Työelämän muutokset uhkana tasa-arvolle
Työelämän muutokset ovat 90-luvulla tiivistyneet tehokkuuden, tuottavuuden ja joustavuuden lisäämiseen. Kiinteästi työelämässä ja sen muutoksissa mukana oleville suomalaisnaisille tämä on merkinnyt uusia tasa-arvoon liittyviä ongelmia.
Tilastokeskuksen
työolotutkimuksen mukaan 90-luvun palkansaajanaisten
kokemuksissa korostuvat työpaineet ja työsuhteiden
epävarmuus.
Sukupuolten tasa-arvon kehitystä ovat analysoineet
Tilastokeskuksen tutkijat filosofian tohtori Anna-Maija
Lehto ja tutkija Hanna Sutela. Raportti Tasa-arvo
työoloissa perustuu laajoihin työolohaastatteluihin.
Koko palkansaajakuntaa edustavat työolotutkimukset
vuosilta 1977-97 kuvaavat pitkän aikavälin
muutoksia naisten ja miesten työoloissa ja tasa-arvon
kokemuksissa.
Suomalaisnaiset ovat pitkälle koulutettuja ja he tekevät
miesten kanssa lähes yhtä pitkää työpäivää. He
arvostavat omaa työtään ja haluavat kehittyä siinä.
Naisia on Suomessa poikkeuksellisen paljon
esimiestehtävissä, joissa he enemmän kuin
miesesimiehet kannustavat alaisiaan opiskelemaan ja
kehittymään työssään.
Suomalaisnaiset ovat vahvasti
mukana teknisessä kehityksessä ja käyttävät
tietokoneita työssään hieman enemmän kuin miehet.
Tilastokeskuksen tutkijoiden mukaan on kuitenkin
nähtävissä, ettei työelämän uudistuksissa osata ottaa
sukupuolta riittävästi huomioon. Kilpailuideologia ja
tulosten määrällinen mittaaminen sopivat erityisen
huonosti naisille tyypilliseen ihmissuhde- ja
tietotyöhön.
Uusia haasteita perheen ja työn yhteensovittamiselle
Työssäkäynti on yleisintä niissä suomalaisperheissä,
joissa on alaikäisiä lapsia. Näihin perheisiin kertyy myös
eniten työtunteja. Pienten lasten isät tekevät pidempää
työviikkoa kuin muut palkansaajat ja erityisen paljon
ylitöitä.
Äideillä taas työpanos kasvaa lasten iän myötä.
Suurin osa kotitöistä jää edelleen naisille, joskin
työttömiksi jääneet miehet ovat alkaneet osallistua
niiden tekoon aiempaa enemmän.
Työpaineiden kasvu ja kilpailun kiristyminen 90-luvulla
ovat heijastuneet työn ja perheen asettamien
vaatimusten yhteensovittamiseen.
Aiempaa useammalla
palkansaajalla työasiat pyörivät mielessä myös kotona,
entistä useampi kokee laiminlyövänsä kotiasioita
ansiotyön vuoksi ja entistä useampi nainen toteaa
perheen saavan joskus jäädä työn vuoksi syrjään.
On
ilmeistä, että työ on 90-luvulla saanut ensisijan
aiempaa useammin, kun naiset ovat tehneet ratkaisuja
työn ja perheen välillä.
Työpaikan ilmapiiri ja sosiaaliset suhteet naisille
tärkeitä
Kaksi viidesosaa naisista (41 %) ja reilu kolmannes
miehistä (36 %) on havainnut työpaikallaan eri syihin
perustuvaa syrjintää.
Ilmiö on yleisin valtion töissä. Ei
kuitenkaan näytä siltä, että syrjintä olisi lisääntynyt
90-luvulla. Syrjintä liittyy läheisesti työpaikalla
esiintyvään henkiseen väkivaltaan.
Naiset kertovat
työpaikallaan esiintyvän kiusaamista selvästi useammin
(44 %) kuin miehet (33 %). Kiusaaminen näyttää olevan
oire työpaikan huonosta ilmapiiristä, työpaineista,
henkilöstövähennyksistä ja epävarmuudesta ylipäänsä.
Toisaalta naisille työpaikan ilmapiiri ja sosiaaliset
suhteet ovat tärkeämpi osa työelämää kuin miehille. He
korostavat niihin liittyviä sekä myönteisiä että kielteisiä
asioita enemmän kuin miehet.
Palkkaero hieman kaventunut
Työelämän syrjintä ilmenee myös palkkauksessa.
Viimeisimmän tutkimuksen mukaan laskettu naisten
keskimääräinen bruttokuukausiansio (9 100 markkaa) on
vain 80 prosenttia miesten keskiansioista (11 500
markkaa). Naisten pienempi palkka ei johdu
koulutustason tai työkokemuksen eroista.
Naisten kannalta 90-luvun kehitys näyttää kuitenkin
myönteiseltä: sukupuolten välinen palkkaero on
kaventunut noin neljällä prosenttiyksiköllä.
Eron
pienenemiseen ovat todennäköisesti vaikuttaneet
naisten koulutustason nopeampi kohoaminen ja
90-luvun keskitetyt tulosopimukset.
IA
8.10.1999
Politiikka -sivulle
|