Pekka, Posti ja Sonera - Vennamo kertoo oman totuutensa "Sonera-sotkusta"
Soneran toimitusjohtajan tehtävistä potkut saanut Pekka Vennamo on pettynyt mies. Silti hän ei tunnusta itseään katkeraksi. Hän ei kuitenkaan tunne tehneensä mitään väärää Soneran
osakeostojen yhteydessä, eikä erottamiseen hänen mielestään ollut perusteluja.Erottamisen syyn hän kuitenkin ymmärtää: häntä pidettiin yritysjohtajanakin edelleen poliitikkona.
Vennamo selvittää tiistaina ilmestyneessä kirjassaan yksityiskohtaisesti oman näkemyksensä prosessista, joka lopulta johti viime tammikuun alussa hänen erottamiseensa. Kirja on nimeltään yksinkertaisesti "Pekka, Posti ja Sonera (kertomus tosielämästä)".
Vennamo on pettynyt, mutta samalla myös helpottunut. Hän kirjoittaa kirjan loppusanoissa, ettei hän aio enää mennä päätoimiseen palkkatyöhön. Hän työskentelee omistamassaan Sijoitus Oy:ssä ja tekee kaikenlaista kiinnostavaa.
- Oravanpyörässä juostessaan kuvittelee, että maailmassa ei ole mitään muuta. Nyt olen huomannut, että onhan sitä. Pyörään en aio enää palata, hän päättää kirjansa.
Liian kovat poliittiset paineet
Kirjassa tulee esiin kolme syyllistä itse erottamisprosessissa. Hän kirjoittaa, että liikenneministeriön neuvotteleva virkamies Kalevi Alestalo pani hölösuisella lausunnollaan alulle tapahtumien vyöryn. Alestalo oli lehtihaastattelussa sanonut, että Soneran johtoa suosittiin osakemyynnissä.
Toinen erehtyjä oli Merita-pankki. Pankki ei jostain syystä rekisteröinyt Vennamon osakejärjestelyjä. Sisäpiirirekisteriin ei tullut tietoa Vennamon ja hänen tyttäriensä osakejärjestelyistä, joten liikenneministeriöllä ei ollut ratkaisuja tehdessään oikeaa tietoa.
Kolmas syyllinen oli Vennamon näkemyksen mukaan hermonsa menettänyt liikenneministeri Matti Aura (kok.). Hänen mielestään Aura oli ajautunut koko asiassa henkisen umpikujan tilaan.
Erityisesti Vennamoa loukkasi Auran julkisuudessa esittämä väite, että Vennamo olisi yrittänyt salata tietoja osakeomistuksestaan tai perheen sisäisistä kaupoista.
- On makuasia, kutsunko tilaa muodikkaasti burn outiksi vai kyvyttömyydeksi kestää poliittisia paineita. Auran eroamisensa jälkeen saama pitkä sairasloma kertoo paljon, hän kirjoittaa.
Kuitenkin Aurakin oli Vennamon mielestä ennemminkin uhri. Auran päätöksen taustalla olivat liian kovat poliittiset paineet. Kokoomus halusi Sauli Niinistön johdolla nousta suurimmaksi eduskuntapuolueeksi, ja Auran oli siivottava pöytä.
Kuka omistaa valtionyhtiöt?
Soneran hallitus vapautti Vennamon toimitusjohtajan tehtävästä 4. tammikuuta. Keskeinen syy oli se, että Aura oli menettänyt luottamuksensa Vennamoon. Aura itse erosi samassa yhteydessä valtioneuvoston jäsenyydestä.
- Oma ero on toinen typeryys, jota olet tekemässä, kirjoittaa Vennamo sanoneensa Auralle.
Samana päivänä illansuussa ilmeni, että Meritassa oli tapahtunut virhe: Vennamon osakekauppojen arvo-osuusilmoitukset olivat inhimillisen virheen vuoksi jääneet toteutumatta. Tässä vaiheessa oli kuitenkin jo myöhäistä peruuttaa aiempia päätöksiä.
- On... selvää, etteivät toimitusjohtajan erottaminen ja ministerin ero ole sellaisia asioita, joita peruutetaan. Sehän olisi sama kuin kuollut heräisi henkiin. Nekrologit, kiitokset ja haukutkin pitäisi perua.
