Tapahtui näinä päivinä…Tunariduo kiven sisäänVanki ja hänen vapauttamistaan yrittänyt ulkopuolinen rikostoveri jäivät molemmat kiinni surkuhupaisassa pakoyrityksessä. Kapkaupunkilaisesta vankilasta pääsi sitä vastoin karkuun seitsemän muuta vankia, joita ei edes yritetty vapauttaa.Tunarimainen vapauttaja oli tunkeutunut Malmesburyn vankilan uloimman aidan sisäpuolelle ja singonnut kaksi hydraulista nostolaitetta sellien tasalle. Vapautettavaksi aiottu vanki oli kuitenkin liian lihava mahtuakseen raosta, joka oli tehty kaltereihin. Muut panivat juoksuksi. Vapauttaja pudotti hötäkässä vielä henkilöllisyystodistuksensa, ja poliisi jäljitti hänet myöhemmin.
Silmäätekevien sakkorysäItalialaiskaupungin silmäätekevät joutuivat joukolla sakotetuiksi palatessaan jalkapallo-ottelusta, johon he osallistuivat pelaajina.Stadionilta poistuvat kolme korkeaa viranomaista saivat kukin parkkisakon pysäköimisestä Leccon kentän ulkopuoliselle kiveykselle. Rapsuja saivat Leccon kaupungin pormestari, maakuntahallituksen puheenjohtaja sekä paikallinen poliisipäällikkö. Viranomaiset tekivät "oman maalin", kirjoitti uutistoimisto Ansa.
Puolialastomuus saattaa loukata paaviaKatolinen Puola siistii niukkapukeiset naiset kadunvarsimainoksistaan paavin kesäkuisen vierailun alla. Maan papiston mielestä puolialastomien naisten kuvat voisivat loukata paavia, kertoi valtiollinen televisio.Mainosalaa säätelevän viranomaisen mukaan paavin vierailun aikana ei tule järjestää "kiistanalaisia" mainoskampanjoita. Useat mainostoimistot ovat jo lupautuneet koristelemaan kadunvarsia puolalaissyntyisen paavi Johannes Paavali II:n kuvilla. Kirkkoisä vierailee synnyinmaassaan 5.-17. kesäkuuta.
Iso Veli luuraa palovaroittimessaJoka kodin vakoojakamerat ovat singaporelaisten työnantajien uusin keino kontrolloida alaisiaan. Kamera voidaan naamioida mm. palovaroittimeksi tai asettaa huomaamattomasti seinään. Laitteen ostajat haluavat varmistua esimerkiksi siitä, että kotiapulainen paiskii riuskasti töitä kotona, kun talon väki on poissa.
Kameran kotiinsa asentanut kellomyyjä Christy
Tan kertoo Straits Times -lehdessä, että laite on
tehokas.
Vastasyntyneen vauhdikas junamatkaVastasyntynyt vauva selvisi hengissä pudottuaan junan wc-reiän kautta raiteille Kiinassa. Viimeisillään raskaana ollut äiti oli mennyt luotijunan vessaan luonnollisille tarpeilleen, mutta äkkisynnytys muuttikin käynnin luonteen.Paniikkiin joutunut äiti sai itse irrotettua poikavauvan napanuoran, mutta pienokainen kierähti nk. kyykkyvessan aukosta suoraan kiskoille. Uutistoimisto Xinhua ei kerro, kuinka vauhdikkaasti juna kulki lapsen putoamishetkellä. Ennen kuin rautatietyöntekijöiden partio löysi pojan raiteilta, toinenkin juna ehti viillettää vastasyntyneen yli. Ihmeen kaupalla pelastunut vauva sai vain lieviä ruhjeita ja pienen haavan päähänsä. 2,7-kiloinen poika ja äiti toipuvat sairaalassa Guangzhoussa.
Koonnut: IA |
ULKOMAAT -SIVULLE