vuonna Suomessa myytiin yhteensä lähes 290 000 televisiovastaanotinta. Laajakaistatelevisioita näistä oli noin 15 000. Kasvuluvut olivat useita satoja prosentteja.

Elektroniikan tukkukauppiaat ry:n toimitusjohtaja Pentti Karhu arvioi, että tänä vuonna suomalaiset ostavat jo 50 000 laajakaistatelevisiota ja varautuvat näin tulevaan digiaikaan.

Heikkilän mukaan kerran digitaalisesti lähetettyjä ohjelmia nähnyt ei enää halua vanhaa sen verran parempi kuvan laatu on.


Nyt ostetaan suurta ja isoa

Laajakaistatelevisioiden suosion lisääntyminen on näkynyt selvästi alkuvuoden aikana. Heinäkuun loppuun mennessä kaupalle oli toimitettu jo noin 15 000 laitetta.

Suurimmissa eli 29 tuuman tai sitä suuremman kuvakoon laajakuvavastaanottimissa lisäys viime vuodesta oli lähes 500 prosenttia. Pienemmissä eli 20-28 tuuman laajakaistatelevisioissa lisäys viime vuodesta on 250 prosenttia.

Edellisiä toimitettiin kaupalle tammi-heinäkuussa noin 7 750 kappaletta ja jälkimmäisiä hieman vaille 7 300 kappaletta. Kaikkiaan tukkukauppa toimitti kauppoihin runsaat 126 000 televisiota.

Karhun mukaan arvio 50 000 laitteen myynnistä perustuu siihen, että televisiomyynnin vahvin aika on syyskausi. Lisäksi olympialaiset lisäävät aina myyntiä.

Tilastojen mukaan suomalaiset ovat siirtymässä entistä suurempiin televisioihin. Myös äänentoistoon kiinnitettään entistä enemmän huomiota.

Laajakaista-televisioiden suosita lisää myös se, että ruudun voi mukauttaa nykyiseen ohjelmatuotantoon sopivaksi eli katselijan ei tarvitse katsella palkkeja ruudun sivustoilla.


Hyvä aika siirtyä uuteen?

Heikkilän mukaan Suomessa ajoitus digiaikaan siirtymiseksi on erinomainen, sillä avoin standardi on vasta saatu käyttöön.

Hän uskoo myös aiemmin liikkeelle lähteiden Britannian, Ruotsin ja Espanjan siirtyvän uuteen standardiin nykyisestä suljetusta järjestelmästään.

Avoinkaan standardi ei välttämättä tarkoita sitä, että kaikki sen myös valitsevat. Heikkilän mukaan tämä riski on olemassa, mutta hänen mukaansa eteenpäin päästään vain kaikille avoimen järjestelmän kautta.

STT-IA
1.9.2000


Talous -sivulle