Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Vuosituhannen vaihteessa



Poimintoja vuosituhannen vaihteesta meillä ja maailmalla.


Japaniin millennium-eritysryhmä

Japani on perustanut oman erityisyksikön hoitamaan maata mahdollisesti riivaavat vuosituhannen vaihteen ongelmat. Uuden vuosituhannen aattona yksikössä työskentelee liki 50 ihmistä.

Virallisten tietojen mukaan millennium työllistää Japanissa yli miljoona ihmistä. Heistä 10 000 on eri hallintoalojen virkamiehiä. Erityisyksikön tehtävänä on koota ja lajitella tietoja sekä antaa määräyksiä vikojen korjaamisesta.

Erityisyksikön mukaan "mitään jokapäiväiseen elämään vaikuttavia vaaratilanteita tuskin on odotettavissa". Tästä huolimatta yksikkö kehottaa japanilaisia varautumaan "pieniin ongelmiin". Monet japanilaiset ovatkin varanneet koteihinsa elintarvikkeita, lääkkeitä ja käteistä rahaa mahdollisten ongelmien varalta.

Pullotettua vettä kauppaava Asahi Softbank -yritys ilmoitti taannoin myyntinsä kasvaneen lähes 300 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta. Firma valitteli myös, ettei pysty toimittamaan niin paljon vettä kuin japanilaiset ostaisivat.


Yleisradio varautunut vuodenvaihteeseen - lähetysten sujumista valvoo satoja ihmisiä

Yle-konserni on varautunut vuodenvaihteen mahdollisiin ongelmiin useiden satojen ihmisten voimin. Pelkästään ohjelmatuotannossa työskentelee uuden vuoden kynnyksellä satoja ihmisiä.

Lisäksi Ylessä ja Digitassa päivystää noin 200 ihmistä, jotka tarvittaessa kytkevät päälle varajärjestelmät. Päivystys on tarpeen tv- ja radiolähetysten turvaamiseksi.

Lähes kaikilla lähetysasemilla eri puolilla Suomea on miehitys koko vuodenvaihteen ajan. Myös Isossa Pajassa on uudenvuodenaattona paikalla johtoryhmä, johon kuuluu edustaja Ylen kaikilta ohjelmatoimialoilta, tekniikasta sekä Digitasta.

Projektipäällikkö Timo Relanderin mukaan Ylen järjestelmät on tutkittu eikä suuria yllätyksiä uskota tulevan. Relander vastaa Yleisradion V2000-projektista.

Henkilökuntaa tarvitaan vuoden vaihtuessa lähinnä sen vuoksi, että varmistukset hoidetaan mahdollisimman yksinkertaisin manuaalisin toiminnoin.
- Valtakunnallinen sähkönjakelu on tärkeässä asemassa, vaikka Yleisradiolla onkin kattavat varavoimajärjestelyt, hän sanoo.

Relanderin mukaan Ylen oman tekniikan toimivuuden lisäksi on tärkeää, että millennium-lähetyksissä käytettävät satelliitit ja kansainväliset verkot toimivat asianmukaisesti.

Lähetyskatkoksista ja muista häiriöistä voi ilmoittaa Digitan numeroon 09-1480 7281, joka päivystää aattona kello 21:stä 03:een saakka. Uudenvuodenpäivänä numero on käytössä kello 8-15.

Normaalia katsoja- ja kuuntelijapalautetta voi soittaa vuodenkin vaihtuessa numeroihin 09-1480 4333 (radio), 09-1480 4033 (TV1) ja 03-344 5400 (TV2).


Millennium-gaala kiville

Yli 160:een maahan televisioitavaksi suunniteltu millennium-gaala ei toteudu. Australialaiset sanomalehdet kertoivat keskiviikkona, että Millenium Live: Humanity's Broadcast -nimeä kantanut gaala ei toteudu, koska gaalaa organisoinut amerikkalainen MTN-yhtymä ei ole onnistunut houkuttelemaan mukaan riittävästi mainostajia.

MTN-yhtiön gaalan oli tarkoitus kilpailla Englannin yleisradioyhtiö BBC:n millennium-gaalan kanssa. BBC:n gaala televisioidaan 60 maahan. Myös Yleisradio on mukana tässä lähetyksessä.

