Viikonlopun politiikkaa lyhyesti


Siimes: Työmarkkinatuen tarveharkinta puolisoiden yhteiskuritusta

Vasemmistoliiton puheenjohtaja kulttuuriministeri Suvi-Anne Siimes kannattaa pääministeri Paavo Lipposen (SDP) ehdotusta korottaa työmarkkinatukea. Hän sanoi sunnuntaina Savonlinnassa, että suomalaisen sosiaalisessa perusturvassa on aukkoja, ja niitä on kyettävä tulevina vuosina korjaamaan.

- Kannustavuutta on viime vuosina edistetty, ja siihen on ollut eräiltä osin myös aihetta. Kannustaminen on kuitenkin epäoikeudenmukaista, jos se tapahtuu heikoimmassa asemassa olevien köyhien kustannuksella. Nyt on oikeudenmukaisuuden aika, hän korosti.

Siimes muistutti, että työttömyysturvan eri muodoista nimenomaan työmarkkinatukeen sovelletaan puolison tulojen tiukkaa tarveharkintaa. Kun puolison bruttotulot ovat noin 10 000 markkaa kuukaudessa, on työmarkkinatuki jo nollaantunut. Paljon sitä alemmillakin puolison tuloilla työmarkkinatuki alenee merkittävästi.

- Tällainen puolisoiden "yhteiskuritus" on kohtuutonta ja siksi tuloharkintaa onkin lievennettävä, hän vaati.


Lennonjohtajien lakko alkaa

Lentoliikenne häiriintyy maanantaina, kun lennonjohtajat poistuvat työpaikoiltaan. Lennonjohtajien lakko alkaa aamulla kello kuusi. Viikonvaihteen aikana työkiistan osapuolet eivät olleet yhteydessä toisiinsa. Liioin mistään uusista neuvottelukosketuksista ei ole sovittu.

Lakon alkaminen varmistui perjantaina, kun työntekijäpuoli hylkäsi valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen sovintoesityksen. Työnantajapuoli oli valmis hyväksymään esityksen.

Lennonjohtajien yhdistyksen hallitus oli yksimielinen siitä, että sovintoesitys olisi tuonut liian pienen palkankorotuksen. Kolmivuotinen sopimus olisi merkinnyt 11-12 prosentin ansiotason nousua.

Lakosta huolimatta lentoliikenne kentillä ei pysähdy kokonaan. Lennonvarmistuspalvelua hoidetaan esimiesvoimin.

Lentoyhtiöiden toivomuksen mukaisesti ilmailulaitos keskittää voimavaransa Helsinki-Vantaan kansainväliseen lentoliikenteeseen. Ilmailulaitos on arvioinut, että kansainväliseen liikenteen päivittäisistä lennoista voidaan hoitaa parisataa eli 80 prosenttia lennoista. Kotimaassa lennetään vain Ouluun ja Rovaniemelle.

Lennonjohtajat ovat olleet sopimuksettomassa tilassa lokakuun lopusta lähtien. Salonius aloitti palkkaa ja työaikoja koskevan kiistan sovittelun tammikuun alussa.

Työnantajien mukaan lennonjohtajien keskiansio on 25 000 markkaa kuukaudessa. Heidän virkaehtosopimuksen mukainen viikottainen työaikansa on 38 tuntia 15 minuuttia, mutta käytännössä työaika jää lyhyemmäksi. Lennonjohtajien yhdistys on ns. villi eikä kuulu mihinkään työmarkkinakeskusjärjestöön. Yhdistyksessä on noin 250 jäsentä.


Perussuomalaisilta potkut kansanedustajaehdokkaalle

Perussuomalaisten puoluehallitus on poistanut kansanedustajaehdokkaan puolueen ehdokaslistalta. Syynä potkuihin on ehdokkaan saama tuomio oikeudessa.

Puoluehallituksen tiedotteessa kerrottiin, että puolueen Varsinais-Suomen piirin ehdokkaaksi oli tulossa sitoutumaton Olavi Mäenpää. Julkisuuteen oli tullut kuitenkin tieto, että Mäenpää oli viime torstaina tuomittu sakkorangaistukseen kiihotuksesta kansanryhmää vastaan.

