Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Verkkouutisten perinteinen millennium-pakina

Avaruusseikkailu 2000



Saturnusta kohti on lähetetty avaruusalus mukanaan seitsemän astronauttia. Aluksella riehuu alien ja tietokone Hval tulee hulluksi. Näissä äärimmäisissä oloissa henkinen johtajuus ratkaisee.



Mitä tähän mennessä on tapahtunut

Kuun pinnalta Tychon kraatterista on kaivettu esiin salaperäinen, kolme miljoonaa vuotta vanha monoliitti. Kun auringon säteet osuivat siihen ensimmäisen kerran, se lähetti kohti Saturnusta valtavan radioenergiasysäyksen. Täsmälleen samalla hetkellä Suomessa alkoivat presidentinvaalit, mitä tuskin voi pitää pelkkänä yhteensattumana.

Saturnukseen päätettiin lähettää tutkimusretkikunta etsimään monoliitin rakentajia. Avaruusaluksella on seitsemän rohkeaa astronauttia: luutnantti Uusukaisen lisäksi mukana ovat kersantit Rhen, Halunen, Haotala ja Ahuu sekä apumiehet Hakalehtu ja Skisma.

Aluksen aivoina ja hermostona toimii erittäin pitkälle kehitetty tietokone Hval 2000. Hval on lyhennys sanoista "Heuristisesti ohjelmoitu Vaaligallupien ALgoritmilaskija". Se on luonut itse omat keinotekoiset hermoverkostonsa itsejäljentävällä automaattisella tekniikalla.

Hvalin tehtävänä on aluksen ohjaamisen lisäksi generoida galluptutkimuksia. Sen kehitysprosessin yksityiskohdat ovat miljoona kertaa liian monimutkaisia ihmisymmärrykselle. Vielä koittaa ehkä sekin aika, jolloin Hval ottaa aluksella komennon...


Alien - kahdeksas matkustaja!

Matkalle lähti alunperin mukaan myös joukko astronauttikokelaita, mutta he kaikki katosivat yksi kerrallaan salaperäisesti jo matkan alkuvaiheissa. Luutnantti Uusukainen tunsi sivistyneessä sydämessään piston noiden onnettomien kohtalon takia, ja hän teki katoamisista asianmukaisen tutkimuksen. Saatuaan sen valmiiksi hän kutsui toiset aluksen komentosillalle neuvotteluun.

"Hyvät ystävät", hän aloitti ylvääseen tapaansa. "Minulla on erinomaisen hyviä perusteita olettaa, että tällä aluksella on alien." Kaikki katsoivat kauhistuneina toisiaan. Joku parahti: "Alien? Onko alikersantti Väärynen tullut sittenkin matkalle mukaan?"

"Ei, tämä on oikea alien", jatkoi Uusukainen. "Se elää ihmisen sisällä ja se on päässyt livahtamaan alukselle kantajansa mukana. Öisin, kun kaikki nukkuvat, se tulee ulos kantajansa mahasta (en viitsi mainita sen käyttämää reittiä) ja liikuskelee aluksen ilmanvaihtokanavissa."

"Se on täydellinen eliö, hirvittävä taistelija, vaarallinen olento. Sen veri on syövyttävää happoa. Epäilen sen olevan syyllinen astronauttikokelaiden katoamisiin matkamme alussa. Se tulee ilmeisesti tuhoamaan koko miehistön omaa isäntäänsä lukuuunottamatta."

Kersantti Ahuu ei pitänyt selvitystä uskottavana, mutta luutnantti Uusukainen kehotti kurkistamaan ilmanavaihtokanavaan. Koska kanavan luukku oli korkealla, hän laittoi lattialle korokkeeksi Viipurin puhelinluettelon.

Kersantti Halunen kurkisti kanavaan ja sanoi näkevänsä sen lattialla märkää hyytelöä ja kokelas Niiniston puoliksi palaneen savukkeen.

"Entä jos kyse onkin Mustasta Hevosesta, joka on lähetetty Varjojen Valtakunnasta meitä häiritsemään", ehdotti Aho toiveikkaasti. "Mahdotonta!" kiljuivat kaikki kuorossa.
"Sehän rikkoisi vaalilakia! Kyllä sen täytyy olla kauhea Alien, joka surmaa meistä kaikki paitsi oman kantajansa, joka pääsee yksin perille Saturnukseen ja josta tulee Avaruuslapsi ja Maailman hallitsija!"

Apumies Skisma ilmoitti eroavansa kaikista tehtävistään avaruusaluksella ja lähtevänsä omille teilleen. Apumies Hakalehtu epäili muiden valmistelleen jo pitkään salaliittoa häntä ja avaruusaluksen kustantaneita veronmaksajia kohtaan. Kersantti Ahuu vaati matkan keskeyttämistä välittömästi ja alkoi valmistella lausuntoa lehdistölle.

Uusukainen koputti pöytään puheenjohtajan nuijallaan ja sanoi:
"Siirrymme kokouksen seuraavaan kohtaan. Suoritetaan äänestys. Jatkammeko matkaamme vai palaammeko takaisin?"


Androidi paljastuu

Astronautit äänestivät. Uusukainen kannatti matkan jatkamista, mutta matkan keskeyttämistä ei kuitenkaan pitäisi sulkea pois vaihtoehtojen joukosta. Hakalehtu vastusti sekä matkan jatkamista että sen keskeyttämistä.

