Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Taloyhtiöt joutuvat maksamaan tekijänoikeuskorvauksia satelliittilautasistaan



Taloyhtiöt joutuvat maksamaan tekijänoikeuskorvauksia niistä ulkomaisista tv-ohjelmista, joita ne välittävät lautasantennin välityksellä. Uusi velvoite rasittaa yksittäisen kotitalouden kukkaroa muutamalla kympillä vuodessa.


Tekijänoikeusjärjestöt Kopiosto ja Teosto edustavat Suomessa lukuisia ulkomaisia tekijänoikeuksien haltijoita ja voivat näin myöntää lupia tv-lähetysten kaapelijakeluun ja yhteisantenniverkkoihin eli arkisemmin lautasantenneille.

Suomen kiinteistöliitto ja tekijänoikeusjärjestöt ovat vääntäneet pitkään kättä siitä, vaativatko lautasantennilla välitetyt ohjelmat tekijänoikeuslupaa.

Korkein oikeus on vahvistanut, että lupa täytyy olla, joten nyt kiinteistöliitto ja Kopiosto ja Teosto ovat päässeet sopimukseen jakeluluvista.

Jakelulupa koskee vain sellaisia taloyhtiöitä, joissa yli 25 kotitaloutta katselee ohjelmia satelliittiantennin kautta.

Taloyhtiöitä edustava Kiinteistöliitto suosittaakin rajan ylittäville jäsenilleen, että ne solmivat mahdollisimman pian tekijänoikeusjärjestöjen kanssa sopimuksen.


Teemakanavat halpoja

Ulkomaisten tv-lähetysten kaapelijakelusta ja luvista huolehtivat suurissa kaupungeissa kaapelitelevisioyhtiöt, joten kaapelitelevisioverkkoon liittyneet taloyhtiöt eivät tarvitse erillistä lupaa.

Lautasantennin kautta välitetyistä lähetyksistä taloyhtiöt maksavat kanavien lukumäärän mukaan. Kanavien hinnat vaihtelevat sen mukaan, mitä niillä esitetään.

Esimerkiksi useimmat teemakanavat ovat hyvin halpoja katseltavia: musiikkikanava MTV Europe maksaa 1,70 markkaa ja Eurosport vain 36 penniä vuodessa kotitaloutta kohti. Yksi ulkomainen yleisradiokanava maksaa noin 20 markkaa kuussa.

Suomalaiset taloyhtiöt välittävät yleensä lautasantenninsa kautta 5-10 kanavaa. Tekijänoikeusjärjestöjen mukaan tämä tietää yhdelle kotitaloudelle muutaman kympin laskua vuodessa.

Vaikka talon katolla on satelliittiantenni, kaikki talon kotitaloudet eivät välttämättä ole liittyneet siihen. Niiden kotitalouksien ei luonnollisesti tarvitse maksaa korvauksia.

STT-IA
23.12.1999


Kotimaa -sivulle