Puoluehallitus muistuttaa, että perussuomalaiset on allekirjoittanut yhdessä muiden eduskuntapuolueiden kanssa rasismin vastaisen julistuksen, ja siihen puoluejohto on sitoutunut. Huolimatta siitä, ettei tuomio ole vielä lainvoimainen puoluehallitus ryhtyi toimiin.

- Koska saattaa olla, että Mäenpää on toiminut julistuksen vastaisesti perussuomalaisten puoluehallitus katsoo, ettei se voi ottaa listoilleen edes sitoutumattomana esiintyvää Mäenpäätä, perustellaan tiedotteessa.


Poliisi aikoo pysäyttää ilotyttörallin

Poliisi aikoo ryhtyä rajoittamaan etenkin Venäjältä ja Baltiasta Suomeen suuntautuvaa ilotyttörallia. julkaiseman Sunnuntaisuomalaisen mukaan prostituoitujen listalle joutuvilta evätään viisumi. Tarvittaessa ilotytöt voidaan myös entistä useammin käännyttää maasta.

Konsuli Urmas Rinne Suomen Pietarin- pääkonsulinvirastosta kertoo, että Suomen ja Venäjän viranomaiset aikovat laatia yhteistyössä listoja, joista selviävät säännöllisesti seksimatkoilla Suomessa käyvät prostituoidut.

- Niiltä henkilöiltä, jotka joutuvat listoille, evätään viisumi Suomeen. Odotan ensimmäisiä konkreettisia tuloksia jo tänä vuonna, hän sanoo.

Rinne perustelee listoja sillä, että prostituutio on Venäjällä käytännössä kokonaan järjestäytyneen rikollistoiminnan hallussa. Suomen kannalta tämä on hänen mukaansa vaarallista. Prostituoidut kuljettavat Rinteen mukaan Suomeen myös huumeita.

Suomen puolella kovat keinot ilmenevät yhä useammin ulkomaalaisten maasta käännyttämisenä. Sisäministeriön vastaavan ylikomisarion Raimo Sintosen mukaan maasta käännyttäminen puree venäläisten lisäksi myös virolaisiin, jotka eivät tarvitse Suomeen viisumia.


Kristillinen liitto nimesi eurovaaliehdokkaansa

Kristillisen liiton europarlamenttivaaliehdokkaina ovat filosofian lisensiaatti, toimittaja Eija-Riitta Korhola Helsingistä ja puolueen Oulun piirin puheenjohtaja Martti Heikkinen Kuhmosta. Kristillisen liiton puoluehallitus vahvisti lauantaina Helsingissä ehdokkaiden nimet.

Korholan valinnassa puoluehallitus piti tärkeänä hänen kansainvälistä kokemustaan sekä perehtyneisyyttään mm. humanitaarisissa hankkeissa ja ympäristökysymyksissä. Heikkisen taas katsottiin edustavan hyvin haja-asutusalueita.

Kristillinen liitto on kesäkuun vaaleissa vaaliliitossa keskustan ja RKP:n kanssa. Antamassaan kannanotossa puoluehallitus vaati Suomen kautta tapahtuvaa huumeiden salakuljetusta kuriin.

Poliisille olisi lisäksi myönnettävä nykyistä paremmat valtuudet ja taloudelliset mahdollisuudet huumerikollisuuden selvittämistyössä.

Kristillinen liitto on myös sitä mieltä, että laman alle poistettu pörssivero on syytä palauttaa. Minimieläkkeitä olisi korotettava. Puoluehallitus korostaa myös, että perhepolitiikalla on turvattava erityisesti lapsen etu.


Remonttiryhmä avasi vaalikampanjansa - "Remonttiryhmä tuo kevään kansalle"

Kansanedustaja Risto Kuisman johtama remonttiryhmä näyttää pyrkivän luomaan lämpimiä ajatuksia pakkasen keskellä hytisevien ihmisten mieliin. Puolue nimittäin avasi eduskuntavaalikampanjansa lauantaina Helsingissä teemalla "Remonttiryhmä tuo kevään kansalle".

Remonttiryhmä ilmoittaa tavoitteenaan olevan oikeudenmukainen yhteiskunta, jossa jokaisella ihmisellä on mahdollisuus hyvään elämään. Ryhmä on niiden ihmisten epäpoliittinen liike, jotka haluavat muutoksen kautta parempaan. Toiminnan perustana on tavallinen arkipäivän terve järki.

