Ympäristötieteiden väitös: Natura 2000 -alueet olisi voinut valita viisaammin
Luonnonsuojelualueita on Suomessa viime vuosina valittu monipisteytysmenetelmällä. Kyseisen järjestelmän toimivuutta arvioidaan kriittisesti Jyväskylän yliopistossa lauantaina tarkastettavassa bio- ja ympäristötieteiden väitöskirjassa.Kaija Virolainen sanoo tutkimuksensa pohjalta monipisteytysmenetelmän olevan luonnon monimuotoisuuden suojelun kannalta kaikkein heikoin.
- Parempi olisi vaikka arpoa suojelualueet, Suomen biodiversiteetti-projektissa työskentelevä tutkija viittaa väitöstutkimuksensa tuloksiin.
Virolaisen mukaan yhtä oikeata menetelmää suojelualueiden valitsemiseksi ei ole olemassa, vaan päätöksenteossa pitäisi vertailla useamman menetelmän antamia tuloksia.
Sen sijaan maailmalla jo 80-luvun alussa puutteelliseksi todettuja monipisteytysmenetelmiä tulisi välttää.
Virolainen sanoo Suomen luonnonsuojeluohjelmia varten kehiteltyjen pistelaskentatapojen rikkovan matematiikan perussääntöjä, sillä niissä saatetaan yhdistellä matemaattisiin laskutoimituksiin vertailukelvottomia luokkia.
Virolaisen mielestä Natura 2000 -alueiden valinnassa tehtyjä virheitä pitäisi mahdollisuuksien mukaan korjata ja ainakin tulevien suojelualueiden valinnassa tulisi hyödyntää tietotekniikan ja paikkatietojärjestelmien mahdollisuuksia.
- Optimointiin perustuvalla menetelmällä voidaan etsiä paras ratkaisu suojelualueiden valintaongelmaan, Virolainen uskoo.
Hän sanoo niin sanottujen heurististen menetelmien toimivan hyvin, jos tavoitteena on suojella kaikki lajit pienellä määrällä alueita. Menetelmässä valitaan ensin isosta joukosta parhaat alueet jonkin kriteerin perusteella, ja sen jälkeen valitaan ominaisuuksiltaan sitä täydentäviä alueita.
Myös
optimointimenetelmässä etsitään parhaita
vaihtoehtoja eri kriteerien pohjalta.
- Muuten on mahdollista, että tullaan suojelleeksi
liikaa yhtä ja samaa piirrettä jonkin toisen
kustannuksella, Virolainen mainitsee.
Virolaisen tutkimuksen mukaan optimointi ja heuristiset menetelmät olivat lähes yhtä tehokkaita. Niissä voidaan biologisten arviointiperusteiden lisäksi käyttää kulttuurisia, taloudellisia, poliittisia tai vaikka alueen geologiaan ja historiaan liittyviä perusteita.
Kaija Virolainen ei ole unohtunut tukijakammioonsa kriittisine havaintoineen. Hän toimii varsinaisen tutkimustyönsä ohessa yhteistyössä Keski-Suomen ympäristökeskuksen perinnemaisemien suojeluhankkeessa ja on tuonut menetelmätietoutta esiin myös Etelä-Suomen metsiensuojelua pohtivassa työryhmässä.
STT-MH
8.10.1999
