Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Hollannin parlamentti hyväksyi eutanasian



Hollanti laillisti tiistaina eutanasian eli armokuoleman ensimmäisenä maana maailmassa. Maan parlamentti hyväksyi ehdotuksen selvin numeroin 104-40. Lain odotetaan astuvan voimaan ensi vuonna.


Lailla vahvistetaan voimassa oleva käytäntö, jossa parantumattomasti sairaan ja sietämättömistä tuskista kärsivän potilaan kuoleman avustaminen on tosiasiallisesti sallittu lääkäreille jo vuosien ajan.

Eutanasian kannattajien mukaan uusi laki asettaa Hollannin kärkeen potilaan oikeuksien puolustajana. Vastustajat, lähinnä maan kristilliset puolueet, taas sanovat pelkäävänsä väärinkäytöksiä ja hoidon korvautumista surmaamisella.

Hollantilaisten eutanasiajärjestöjen mukaan lääkärit avustivat viime vuonna yli 2 200 potilaan kuolemassa. Todellisuudessa eutanasialuvut lienevät vielä paljon suurempia, sillä kaikkia tapauksia ei ole raportoitu mahdollisten syytetoimien vuoksi.

Terveysministeri Els Borstin mukaan lääkärit ovat kuitenkin toteuttaneet vain noin joka kolmannen potilaan toiveen armokuolemasta.

Useissa oikeuden päätöksissä ja hallituksen ohjeissa lääkäreille on käytännössä jo aiemmin annettu mahdollisuus avustaa potilaita kuolemaan.

Hollannin rikoslaissa eutanasia eli armokuolema on kuitenkin ollut rangaistava teko ja siinä avustaneita lääkäreitä voitiin ainakin teoriassa syyttää murhasta.

Myös Suomessa aktiivinen eutanasia on rikos. Potilaan itsemääräämisoikeutta kuitenkin kunnioitetaan siten, että potilaalla on oikeus kieltäytyä tarjotusta hoidosta.


Tiukat ehdot

Hollannin uusi laki asettaa armokuolemalle edelleen tiukat rajat. Täysi-ikäisen potilaan täytyy esittää toiveensa vapaaehtoisesti, toistuvasti ja perusteellisen harkinnan jälkeen. Lisäksi lääkärin on täytynyt tehdä potilaalle selväksi kaikki mahdolliset hoitovaihtoehdot.

Jokainen tapaus täytyy lisäksi ilmoittaa kolmihenkiselle valvontakomitealle, joka koostuu lääkäristä, juristista ja etiikan asiantuntijasta.

Potilaan parantumattomuudesta täytyy olla aina vähintään kahden lääkärin mielipide. Hallituksen aiempien ohjeiden mukaan lääkäri ei saa ehdottaa armokuolemaa vaihtoehtona, vaan aloitteen tulee tulla potilaalta.

Harkintavalta siirtyy lääkäreille, jos potilas on tehnyt kirjallisen toiveen armokuolemasta, mutta ei kykene sitä enää heikentyneen tilansa vuoksi itse toistamaan.

Nuorten, 12-16-vuotiaiden potilaiden osalta laki vaatii eutanasia toteuttamiseksi potilaan oman toiveen lisäksi myös vanhempien suostumuksen.

Hollannin tavoin armokuolemaan on suhtauduttu sallivasti mm. Sveitsissä ja Belgiassa, vaikka kyseessä on periaatteessa edelleen rikos.

Yhdysvalloissa Oregonin osavaltiossa lääkärit ovat saaneet avustaa parantumattomasti sairaiden potilaiden itsemurhassa vuodesta 1997 lähtien.

Termi eutanasia tulee yhdistetyistä kreikankielisistä sanoista eu ja thanatos, mikä tarkoittaa "hyvää kuolemaa".

STT-MH
1.12.2000


Ulkomaat -sivulle