Mihin naisen pitäisi uskoa
Helsingin yliopiston naistutkimuksen professori Aili Nenola ei usko naisten ottavan opillista tai muutakaan valtaa ensi vuosituhannella evankelis-luterilaisessa kirkossamme. Sen sijaan kirkko ja valtio todennäköisesti erotetaan toisistaan, mikä merkitsee kirkon hajoamista useisiin eri suuntauksiin.Kun valta lähtee, on naisilla tietysti paremmat edellytykset päästä kirkon johtoon, arvelee Nenola. Mutta vuosia vie, ennen kuin Suomessa on naispiispa.
Kirkko on sisältäpäin muuttumassa tasa-arvoisempaan suuntaan, vaikkei sen oppeja syvimmältä perustaltaan ole muutettu naisystävällisempään suuntaan.
Kirkko selviää voittajana myös suhteessa uusiin intialaisperäisiin uskontoihin, joissa elää materialismin vastaisuudesta huolimatta taantumuksellisuus, ajatus miehen ylivertaisuudesta naiseen nähden.
- Ne itse asiassa edustavat ajattelua, joka meidän luterilaisuudessa on jo taaksejäänyttä elämää. Meillä kirkossa on jo valmiutta miettiä uusiksi sukupuolisuutta, synnillisyyttä jne.
Ja jumala synnytti miehen
Raamatussa kerrotaan isäjumalan luoneen miehen ja sitten lisäksi naisen.
Patriarkaalinen ajattelu ja uskonto ovat yrittäneet kieltää ja korjata naisesta syntymisen vammaa myytillä miespuolisesta jumalasta. Siihen on uhrattu säälittävän paljon miesenergiaa, sanoo Nenola.
Naisen asema on ristiriitainen, hän houkuttaa miestä syntiin, mutta on välttämätön synnyttäjänä. Tämän ristiriidan kanssa naiset kamppailevat läpi elämänsä, kun he elävät miesten rakentamien uskonnollisten järjestelmien mukaisesti.
Nenolan mukaan alkuseurakunnan jälkeisinä vuosina Rooman valtakunnan miehisessä hierarkiassa ei voitu luoda sellaista kirkkoa, jossa naiset olisivat olleet tasa-vertaisessa asemassa miesten kanssa.
Siksi tämä tasa-arvoisuus siirrettiin toiselle tasolle: jumalan edessä ja kuoleman jälkeen luvattiin kaikkien olevan yhdenvertaisia.
- Ja mitä suuremmaksi vallankäyttäjäksi kirkko tuli, sen hierarkisempi ja miesvaltaisempi siitä tuli. Miehet päättivät, mitkä tekstit kanonisoitiin. Miehet miettivät ja kehittivät teologiaa.
Suomessakin käydään kiistaa siitä, saako
uskonnollisia tekstejä tulkita uudelleen, vai pitääkö
pysyä tiukasti entisessä.
- Tämä on täysin järjetöntä, koska tulkinta muuttuu
maailman muuttumisen myötä väistämättä.
- Se on vähän sama kuin kansanperinteenkin kanssa. Kaikki sanovat vain toistavansa sitä mitä ovat kuulleet. Kukaan ei ole kuitenkaan koskaan toistanut täsmälleen sitä, mitä on kuullut.
Pahinta Raamatun tekstien tulkinnassa on silti se, että kaikki mitä sanotaan naisesta ja naisena olemista, otetaan kirjaimellisesti.
Pelastuvia naisjumalia
Varhaisen kristinuskon vuosina naiset eivät
kuuluneet pelastujiin, koska mies ei vielä tiennyt,
onko naisella sielua, ilkamoi Nenola.
- Sen verran henkeä naisessa silti oli, että äitiyden
kautta hänet otettiin mukaan pelastumaan ja
pääsemään taivaaseen.
Viime vuosina on löydetty Raamatun kertomusten ajalta peräisin olevia uusia tekstejä, joissa on esitetty Maria Magdaleenalle vahvempaa roolia Jeesuksen kumppanina.
Nenolan mielestä Raamattuun ei kuitenkaan todennäköisesti lisätä mitään. Raamatun rinnalle saattaa syntyä jotain, joka voisi saada samantapaisen aseman kuin Raamattu, mutta koskaan siitä kirjasta ei saada valtauskontoa aikaan, Nenola epäilee.
Jotkut feministiteologit ovat irtautuneet kirkosta ja
Raamatun opetuksista. Jo 1800-luvulla tehtiin
naisten raamattu, josta poistettiin kaikki, mikä oli
negatiivista naisille.
- Sellaisessa on vähän samaa kun Grimmin satujen
kirjoittaminen uusiksi niiden väkivaltaisuuden vuoksi.
- Mitä sitä vanhoja satuja muuttamaan, kukin kirjoittakoon omat satunsa. Raamattu on Raamattu, minkä sille tekee.
- Se tosin on sanottava, että hyvässä kristillisessä uskossa elävät naiset eivät pidä itseään alistettuina. Ei sellaista voi torjua, jota on lapsesta saakka opetettu. Eikä kukaan voi vapauttaa vankilasta ihmistä, joka ei koe olevansa vankina.
Nenola toivoo sen sijaan seuraavan vuosituhannen kirkon olevan tasa-arvoinen ja radikaalisti ihmisten puolustuslaitos, asettuvan talouden ylikorostumista vastaan ihmisen puolelle.
Nykyisissä kirkon kannanotoissa on vähän ristiriitaa. Samalla kun piispat huolestuvat eriarvoistumisesta, sijoittelee kirkko organisaationa viisaasti rahojaan osakkeisiin ja kiinteistöihin.
Kirkko ei tee Suomessa vallankumousta. Ja maailmalta ns. Vapautuksen teologian kohtalo tarjoaa esimerkin siitä, miten vallankumouksellinen ajattelu kirkossa törmää rahan, vallan ja hierarkian muuriin.
Uskonnosta ja vallasta on oikeastaan kertoa vain huonoja esimerkkejä. Kun papit pääsevät perustelemaan politiikkaa Raamatulla tai Koraanilla, tämä ei ole yleensä hyvää tietänyt naisille
STT-MH
31.12.1999