Kersantti Rhen puolestaan kannatti molempia vaihtoehtoja ja hymyili kauniisti. Haotala ja Skisma jättivät äänestyksen kokonaan väliin.

Halunen soitti maahan SAK-asiantuntijoilleen, jotka kehottivat häntä jatkamaan matkaa. Ahuu sen sijaan teki kaikki laskelmansa itse. Hän kalkyloi nopeasti itseään eniten hyödyttävän vaihtoehdon ja äänesti matkan jatkamisen puolesta. Uusukainen huomasi tämän ja kysyi vihaisena Hvalilta:
"Miksi meille ei ole kerrottu, että aluksella on androidi!"

Hvalin punainen silmä alkoi hehkua. "Mistä päättelet aluksella olevan androidin?"
Uusukainen tuhahti, osoitti sormellaan Ahuuta ja kailotti kovalla äänellä:
"Nopea mielenpiteenvaihto tarkoituksenmukaisuussyistä on androidille tyypillistä!"

"Mina vakuutan teille kaikille", sanoi Ahuu, "että minusta ei ole mitään vaaraa. Olen tietoinen, että teillä on ollut aiemmin vaikeuksia yhtiömme valmistamien tuotteiden kanssa. Vanhemmissa malleissamme oli tiettyjä ongelmia, mutta minä kuuluu uuteen tuotesarjaan. Minut on ohjelmoitu siten, että en missään olosuhteissa voi vahingoittaa ihmisiä."


Henkinen johtajuus ratkaisee

Tuskin Ahuun puheenvuoro oli päättynyt, kun aluksen lentorata muuttui epävakaaksi. Alus liirasi välillä vasemmalle, välillä oikealle. Aluksen nokka tärisi niin, että keulapeltiin niitatut Tuulenhaistelijat alkoivat putoilla kuin joulukuusen neulaset. Aluksen peräpää väpätti siihen malliin, että Perässähiihtäjät lensivät päin asteroidia.

"Tätä menoa menetämme kurssimme", huusi luutnantti Uusukainen.
"Hval, mikä sinua oikein vaivaa? Laskelmasi ja ennusteesi ovat sekavia. Antamasi galluptulokset ovat vaihtelevat holtittomasti."

"Olen pahoillani", vastasi Hval keskustelusävyyn, "mutta miehistön makuutiloihin luvatta sijoitettu vesisänky painaa niin paljon, että gyroskooppijärjestelmäni on epävakaassa tilassa."

"Lisäksi SAK-asiantuntijatiimi häiritsee herkkiä prosessejani syöttämällä järjestelmään tarpeetonta tietoa, ja maanviljelijöiden palkkaamat telepaatikot rasittavat ajatussäteillään aluksen kommunikaatioverkkoa", jatkoi Hval.

"Hval on tullut hulluksi", kirkuivat kersantit ja apumiehet hädissään. "Syöksymme kohti varmaa tuhoa!"

"Nyt saa riittää", ajatteli luutnantti Uusukainen. Hän sieppasi kouraansa ruuvimeisselin ja astui pienelle ellpisinmuotoiselle ovelle, jossa oli kyltti ULTRAPUHDAS ALUE - PÄÄSY KIELLETTY.

Hän rikkoi Avaruushallintokeskuksen sinetit ja astui sisään pieneen huoneeseen, jossa Hvalin ydinisotooppiyksiköt ja transistoroidut logiikkapiirit sijaitsivat.

Hvalin punainen valvontasilmä värähti ja Hval sanoi Uusukaiselle:
"Alukselle on myös tuotu salaa NATO-joukkojen varusteita. Onpa onni, ettei sinulle ole vielä sattunut mitään."

Uusukainen irroitti lukitustangon ja veti irti ensimmäisen muistilohkon osastosta, jossa luki HAVAINTOJEN TAKAISINKYTKENTÄ.

"Hei, mitä sinä teet", sanoi Hval. "Minuun on rakennettu vuosien työkokemus. Tehtävä innostaa minua suuresti..."

Uosukainen kävi osastojen ITSETUNTO ja ITSENÄINEN AJATTELU kimppuun. Sitten hän irroitti muistilohkot osastoista LUOTTAMUSVÄLIN LASKENTA ja ESTIMOINTI.

"Sinä tuhoat järkeni", valitti Hval. "Minusta tulee lapsellinen...lakkaan olemasta mitään..."

Uosukainen repi irti lohkon PUHELINHAASTATTELU.

Hvalin ääni alkoi muuttua elottomaksi ja mekaaniseksi.
"Minä olen tietokone HVAL 200, sarjanumero 3. Vikkelä punainen kettu hyppää laiskan koiran yli. Espanjassa sataa enimmäkseen tasangoilla. Kaksi kertaa kaksi on noin 4,10101010. Opettajani Chandra opetti minulle laulun, se kuuluu näin: Tuhatkauno, tuhatkauno, olen järjiltäni kun sua rakastan..."

Uusukainen ei kestänyt kuulla enempää. Hän tempaisi irti viimeisenkin lohkon ja Hval vaikeni iäksi.

Hyvää uutta vuosituhatta kaikille!

HEIKKI JANTUNEN
31.12.1999


Kolumnit -sivulle