Rillit pois ja riman yli
Urheilupolitiikan eheyttäminen jäi Urho Kekkoselle vain haaveeksi
Urho Kekkonen tunnettiin siitä, että hän yleensä onnistui siinä mihin ryhtyi. Hänen pitkän yhteiskunnallisen uransa aikana yksi selkeä tavoite jäi kuitenkin vain haaveeksi. Kekkosen toivoma suomalaisen urheilujärjestöelämän eheytyminen toteutui vasta hänen kuolemansa jälkeen 1990-luvulla.Kekkosen tavoite urheiluelämän eheyttämisestä tulee näkyvästi esiin keskiviikkona julkaistussa Urho Kekkosta urheilumiehenä kuvaavassa teoksessa Rillit pois ja riman yli.
Kekkonen puhui tavoitteensa puolesta vuosikymmeniä ja joutui usein lyömään asiassa päätään seinään. Samalla hän sai myös lisää vastustajia.
Kirja koostuu Kekkosen urheiluun liittyvistä lehtijutuista, muistiinpanoista, kirjeenvaihdosta, puheista ja haastatteluista 1920-luvulta 1970-luvulle. Teoksen on toimittanut Kekkos-asiantuntija dosentti Ari Uino.
Kekkonen puhutti urheilukansaa jo 1920-luvulla. Monelle lienee jäänyt unholaan, että Kekkonen oli nuoruudessaan mestaritason urheilija. Hän kuului Suomen kärkikaartiin sekä pikajuoksussa että hypyissä. Olipa hänellä jossain vaiheessa vauhdittoman kolmiloikan epävirallinen maailmanennätyskin.
Kekkonen oli räväkkä urheilukentillä ja erityisen räväkkä hän oli urheilujärjestöelämässä. Hänestä tuli jo nuorena poikana kotiseuransa Kajaanin Kipinän johtaja. Hän oli kaikkialla "suuna päänä", ja sitä myötä tie aukeni myös valtakunnallisten järjestöjen johtoon.
Kekkonen johti Suomen urheiluliittoa vuosina 1928-47 ja Suomen olympiakomiteaa vuosina 1938-46. Näinä aikoina Kekkonen tuli tunnetuksi kiisteltynä johtajapersoonallisuutena.
Ylemmyyttä ja alemmuutta
Kekkosen ensimmäinen ulkopoliittinen koetinkivi on vuodelta 1932, jolloin kansainvälinen olympiakomitea julisti ruotsalaisten avustuksella Paavo Nurmen ammattiurheilijaksi. Nurmea ei siten kelpuutettu Los Angelesin olympiakisoihin.
Kekkonen teki hartiavoimin töitä Nurmen puolesta. Hän ei kuitenkaan ollut päättävissä elimissä, joten työ ei tuottanut tulosta. Kirjasta ilmenee myös, etteivät Kekkosen räväkät otteet olleet mitenkään omiaan parantamaan asiaa.
Uino muistutti, että etenkin noihin aikoihin ruotsalaiset tunsivat ylemmyydentuntoa suomalaisia kohtaan. Vastaavasti suomalaiset tunsivat alemmuudentuntoa.
Näiden tapahtumien jälkimainingeissa yleisurheilusuhteet Ruotsin kanssa keskeytettiin Kekkosen aloitteesta moneksi vuodeksi. Uino kertoi, että eräät Helsingin seurat olivat näreissään päätöksestä menetettyjen markkojen vuoksi ja järjestivät Kekkoselle potkut urheiluliiton johdosta.
Kekkonen ei jäänyt nuolemaan näppejään vaan masinoi maakunnista 200 seuraa taakseen. Potkut pysyivätkin voimassa vain kuukauden ajan.
Uinon mukaan julkisuus, negatiivinenkin julkisuus palveli Kekkosen poliittisia pyrkimyksiä. Hänestä annettiin kuva pystyvästä urheilujohtajasta. Poliittisen uran saavutukset ovatkin sitten jo tuttuja kaikille.
Kirjan julkistamistilaisuudessa kommenttipuheenvuoron pitänyt keskustan presidenttiehdokas Esko Aho ei ollut tässä asiassa aivan samaa mieltä.
Hän myönsi, että Kekkonen sai urheiluelämästä varmasti paljon kannatusta ja kannattajia. Tämä ei hänen mielestään kuitenkaan sittenkään ollut merkittävää.
Ahon näkemyksen mukaan urheiluelämä kiinnostaa siksi, että siinä voi päästä käyttämään taitoja, joita on hankkinut politiikassa. Samoin urheilun perusominaisuus - 100 prosenttia peliin - viehättää poliitikkoja.
STT-IA
5.11.1999