Vaalikampanja aloitettiin räväkällä mielenosoituksella. Puolueväki pysäytti liikenteen eduskunnan edustalla - tosin poliisin ohjauksessa - kymmeneksi minuutiksi. Autojen torvia toitottamalla vaadittiin autoveroa alas.

Varsinainen kampanjatilaisuus oli lämpimissä tiloissa eduskunnan suojissa.
- Jos remonttiryhmä äänestetään valtaan, meno muuttuu siten, että se näkyy ja tuntuu, lupaa puolue kampanjaesitteessään.

Puolueen kampanja keskittyy asioihin, jotka ovat kaikkien helposti ymmärrettävissä. "Lyhyt Suomen remonttiopas" ottaa kantaa 12 aihepiiriin, ja kukin kohta on otsikoitu lennokkaalla aforismilla.

Remonttiryhmä sanoo olevansa "Sairaan terve puolue". "Remonttiryhmä ottaa vallan kansalle", "Maalaisjärjellä oikeaan onneen" ja "Rehellisten puolesta roistoja vastaan" ovat oivallisia esimerkkejä puolueen sananikkarien työstä.

Remonttiryhmän mielestä suomalaisten luottamus oikeuslaitoksiin horjuu. Mutta ei hätää: "Remonttiryhmä voittaa Vuoretkin". Puolue ottaa kantaa myös ympäristökysymyksiin ja lupaa, että "Remonttiryhmä herättää kuolleetkin".

Remonttiryhmä on viime ajat käynyt melko aggressiivisen oloista tiedotuspolitiikkaa. Puolue haluaa näkyä ja kuulua. Se on myös saanut riveihinsä kansanedustajaehdokkaita ympäri maata.

Puolueen puheenjohtaja ja ainoa kansanedustaja Risto Kuisma valittiin neljä vuotta sitten eduskuntaan SDP:n listoilta. Sittemmin Kuisma loikkasi nuorsuomalaisten ryhmään. Kovin pitkään tämä suhde ei kestänyt, ja niinpä Kuisma perusti oman eduskuntaryhmän. Remonttiryhmästä tuli sittemmin rekisteröity puolue.


Kuuden puolueen vaaliliitto Vaasan vaalipiirissä

Kuusi puoluetta on sopinut vaaliliitosta Vaasan vaalipiirissä. Pro Pohjanmaa - Pohjanmaan puolesta vaaliliitto asettaa maalisvaaleissa kaikkiaan 17 ehdokasta.

Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Tapio Pihlaja sanoi, että vaaliliittoa kehiteltiin pitkään, mutta lopulta päästiin varsin kivuttomasti sopimukseen.

Perussuomaiset asettavat kaikkiaan viisi ehdokasta, Remonttiryhmä neljä, Vapaan Suomen liitto neljä, Kirjava puolue kaksi sekä liberaalit ja Eläkeläiset kansan asialla molemmat yhden.

Pihlaja laskee, että yhden ehdokkaan läpimenoon vaaditaan noin 12 500 ääntä. Liitto tähtää kuitenkin kahteen paikkaan, mihin vaaditaan noin 20 000 ääntä.

Perussuomaisilla on tällä hetkellä Vaasan vaalipiiristä puolueen ainoa kansanedustaja Raimo Vistbacka Alajärveltä.


Iltalehti: Niinistö suosituin pääministeriehdokas

Kokoomuksen puheenjohtaja Sauli Niinistö on suosituin pääministeriehdokas Iltalehden teettämän mittauksen mukaan. Niinistöä toivoi pääministeriksi 27 prosenttia vastanneista.

Pääministeri Paavo Lipposen (SDP) kannatus on 24 prosenttia ja oppositiojohtaja Esko Ahon (kesk) 22 prosenttia.

Tutkimuksen teki Taloustutkimus viikon alussa. Siinä haastateltiin 1 007 henkilöä ympäri maata. Virhemarginaali on 2,5 prosenttiyksikköä puoleen tai toiseen.

Viime keväänä tehdyssä mittauksessa Aho johti 28 prosentin kannatuksella. Tutkimuksessa kysyttiin myös suosikkia valtiovarainministeriksi. Niinistö keräsi nämäkin äänet; 36 prosenttia antaisi hänen jatkaa nykyisessä tehtävässään.

Koonnut: IA
31.1.1999


POLITIIKKA -SIVULLE