MTN-yhtiön vuodenvaihteen ohjelman esiintyjälistalla olivat muun muassa sellaiset nimet kuin Spice Girls, Phil Collins, Sting ja Simply Red.


Millennium-aurinko ei näy telkussa

Uudessa-Seelannissa sijaitsevalla Pittin saarella nähdään ensimmäisenä koko maailmassa uuden vuosituhannen ensimmäisen päivän auringonnousu. Paljon muualla sitä ei sitten heti nähdäkään, koska tapahtumaa ei hyvistä aikeista huolimatta saada televisioitua.

Kanadalaisen TV3-yhtiön oli määrä välittää ikimuistoinen auringonnousu suorana maailman nähtäväksi, mutta hanke kaatui teknisiin vaikeuksiin. Pittin saaren auringonnousun sijasta nälkäisiä silmäpareja hemmotellaan auringonnousulla läheiseltä Chathamin saarelta. Aurinko tosin nousee siellä kokonaiset 90 sekuntia myöhemmin kuin Pittin saarella.

Pittin saarella asuu vakituisesti 20 asukasta. Heitä lohduttanee tieto, että Pittin saaren auringonnousukin näytetään televisiossa, tosin nauhoitettuna.


Junat pysähtyvät Belgiassa

Belgian kansallinen rautatieyhtiö SNCB on ilmoittanut pysäyttävänsä kaiken rautatieliikenteen maassa vuosituhannen vaihteessa. Näin yhtiö aikoo välttää mahdolliset tietokoneongelmista aiheutuvat vaaratilanteet.

- Olemme valmistautuneet tilanteeseen hyvin mutta... Kaikkien järjestelmien testaaminen ilman liikenteen pysäyttämistä on mahdotonta, sanoi yhtiön Y2K-valmistelua johtava Paul Damas.

Kaikki maan junaliikenne on pysähdyksissä kello kymmenestä illalla uudenvuodenaattona kello kuuteen aamulla uudenvuodenpäivänä paikallista aikaa.


Jenkit vaihtavat vuosituhatta kotona

Valtavasta mediamyllytyksestä huolimatta suurin osa amerikkalaisista aikoo pysyä uudenvuodenaattona kotona, katsella televisiota ja avata ehkä pullon kuohujuomaa.

Syyt kalaaseista luopumiseen ovat moninaisia: odotettavissa oleva valtava väentungos, parkkiongelmat, väkivallan pelko tai yksinkertaisesti rahapula.

Jotkut sentään uskaltautuvat juhlimaan. Omat vaaransa on tosin siinäkin:
- Herran tähden, kyseessä on sentään vuosi 2000. Minä aioin varmasti pysyä tolpillani niin pitkään, että näen vuoden vaihtuvan. Kaikki juhlavieraat eivät kyllä varmasti siihen pysty, kiteytti suuriin juhliin menossa ollut myyntiedustaja Donna Walters maamiehiään uhkaavia vaaroja.


Pääkaupunkiseudun millennium-yö

Vaikka pääkaupunkiseudun taksipalvelu ruuhkautuu millennium-yönä väistämättä pahoin, vapaitakin takseja on mahdollista löytää puhelimitse. Uudenvuodenyönä kannattaa soittaa Helsingin, Espoon ja Vantaan laitakaupunkien taksiasemille eli -tolpille, korostaa Helsingin taksikeskus.

Taksikeskuksesta arvioitiin keskiviikkona, että sekä Helsingin taksikeskuksen tilausnumeroon (700 700) että keskustan taksitolpille jonotetaan millenium-yönä pitkään. Näin siitä huolimatta, että Helsingin kaikki noin 2 000 taksia pyritään saamaan yön ajaksi ajoon.

Helsingin taksikeskus ottaa millennium-yöksi etukäteen taksitilauksia ainoastaan asiakkailta, jotka ovat menossa lentoasemalle.

Muissa kaupungeissa kuten Tampereella ja Turussa ei laitakaupungin taksitolpilla ole puhelimia. Tampereen taksikeskus kuitenkin muistutti keskiviikkona, että taksin saamisen mahdollisuus on vuodenvaihteessa suurin keskustan ulkopuolella sijaitsevilla taksitolpilla.

STT-MH
31.12.1999


Ajassa -sivulle