Vennamo pohtii valtion omistajapolitiikkaa sekä
hänen tapauksessaan että yleisemminkin. Hänen
mielestään Aura teki päätöksiä ikään kuin olisi
omistanut itse Soneran.
- Kuka omistaa Suomen valtionyhtiöt? Kenellä on
valta tehdä niitä koskevia päätöksiä, hän kysyy.
Vennamo muistuttaa myös, että valtion ei sallita omistajana suosivan omistamaansa yritystä yksityisiä kilpailijoita vastaan. Yksityiset omistajat saavat sen sijaan olla puolueellisia oman yrityksensä hyväksi.
- Kansa vaatii valtionyhtiöiltä edullisia tai ilmaisia palveluja, joiden on oltava kaikkialla saatavilla samoin ehdoin. Samaan hengenvetoon vaaditaan lisää kilpailua, jotta palvelujen taso paranisi. Näihin kahteen vaatimukseen sisältyy kuitenkin sovittamaton ristiriita.
Yhteistyötä Viron kanssa
Vennamo aloittaa kirjansa siitä, kun hän vuonna 1983 nousi valtioneuvoston jäseneksi toisen valtiovarainministerin pallille. Sitä seurasi liikenneministeriys. Lopulta kymmenkunta vuotta sitten hän siirtyi kesken ministerikauden liikelaitostetun PTL:n johtoon.
Paljon on tänä aikana ehtinyt tapahtua. Ennen oli posti- ja telelaitos. Nyt Suomen Posti jatkaa postitoimintaa. Soneraa eli entistä PTL:n telepuolta ollaan kovaa vauhtia yksityistämässä. Näistä vaiheista Vennamo kirjoittaa perusteellisesti.
Mitään suuria yllätyksiä Vennamo ei paljasta. Joitain uusia asioita kuitenkin tulee esiin. Vennamo kertoo mm., kuinka hänen johtamansa liikelaitos oli läheisessä yhteistyössä Baltian maiden kanssa jo ennen niiden uudelleenitsenäistymistä.
Tele rakensi kaikessa hiljaisuudessa NMT-verkon avulla Virolle ulkomaanyhteyksiä jo ennen Viron virallista itsenäistymistä. Myös postitoiminnassa ryhdyttiin yhteistoimintaan ennen itsenäistymistä.
Vennamo kertoo myös värikkäästi, kuinka hän varmisti sen, että Tele pääsi Baltian maihin tasavertaisena ruotsalaisten kanssa.
200 kansalaisen juorupalsta
Suomen Postin pääjohtajana on nykyisin Asko Saviaho ja Soneran toimitusjohtajana Aulis Salin, molemmat Vennamon entisiä alaisia. Kovin hyvää arvosanaa Vennamo ei näiden miesten toiminnasta anna.
Saviahon synniksi Vennamo mainitsee mm. sen, että Saviaho jätti postitoimipaikkojen lopettamispäätöksen muiden järjestelyjen yhteydessä kielteisen postijulkisuuden hänen taakakseen. Salin taas suhtautui haluttomasti kansainvälistymiseen.
Kirjan lopussa on hieman erikoinen henkilöhakemisto. Kyse on eräänlaisesta juorupalstasta. Kustakin kirjassa esiintyneestä runsaasta 200 ihmisestä on lyhyt Vennamon luonnehdinta. Kaikki esittelyt eivät ole mitenkään mairittelevia, vaikka useimpia Vennamo kiitteleekin.
Vennamo käyttää myös omaperäistä kirjoittamistapaa. Lähes kaikki keskustelut hän on kirjannut suorien sitaattien muotoon. Tosin hän muistuttaa, ettei näiden sitaattien väitetäkään pitävän täysin paikkaansa. Kyse onkin siitä, miten hän muistaa sanomiset.
Kirjassa on myös kevennyksinä useita hauskoja sattumuksia. Kokonaisuuden kannalta niillä ei kuitenkaan ole suurta merkitystä.
Niistä kuitenkin tulee hyvin esiin, että Vennamo tarttuu mielellään olutlasiin ja viskikin tuntuu maistuvan. Lukijalle saattaakin jäädä se kuva, että Vennamon neuvonpidot ovat olleet usein aika lailla kosteita.
STT-MH
8.10.1999
