Läheisten hoiva jäänyt työelämän sivuun
Työaikojen eriytyminen saattaa uhata perhe-elämää
Suomessa naiset voisivat olla edelläkävijöitä kamppailussa yhä piteneviä työpäiviä vastaan. Nyt uhkakuvana on, että jousto- ja tehokkuuspaineissa meillä saatetaan lopulta paiskia iltamyöhään jatkuvia työpäiviä Yhdysvaltain malliin.Näin kärjisti professori Raija Julkunen STAKES:n Elämää Euroopassa -seminaarissa Helsingissä tiistaina. Työ- ja perhe-elämän yhdistämisen malleja käsittelevä kaksipäiväinen seminaari on osa Suomen EU-puheenjohtajuuskauden epävirallista ohjelmaa.
Suomessa naisten ja miesten tekemien työtuntien ero on EU:n pienin. Julkunen ihmetteli, millä hinnalla tähän on päästy.
Vaikka palkkatyöurakka jaetaan tasan, jäävät kotityöt yhä pitkälti naisten vastuulle. Meille ei myöskään ole syntynyt erityisen perheystävällisten yritysten malleja. Niinpä keskustelua käydään mm. siitä, kuka huolehtii pienistä koululaisista iltapäivisin koulun päätyttyä.
Työajasta yksityisasia
Tähän asti työajat ovat Julkusen mukaan palvelleet perhettä ja perhe-elämää: on pitkiä perhevapaita ja säännöllinen työaika. Nyt normaalin työajan lyhentymisen suuntaus näyttää taittuneen ja työajat alkavat eriytyä.
Perheelliset palkansaajat haluavat kyselyjen
perusteella ennemmin joustavuutta ja työajan
itsesäätelyä kuin työajan lyhentymistä. Nämä
toiveet voidaan toteuttaa vain paikallisesti
sopimalla.
- Työajasta on tulossa yksityisasia, tiivisti
Julkunen.
Voikin käydä niin, että vapaat illat ja viikonloput, vuosiloma ja tietyssä iässä alkava eläkeikä eivät jatkossa olekaan nykyisenkaltaisia itsestäänselvyyksiä.
Myös uupumus uhkaa. Tutkija muistutti, että Työterveyslaitoksen parin vuoden takaisen tutkimuksen mukaan liki kaksi kolmasosaa suomalaisista teki vähintään 40-tuntista viikkoa ja kolmasosa vähintään 45-tuntista. Sopimuksen mukaiset viikkotyöajat ovat sentään alle 40 tuntia.
Julkunen löysi naisten vastarinnan aineksia siitä, että valtaosa mm. osa-aikalisän ja vuorotteluvapaan käyttäjistä on naisia.
Naiset työllisyysasteen noston välineiksi
Suomessa ja Norjassa naiset tulivat aikoinaan palkkatyömarkkinoille "vastahakoisesta sosiaalipolitiikasta" huolimatta: työelämään tuloa ei erityisesti tuettu, eikä mm. päivähoitoa ollut järjestetty.
Toisaalta meillä ei ollut myöskään rakenteita, jotka olisivat estäneet naisten työhönsiirtymisen. Tämmöisiä olisivat voineet olla mieselättäjyyden malli tai "miehen kunnia", joka olisi vaatinut vaimon kotonaoloa.
Suomalaiset agraarit perinteet korostivat ennemmin kaikesta selviävän naisen mallia. Käsitys vain vahvistui sotavuosina.
Mannereurooppalainen mieselättäjän malli ei Julkusen mukaan voi jatkua: se pitää työhön osallistumisasteen alhaisena ja tuo työelämään jäykkyyksiä. Selviä "kuolemansyntejä" tehokkuuspyrkimysten kannalta.
Naisten ansiotyö onkin saanut uuden poliittisen
oikeutuksen työllisyysasteen nostosta.
- Naiset on välineellistetty uudella tavalla. Meitä
käytetään nyt työllisyysasteen nostamiseen.
Kahden elättäjän perhemalli näyttää siis voittavan. Sehän tarjoaa mm. hyvän puskurin työelämän epävarmuuksia vastaan.
Julkunen kuitenkin ihmetteli, kuinka käy hoivatyön
nykymallisen palkkatyön puristuksessa.
Tunnustetaanko työssäkäyvän äidin, isän tai
vanhempiaan hoitavan tyttären hoivarooleja?
- Jokaisella on kuitenkin elämänsä aikana jaksoja,
jolloin antaa tai tarvitsee hoivaa.
EU:n Perhe ja työ -asiantuntijaverkostoa koordinoiva professori Michel Domsch Hampurista katsoikin, että tarvitaan numerotietoa, faktaa, jonka avulla yritykset ja työnantajat vakuutetaan siitä, että niiden on taloudellisesti järkevää tukea perhe- ja työelämän yhteensovittamista.
Tuki voi tarjota etulyöntiaseman esimerkiksi kilpailussa hyvistä työntekijöistä.
STT-MH
8.10.1999
